Skip to content

Kuukausi: syyskuu 2013

Karjalanpaisti

Tykkää

Iloitsen tällä hetkellä viileämmistä säistä, koska silloin voi viikonloppuisin tehdä maukkaita, haudutettuja ruokia, kuten karjanlanpaistia. Karjalanpaistia tein ensimmäisen kerran itse viime talvena ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se on todella maukasta, kunhan perunamuusissa on tarpeeksi voita.

Viime viikonloppuna herkuttelimme siis tällä perinteisellä pataruoalla. Mietin pitkään että lähdenkö muuttelemaan reseptiä, mutta tällä kertaa pysyttelin alkuperäisessä. Kaikenlaiset muut pataruoat ovat myös vallanneet ajatukset täysin ja etsinkin jatkuvasti inspiraatiota keittiöön.

Olen saanut nykyisen Tulikiven Kermansavi-patani läksiäislahjaksi jokunen vuosi sitten vanhalta työpaikalta ja siitä on tullut ehdottomasti yksi keittiöni suosikkitavara. Patani on juuri sopivan kokoinen, siinä on kivat kädensijat ja sinne mahtuu ruokaa isommallekin porukalle. Todellinen käyttöesine siis!

Mikä on teidän suosikkipataruokanne?

Karjalanpaisti

PERINTEINEN KARJALANPAISTI

1 pkt karjalanpaistilihoja
3 porkkanaa
2 sipulia
10 musta- tai punapippuria
vettä
suolaa, pippuria

TEE NÄIN:

1. kuori porkkanat ja lohko ne isoiksi paloiksi
2. leikkaa sipuli myös reilummiksi suupaloiksi
3. voitele pata ja laita sinne kerroksittain kasviksia, pippureita ja lihaa.
4. kaada viimeiseksi päälle vettä, niin että lihat juuri ja juuri peittyvät.
5. kypsennä n. 175 asteessa 2-3 tuntia, itsellä meni hiukan vajaa 3 tuntia.

perunamuusi

5 jauhoista perunaa
vettä
1,5 -2 dl maitoa
voita

(voit myös maustaa perunamuussin, esim. vuohenjuustolla)

TEE NÄIN:

1. keitä perunat kypsiksi.
2. kaada keitinvesi pois.
3. muussaa perunat esim. sauvasekoittimella.
4. lämmitä maito ja lisää maitoa samalla sekoittaen sen verran, että saat perunamuussin koostumuksesta omasta mielestäsi sopivan ja sekoita joukkoon vielä nokare tai kaksi voita.
5. tarjoile höyryävän kuumana.

2 Comments

Siskonmakkara-lehtikaalipasta

Tykkää

Jonna kirjoitti aiemmin tällä viikolla blogissaan lehtikaalicarbonarasta. Minusta oli hauska idea käyttää lehtikaalia pastassa, olin itse aiemmin lisännyt sitä vain keittoihin ja wokkeihin, minusta on kiva etsiä uusia käyttötarkoituksia lehtikaalille, joka on tuttu amerikkalaisista ruokablogeista blogeista jo vuosien takaa, mutta jota olen vasta vajaan vuoden itse käyttänyt ruoanlaitossa.

Jos lehtikaali on jollekin siellä ruudun toisella puolella uusi tuttavuus, niin voin kertoa että lehtikaali on tutustumisen arvoinen kasvis. Se on huikea terveyspommi, se sisältää rautaa ja C-vitamiinia, sekä karoteenia, kalsiumia ja proteiineja. Lisäksi pidän sen suutuntumasta, siinä on hieman pureskeltavaa ja kaikenlisäksi se on kauniin värinen kun sen kypsentää, vihreä väri syvenee hienosti.

Juuri tuosta postauksesta lähti tämä lauantai-iltapäivän lounasidea. Minulla oli suunnitelmissa tehdä siskonmakkarapastaa ja tuumin että lehtikaali varmasti sopisi siihenkin. Niinhän se sopi! alla maukas ja nopea pastaresepti:

Siskonmakkara-lehtikaalipasta

SISKONMAKKARA-LEHTIKAALIPASTA

2 hengelle

5 siskonmakkaraa
1/5 lehtikaalipussista
1 iso sipuli
täysjyväspaghettia
rypsiöljyä paistamiseen
1 prk tomaattimurskaa

mausteet

paprikamauste, chilijauhe, ripaus valkopippuria, suolaa, kuivattua valkosipulia, mustapippuria, kuivattua timjamia ja loraus sitruunamehua.

tarjoiluun

parmesanraastetta

TEE NÄIN:

1. paista ensin siskonmakkarat pannulla rypsiöljyssä ja mausta ne yllä listatuilla mausteilla.
2. laske lämpötilaa hieman ja lisää silputtu sipuli ja siivutettu lehtikaali.
3. anna sipulin ja lehtikaalin pehmetä, sekoittele niitä öljyssä ja mausteissa.
4. keitä spaghetti.
5. lisää tomaattimurska pannulle, sekoita hyvin ja hauduttele kannen alla kunnes spaghetti on kypsää.
6. tarjoa parmesanraasteen kera.

7 Comments

Banaanisorbetti

Tykkää

Tämä ihana jälkkäriresepti on unohtunut blogin drafteihin liian pitkäksi aikaa. Jaoin reseptin ystävälle ja ehdin viimeistelemään postauksen vihdoinkin. Tätä herkkua meillä syötiin kesällä, silloin kun helteet hellivät suomalaisia ja illat olivat (ihanan) tukalan kuumia. Tämä on kevyt ja maukas jälkiruoka, joka sopii myös syysiltoihin, esim. illalliskutsujen jälkiruoaksi tai alkoholittomana versiona sunnuntai-iltapäivän välipalaksi.

Reseptikin on niin simppeli, että ei jälkiruoka paljon helpommaksi enää tästä voi muuttua. Resepti bongattu kesällä Lumo Lifestyle-blogista.

Banaanisorbetti

BANAANISORBETTI

2 banaania pakastettuna
2 limen mehu
kourallinen tuoretta minttua
valkoviiniä / rommia / muuta alkoholia

Tein meille K-18 version, mutta tämä maistuu varmasti myös alkoholittomana 😉

TEE NÄIN:

1. kuori ja paloittele banaani. Pakasta banaaneja n. 2 tuntia.
2. lisää banaanit, limemehu ja tuore minttu blenderiin.
3. surraa, maista ja lisää mahdollinen alkoholi.
4. tarjoile mustikoiden ja mintunlehtien kanssa.

9 Comments