Skip to content

Elämäni ensimmäinen uppomuna (+arvonta)

Tykkää

Postaus toteutettu yhteistyössä Poppamies.fi:n kanssa

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJALLE ON ILMOITETTU HENKILÖKOHTAISESTI

Kun muut edellä, niin minä perässä! näin kävi tämän herkullisen aamiaisleivän kanssa. Luin ensin Kaikki äitini reseptit-blogista Mastechef-voittaja Kiran aamiaisleivistä, jonka jälkeen ne ilmestyivät lounasleivän muodossa suolaa ja hunajaa-blogiin. Eihän tätä voinut olla testaamatta, kun oli ensin kuolannut blogista toiseen näitä leipiä!

Rakastan uppomunia, mutta syön niitä yleensä ulkomailla aamiaisilla. En ole koskaan (uskaltanut) kokeilla uppomunan tekoa kotioloissa, mutta kyllä kotikokinkin täytyy kehittää itseään ja ottaa vastaan haasteita, etenkin kun onnistumisen palkinto on herkullinen leipä!

Ei se onneksi niin hurjan haastavaa ollut, vaikeinta koko hommassa tuntui olevan munan keittoajan viilaus. Tämä kun tuntuu riippuvan aika paljon kananmunan koosta, näin lueskelin blogeista. Sulaa keittiötaikuutta siis!

Virittelin jokin aika sitten yhteistyötä Poppamies.fi:n verkkokaupan kanssa ja sain valita testattavaksi muutamia tuotteita. Koska sriracha on meillä jo keittiön vakiovaruste, valitsin muita tuotteita tällä kertaa. Olen aivan hullaantunut tulisiin kastikkeisiin (hot sauce) New Yorkin matkamme jälkeen.

uppomuna

uppomuna

Yllä siis esimerkit kahdesta eri uppomunasta, toinen oli kattilassa reilu kolme minuuttia ja toinen reilut kaksi minuuttia.

UPPOMUNA

2 hengelle

2 kananmunaa
1 avokado
1 kevätsipulinvarsi
pari ruokalusikallista fetaa murustettuna
loraus sitruunamehua, rouhaisu mustapippuria
chilikastiketta (itse käytin Quinta d’Avó sitruunaista piripiri-kastiketta)
2 palaa ruisleipää
loraus valkoviinietikkaa

lisäksi

rapeaksi paistettua pekonia

TEE NÄIN:

1. aloita leipien valmistaminen pilkkomalla avokado ja kevätsipuli, murenna feta valmiiksi
2. jatka tekemällä uppomunat.
3. kiehauta vesi kattilassa keskilämmöllä, vesi ei saa kuplia liikaa koska muuten munasta saattaa tulla kokkelia uppomunan sijaan
4. kun vesi kiehuu, lisää veteen etikka
5. riko kananmuna vesilasiin
6. tee kattilassa kiehuvaan veteen pyörre esim. puulastalla ja kaada vesilasissa oleva kananmuna pyörteen keskiöön
7. anna kananmunan kiehua 2-3 minuuttia, munan koosta riippuen. Kannattaa ottaa aikaa kellosta, ettei munasta tule liian kypsä. Keittoaikaa kannattaa myös arvioida kananmunan koon mukaan
8. nosta valmis uppomuna kattilasta esim reikäkauhalla tai syvällä soppalusikalla
9. kun kananmuna kiehuu, paahda ruisleipä
10. kasaa leipä aloittamalla avokadosiivuilla, lisää sitten fetamuruset ja mausta sitruunamehulla ja pippurilla. Lisää päälle muna ja lopuksi kevätsipulisilppu ja chilikastike
11. tarjoile pekonin kanssa

Tästä tuli meidän perheen aamiaisuosikki! ensi kerralla voisin nostaa vaikeustasoa ja tehdä sen haastavan hollandaisen munien kanssa, sitten minulla olisikin valmiina kaikkien aikojen aamiaisherkku eli eggs benedict.

**

ARVONTA!

Sen lisäksi että osaat nyt tehdä ihanat herkkuleivät, voit myös voittaa chilisen tuotepaketin Poppamiehen verkkokaupasta, johon sisältyy kolme purkkia Poppamiehen chilikastikkeita. Näillä kastikkeilla voit kruunata oman aamiaisleipäsi, munakokkelin ja muut ruoat.

Osallistuminen on helppoa: jätä kommentti ja sähköpostiosoitteesi tämän postauksen kommenttiboksiin. Arvonta päättyy maanantaina 3.3.2014 klo 23.59. Ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti sähköpostilla voitosta.

sponssi_musta_pieni


37 Comments

  1. Ja kaikkea muuta

    Arvontaan tietysti – tykkään sooseista minäkin 🙂

  2. sara

    Ihanan näköiset leivät 🙂

  3. Ihania leipiä. Uppomunia tulee keitettyä ihan liian harvoin.:)

  4. Nina Hautala

    Pakko osallistua; ilman chilikastikkeita ruuasta puuttu tarvittava potku! Uppomunia en ole vielä uskaltanut kokeilla, mutta niskasta kiinni vaan ja kokeilemaan!

  5. Xeve

    Chilihullu ei voi jättää tällaista tilaisuutta väliin! 🙂

  6. Mä oon tehnyt myös ekaa kertaa uppomunia kuluneen vuoden aikana. Se kuulostaa jotenkin vaikealta, mutta ei se nyt niin hankalaa sitten ollutkaan! Nuo leivät näyttää herkuilta ja arvontaan osallistun mielellään, kun Poppamies on jo tutuksi tullut!

    (ps. jos arpa sattuisikin onnekkaasti kohdalle, niin ei tarvitse tänne Koreaan asti pakettia toimittaa, vaan saan sen kyllä perille muuta kautta myöhemmin 🙂

  7. NinaK

    Mukaan arvontaan, täällä armottomia chilifaneja perheessä =).

  8. Sara L

    Uiui, Poppamiehen soossit on kyllä parhaita! 🙂

  9. Ihan mielettömän herkullisen näköiset leivät!

    Arvonnassa tietenkin mukana.

    hakusanarakkaus(at)gmail.com

  10. Noora

    Mukana arvonnassa! laukkanoora(at)gmail.com

  11. Poppamiesfani täälläkin! Näitä leipiä on vissii kokeiltava – kun kerta kaikki muutkin. Ihanilta kuulostavat ja näyttävät!

  12. tiiti66

    Ihan en ensimmäisenä liitä chilikastikkeita munaruokiin, mutta lukuisiin ja lukuisiin muihin käyttöyhteyksiin kylläkin. Mukana arvonnassa siis !

  13. Shiva

    Voi miten herkullisia leipiä. EHdottomasti mukana arvonnassa, olen nimittäin suuri chilin ystävä.

  14. 10 pistettä leivälle.

  15. Hienot uppomunat. Niitä kohtaan on ihan turhaa tuntea rimakauhua. Minullakin oli vuosia, mutta oikeasti ne eivät ole edes kovin vaikeita. Tosi kaunottaria sait aikaan heti ensimmäisellä kerralla.

  16. Kehuja oon minäkin kuullut Poppamiehen tuotteista joten mukana ollaan 🙂

    Jonna1983.fitfashion.fi

  17. Ai että tulikin herkullisen näköistä 🙂 Osallistun mielelläni arvontaan.

  18. Itsellänikin meni aika kauan ennen kuin sain aikaiseksi kokeilla uppomunan tekoa. Kuten sanoit, ei se vaikeaa sinänsä ole! 🙂

  19. Kirsi

    Ehkäpä sitten pitää munkin kokeilla kun muuten uppomunaa tulee syötyä vaan brunssilla silloin tällöin ravintolassa.

  20. Maijus

    Onpas aika syötävän näköisiä leipiä. Uppomuna on kokeilematta, mutta tällainen kuvamateriaali toki inspiroi yrittämään 😉 Chilimeiningit kyllä maistuvat…

  21. Portobello

    Eräs ruokavieraani totesi joskus: ”Tulisesta ruoasta tulee hiki ja vitutus” 😀

    Hän ei tainnut tietää, että tulisessa ruoassa / chileissä on paljon eri vivahteita – maistuva sellaisia – mutta raaka-aineita pitää vain osata käyttää!

  22. NennaM

    Chilin ystävän unelma-arvonta! Nyt pitää toivoa, että voitto osuisi oikeaan osoitteeseen 😉

  23. lentoemo

    Mukana, chiliharrastus on sellainen, että se kyllä vie mennessään ja sillä tiellä taidetaan nyt olla…

  24. Emm

    Kylläpä näyttää hyvältä, ehkä itsekin uskaltautuisi kokeilemaan! Mukana arvonnassa myös.

  25. Maruna

    Poppamiehen tuotteet ovat tulleet tutuiksi ja hyviksi todettua. Itse tykkään ripotellä chiliä paistetun kananmunan päällä.

  26. sirkka

    Herkkulsen näköisiä leipiä.Mukana arvonnassa.

  27. ahle

    Onpa mielenkiintoinen tuo Poppamies-verkkokauppa, ihan uusi tuttavuus minulle. Chilin käyttäjänäkin aika aloittelija, en ole vielä kokeillut kananmunan kanssa, kuulostaa oudolle mutta mielenkiintoiselle.
    Mukana arvonnassa siis..

  28. Pipa

    Meillä alkaa tuliliemet olla lopussa joten nyt voisi onni potkaista 🙂

  29. Ihanaa, uppomunat ja avocado on niin hyvää! Toinen keino on rikkoa muna elmukelmuttuun kuppiin ja tehdä siitä tiivis nyytti. Mutta silloin jää ihana etikkaisuus pois.

  30. Tiiana

    Arvontaan mukaan 🙂 pikkuhiljaa tullut taas lisättyä potkua ruokiin viime aikoina.

  31. Sikurina

    Herkullisen näköisiä 🙂 Mukana arvonnassa!

  32. Jelena

    Mukana! 😀

  33. Ipe123

    Mm… Herkullisen näköistä! Ja arvonta on myös herkullinen.;)

  34. linnuton puu

    osallistun arvontaan ♥

  35. jelluna8

    mukana!

  36. Tiikerihai

    Poppamies! <3 Ikuinen rakkauteni.

Kommentointi on suljettu.