Skip to content

Kuukausi: maaliskuu 2014

Linssi-pekonisalaatti

Tykkää

Palasin eilen Saksasta ja toin mukanani (muutaman ylimääräisen kilon) saksankielisen ruokalehden. Ahmaisin lehden hetkessä jo reissussa ja merkkailin mielenkiintoiset reseptit ylös. Tämä linssi-pekonisalaatti kiinnitti huomioni heti, vaikka sitä tehdessä homma lähtikin vähän lapasesta ja salaatista tuli kyllä jotain ihan muuta kuin mitä lehdessä oleva resepti oli. No mutta, tärkeintähän on että ruoka on hyvää.

Kirjoittelen vielä vähän enemmän reissustani tällä viikolla, pitää ensin antaa viikonloppuna syötyjen ruokien laskeutua. Vielä tänä aamuna tuntui että minulla ei välttämättä koskaan enää ole nälkä, niin paljon tuli syötyä viikonloppuna vaikka en syönyt edes kahta lämmintä ateriaa päivässä! mutta mummo tekee parhaat ruoat, ei ole helppoa kieltäytyä santsilautasesta kun tarjolla on herkkuja joita harvoin pääsee syömään.

Linssi-pekonisalaattini oli kyllä ihanan ruokaisa ja parasta siinä on se, että siihen voi tosiaan lisäillä mitä ikinä haluaa, kuten itsekin tein.

IMG_4728

Linssi-pekonisalaatti

Linssit

2 dl lihalientä
2 dl appelsiinimehua
1 sipuli silputtuna
2 dl punaisia linssejä

Aloita silppuamalla sipuli. Lisää pieneen kattilaan nesteet, linssi ja sipulisilppu. Anna porista miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia.

Kun linssit ovat kypsiä, siivilöi sipulit ja linssit. Sekoita ne kastikkeeseen (alla)

Sillä aikaa kun linssit ja sipulit porisevat kattilassa valmista lämpimät lisukkeet.

Lämpimät lisukkeet

2 porkkanaa
1 kokonainen valkosipuli
1/2 pekonia
rypsiöljyä, valkopippuria ja rosmariinia

Kuori ja pilko porkkanat sopiviksi suupaloiksi, kastele rypsiöljyllä ja mausta pippurilla ja kuivatulla rosmariinilla.

Puolita valkosipuli, lorauta päälle öljyä.

Paahda porkkanat ja valkosipulit uunissa grillivastuksen alla n. 220 C n. 15 minuuttia.

Paista pekoni kuumalla pannulla rapeaksi. Pilko.

Salaattipohja

1 pss vihreää salaattia
1/3 kurkku
1 tomaatti
1/3 punainen parika

Pese ja revi salaatti, pilko kasvikset ja lisää ne salaattikulhoon.

Kastike

3 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon-sinappia

Sekoita oliiviöljy, valkoviinietikka ja dijon-sinappi valutettujen linssien ja sipulin sekaan.

Mausteet
suolaa ja mustapippuria, sitruunamehua

Aloita salaatin kasaaminen salaattipohjasta. Lisää pohjan päälle linssi-sipulisekoitus, pekoni, porkkanat ja kylkiäisiksi vielä paahdettu valkosipuli.

Jos olet oikein hurjalla tuulella, voit lisätä salaatin päälle muutaman lastun parmesanjuustoa.

Mausta salaatti rouhaisulla suolaa, pippuria ja lorauksella sitruunamehua.

Kommentointi suljettu

Blogi reissussa!

Tykkää

Blogi on lähtenyt taas reissuun! spontaani viikonloppumatka kakkoskotiin/mummon ja vaarin luokse Saksaan tuli varattua muutama viikko sitten kun takataskussa poltteli lentolahjakortti, tämähän on parasta mihin sen voi käyttää. Bloggaaja siis halailee perhettä ja syö vatsa paukkuen mummon herkkuja tämän viikonlopun. Palaan matkatunnelmien kanssa heti alkuviikosta.

Ihanaa viikonloppua!

IMG_2348

Vielä ehdit myös osallistumaan arvontaan!

2 Comments