Skip to content

Kuukausi: elokuu 2014

Aurinkoloma Kreikassa

Tykkää

Olimme apukokin kanssa helmikuun kylmyydessä ja pimeydessä varanneet matkan Rodokselle, Kreikkaan. Tämä oli apukokin ensimmäinen loma Kreikan saarilla (olimme jouluna 2009 Ateenassa) ja minulle ensimmäinen matka Rodokselle, olen käynyt Hersonissoksessa vuonna 2002, eli kauan sitten.

En oikein ymmärrä miksi en ole Kreikan saarille tuon ensimmäisen rantaloman jälkeen palannut, ihmettelin asiaa moneen otteeseen reissumme aikana, koska Kreikkahan on IHANA. Siis aivan ihana paikka. Hyvää ruokaa, aurinkoa, ystävällisiä ihmisiä..

Varasimme matkamme Finnmatkojen kautta ja päädyimme valitsemaan hotelliksemme Lindos Maren, pienen Lindoksen kylän lähistöllä. Valinta oli enemmän kuin onnistunut, hotellimme oli todellinen löytö! pakettimatkafiilikseenkään emme päässeet koska hotellissa ei ollut meidän lisäksemme muita suomalaisia. Sen sijaan altaalla kuuli paljon saksaa, italiaa ja englantia.

Lindos Marea oli kehuttu Tripadvisorissa todella paljon ja olinkin aika toiveikas hotellin suhteen jo ennen sinne saapumista.

Hotelli on kuvankauniin Lindoksen kylän lähistöllä, vuoren rinteessä ja maisemat hotellista olivat upeat. Niitä katsellessa oli ihana aloittaa uusi päivä, makoilla altaalla tai syödä illallista.

Lindos Mare oli hotellina persoonallinen, paljon rappusia, hauska hissi, kaksi uima-allasta, rantapaikkoja, kolme ravintolaa, kauneushoitola ja kaksi baaria. Sopivan kokoinen, ei liian iso, ei liian pieni. Palvelu oli erinomaista alusta loppuun ja kokonaisuudessaan palvelusta jäi todella hyvä mieli, joka päivä ja nyt vielä matkankin jälkeen.

Hotellin uima-allas / Lindos Mare
Hotellin uima-allas / Lindos Mare
Maisemat hotellilta
Maisemat hotellilta
Näköala aamiaiselta ja illalliselta
Näköala aamiaiselta ja illalliselta

Ruoka hotellissa oli todella hyvää ja vaihtoehtoja oli paljon. Olimme varanneet matkan yhteydessä puolihoidon eli aamiainen sekä lounas tai illallinen. Lounaan sai mukaan myös eväskassin muodossa, jonka käytimmekin hyväksi autoilupäivänä. Illallisen sai vaihtaa ala carteen ja lisäksi hotellissa järjestettiin reissumme aikana seafood festival, eli pöytä notkui merenherkkuja. Lisäksi hotellissa oli muutamana iltana ohjelmaa, livemusiikkia, kreikkalaisia perinnetansseja.

Lindos Mare-hotelli
Lindos Mare-hotelli

Ensimmäinen retkemme hotellin ulkopuolelle suuntautui Lindoksen kylään, johon on kymmenen minuutin matka hotellilta. Maaston haastavuuden takia odotimme aluksi paikallisbussia (vajaa 2 euroa / suunta) kylään, mutta otimme lopulta taksin (6 euroa / suunta).

Lindos on huikean kaunis kylä, jossa voi seikkailla pienillä kujilla, käydä drinkillä ja/tai illallisella kylän kattojen yllä ja jos on ahkera (tai vähän hullu) niin kuin me, kävellä ylös Akropolis-kukkulalle keskipäivän helteessä. Maisemat ylhäältä olivat kyllä upeat, se on pakko myöntää ja historia kiinnostaa itseä, mutta olimme kyllä aivan liian kuumaan aikaan liikenteessä.

Baarin kattoterassi / Lindos
Baarin kattoterassi / Lindos
Pikavilkaisu ravintolaan Lindoksen kapeilla kujilla
Pikavilkaisu ravintolaan Lindoksen kapeilla kujilla
Lindos
Lindos
Kapeat kujat / Lindos
Kapeat kujat / Lindos
Kyltti / Lindos
Kyltti / Lindos
Lindoksen akropolis
Lindoksen akropolis

Piipahdimme myös Lindoksen rannalla kävelymme päätteeksi, oli pakko päästä virkistymään meriveteen. Sen jälkeen illallistimme vielä kylässä ja palasimme hotelliin.

Jotta lomalla ei olisi joka päivälle ohjelmaa, vietimme seuraavan päivän rantatuolissa löhöten ja lukien. Hotellilla oli omat rantatuolit ja rannalle olisi voinut jopa tilata lounaan hotellilta. Itse tyydyin nautiskelemaan frappesta ja suklaapirtelöstä.

IMAG2488IMAG2491

Maanantaina lähdimme avoautolla tutkimaan saarta. Oli hieno päivä, näimme monta pientä kylää, ostimme hunajaa ja oliiviöljyä, söimme herkkuamme pita gyrosta, johon ihastuimme jo Ateenassa ja kävimme vielä Rodoksen saaren kärjessä pulahtamassa ennen kotiinpaluuta.

(reittimme: Epta Piges / 7 Springs – Kalavarda- Soroni- Ebona – Siana- Monolithos – Apolakia- Prasonisi – Lindos- Lindos Mare)

7 Springs
7 Springs
Autioitunut hotelli matkan varrella
Autioitunut hotelli matkan varrella
Saimme koko autoilupäivän ajan nauttia upeista maisemista
Saimme koko autoilupäivän ajan nauttia upeista maisemista
Pita gyros
Pita gyros
Pieni taverna rannikolla
Pieni taverna rannikolla
Grillattua fetaa ja tomaatti + valkosipulileipää
Grillattua fetaa ja tomaatti + valkosipulileipää
Pysähdyimme ihailemaan merta matkan varrella
Pysähdyimme ihailemaan merta matkan varrella
Maisemia
Maisemia

Siannasta saa ostaa kuulemma saaren parasta hunajaa ja ostinkin monta purkkia hunajaa, lisäksi matkaan lähti oliiviöljyä jota olin tullut Kreikkaan hamstraamaan.

Sianna
Sianna
Monolithos
Monolithos
Monolithos
Monolithos

Monolithoksessa näimme ehkä elämäni huikeimmat maisemat ja pysähdyimme ihailemaan niitä mykkinä ihmetyksestä. Emme olleet osanneet odottaa sellaisia maisemia reissullamme. Pysähdyimme vielä kotimatkalla pienessä rantakylässä tavernassa syömässä välipalaksi grillattua fetaa ja tomaattia sekä valkosipulileipää. Kreikassa roadtrippaillessa ei kyllä nälkä pääse yllättämään, pienia tavernoita on joka paikassa.

Pitkän ja kuuman päivän päätteeksi uni maistui ja tuli nopeasti, onneksi seuraavan päivänä oli ohjelmassa risteily rannikolla huvijahdin kyydissä. Minulla ei ole juurikaan kuvia tuolta reissulta, pääasiassa otimme aurinkoa, teimme pysähdyksiä uintipaikoilla ja söimme. Huvijahdin henkilökunta oli todella mukavaa ja loihti meille vieraille (n. 15 henkeä) upean lounaan, joka sisälti kreikkalaista salaattia, papuja, riisiä, kanaa, tuoretta leipää. Jälkiruoaksi oli hunaja- ja verkkomelonia.

Viikko Rodoksella hujahti ohi niin vauhdilla, että olisin mielelläni jäänyt vielä toiseksikin viikoksi. Kreikkalaisen keittiön ystävänä en olisi myöskään pistänyt pahakseni että olisin saanut jäädä syömään paikallisia herkkuja. Söin joka päivä fetaa (kuten kotonakin), kreikkalaista jogurttia, munakoisoa, tsatsikia myös päivittäin, kasviksia, salaatteja, ihania lihapötköjä..

Ja kun niitä hotellin ruokia niin kovin kehuin, tässä muutama kuva herkuista joita hotellissamme saimme. Otin harvinaisen vähän ruokakuvia tällä reissulla, olin selkeästi lomalla kaikesta arkisesta.

kasvis-chiabatta
kasvis-chiabatta
Jättirapuja / Seafood festival
Jättirapuja / Seafood festival
Juustoja
Juustoja
Klubileipä
Klubileipä
Taivaalliset aamiaiset
Taivaalliset aamiaiset

IMAG2371IMAG2300IMAG2287

Rodos yllätti meidät täysin ja olemmekin jo apukokin kanssa sopineet että palaamme Kreikkaan, Rodokselle ja upeaan Lindos Mare-hotelliin uudelleen.

11 Comments