Skip to content

Karitsan rulla

1

Olen ilokseni tänä vuonna ehtinyt kerrankin valmistautumaan pääsiäisen tuloon etukäteen ja testaamaan muutamia kivoja reseptejä, jotka sopivat erinomaisesti pääsiäiseen.

Jaan tällä viikolla tämän pääruoan ja erään jälkiruoan täällä blogissa. Jos ehdin, niin kirjoittelen myös alkupalasta. Minulla on vahvasti mielessä lehtikaali kun pohdin pääsiäisen alkupaloja, joten voipi olla että uusi lemppariraaka-aineeni on pääsiäisenäkin pöydässä.

Mitkä ovat teidän pääsiäissuosikkeja?

Syön itse mielelläni lammasta tai karitsaa pääsiäisenä, mutta en ole kovin kummoisia ruokia osannut niistä ennen valmistaa. Tänä vuonna keittiössä kaikki osui kivasti kohdalleen ja alla reseptikokeilun tulos, johon olin tyytyväinen. On myös äärimmäisen tyydyttävää, kun kerrankin olen postaamassa reseptivinkkejä juhlapyhää varten ennen juhlapyhää. Yleensä juhlapyhät yllättävät minut täysin. Valmistautumista auttoi paketti erilaisia pääsiäiseen sopivia lihoja, jotka sain Familialta.
karitsarulla

Olen pitkäänhaudutettujen ruokien ystävä ja yksi lempiruoistani on pulled pork, jota olen tehnyt monta kertaa viime vuosina. Olen kokeillut myös nyhtökanaa ja nyt hauduttelin pitkään karitsan paahtorullaa. Paljon yrttejä ja pitkä kypsyttelyaika uunissa miedossa lämmössä olivat tällä(kin) kertaa avain onneen.

Karitsan lisukkeeksi tein kauniin vihreää salsa verdeä joka pursuaa yrttejä sekä paahdoin kokonaisia perunoita uunissa. Väriä lautaselle salsa verden kanssa toivat marinoidut punasipulit. Ihanan tymäkkää!

karistarulla_ja_salsa_verde

ps. käykää muuten kurkkaamassa pääsiäisaiheinen haastatteluni CupoNationin blogista. Jutussa esiintyneet reseptit löydät vanhasta blogistani:

srirachamunat

kylmä avokadokeitto ja

uunijäätelö

Myöhemmin tällä viikolla luvassa ihanan sitruunainen pääsiäisjälkiruoka, voitte sitä odotellessa jo fiilistellä tällä kuvalla.

Karitsan paahtorulla saatu Pan Nordic Oy:ltä.

KARITSAN RULLA, SALSA VERDE JA PERUNAT

karitsan paahtorulla

1 karitsan paahtorulla
oliiviöljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria

5 kpl banaanisalottisipulia
2 kpl yksikyntisiä valkosipuleita (yhteensä n. 10 valkosipulinkynttä)
1/2 ruukku tuoretta timjamia
1 litra kasvislientä

paahdetut perunat

10 kpl pieniä, kiinteitä perunoita
oliiviöljyä paistamiseen

salsa verde

1,2 dl tuoretta minttua
1,5 dl tuoretta persiljaa
2 rkl tuoretta rakuunaa silputtuna
1 rkl kapriksia
2 kpl valkosipulinkynsiä silputtuna
2 rkl sitruunamehua
5 rkl oliiviöljyä
1 tl chilihiutaleita

TEE NÄIN:

1. lämmitä uuni 160 asteeseen.
2. mausta karitsarulla suolalla ja pippurilla.
3. lisää isolle paistinpannulle öljyä ja anna lämmetä kuumaksi.
4. nosta rulla pannulle ja kääntele, jotta koko rulla saa kauniin ruskean värin.
5. nosta rulla uunivuokaan lepäämään.
6. silppua molemmat sipulit ja lisää ne pannulle. Paista kunnes ne pehmenevät.
7. mausta sipulit vielä suolalla ja pippurilla.
8. lisää sipulit samaan pataan rullan kanssa.
9. kaada pataan myös yrtti/kasvis/lihaliemikuutio.
10. lisää pataan myös tuore timjami.
11. peitä pata kannella tai vuoka foliolla. Anna karitsan paahtua vähintään kolme tuntia uunissa.
12. kun karitsan paistoaika alkaa olla lopuillaan valmista perunat.
13. keita perunat kokonaisina kuorineen.
14. kun perunat ovat kypsät siirrä ne öljytylle paistinpannulle ja paista kunnes niissä on kaunis pinta.
15. valmista salsa verde sekoittamalla silputut yrtit ja mausteet sekä öljy kulhossa.
15. murskaa ainekset haarukalla pieneksi silpuksi.
16. nosta rulla uunista ja leikkaa annospalat. Lisää lautaselle perunat ja peitä karitsa salsa verdellä.
17. tarjoile marinoitujen punasipuleiden kanssa.