Skip to content

Kuukausi: lokakuu 2015

Aamiainen Jamie Oliverin tapaan

Tykkää

Varoitus, flunssakausi on

Täällä ruudun toisella puolella taistellaan kovin asein syysflunssaa vastaan joka iski täydellä teholla tällä viikolla. Voi sitä raastavan kurkkukivun tunnetta, vihaan sitä. En myöskään nauti erityisemmin räkäisestä päästä ja väsymyksestä jonka flunssa toi tullessaan. Onneksi kurkkukipu on jo väistynyt, taisin pelästyttää sen hurjalla määrällä chiliä ja valkosipulia.

Onneksi flunssa ei ole vaikuttanut ruokahaluuni, joten olenkin iskenyt täysillä sitä vastaan ruoan avulla. Mausteisia, tuhteja ruokia, paljon hedelmiä ja vettä. Kuumaa vettä sitruunalla ja hunajalla. Luulisi pahinkin flunssa pelästyvän.

Sain eilen, sopivasti sairaspäivän iloksi, Jamie Oliverin uusimman kirjan, Arjen superrruokaa, arvostelukappaleen kotiin toimitettuna ja selailin sitä peiton alla. Vaikka Jamien kirjat ovatkin tuttuja, tämä taitaa olla ensimmäinen ikioma, jonka omistan. Olen aina ollut Jamien fani ja uusinkin kirja vakuutti. Merkitsin sieltä monta reseptiä, joita haluan testata.

Heti ensimmäinen resepti meni testiin tänä aamuna.

Jamie Oliver Arjen superruokaa (2 of 4) Jamie Oliver Arjen superruokaa (3 of 4)

Apukokki totesi että tulipa meksikolaisia makuja heti aamusta. Veikkaan että tämä johtuu pavuista ja paahdetuista fenkolinsiemenistä. Aamiainen on tuhti sekä mausteinen, myös muokattavissa omien mieltymysten mukaan. Itse vaihdoin Jamien mainitsemat pavut mustapapuihin, levitin tuoreelle leivälle avokadoa ricottan sijaan, käytin enemmän kananmunia reseptissä ja murensin päälle fetaa sekä kruunasin koko komeuden chilikastikkeella.

Onko joku muu jo ehtinyt tutustumaan Jamien uusimpaan kirjaan?

Oikein maukasta, aurinkoista ja mukavaa lauantaita kaikille!

*

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta

KANANMUNA-MUSTAPAPUPANNU

1 pkt mustapapuja (käytin GoGreen)
160 gr kirsikkatomaatteja
2 rkl oliiviöljyä
ripaus merisuolaa
0,5 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
0,3 tl fenkolinsiemeniä
0,5 tl mustapippuria myllystä
1 tl tuoretta, punaista chiliä silputtuna
0,5 dl vettä
4 kananmunaa

LISÄKSI

tuoretta leipää paahdettuna
avokado
4 rkl fetaa murennettuna
muutama tuore basilikanlehti
2 tl chilikastiketta

TEE NÄIN:

1. aloita puolittamalla kirsikkatomaatit.
2. kaada puolikkaat kulhoon ja mausta sitruunamehulla, oliiviöljyllä, tuoreella silputulla basilikalla ja ripauksella merisuolaa.
3. valuta pavut, silppua tuore chili.
4. lämmitä paistinpannu keskilämmölle, lisää fenkolinsiemenet.
5. lisää pannulle myös pavut ja mustapippuri.
6. lisää tuore chili.
7. anna papujen ja mausteiden paahtua pannulla muutama minuutti, paahtaminen riittää kun pavut poksahtelevat rikki.
8. lisää tomaatit ja vesi.
9. sekoita ja anna paahtua pannulla.
10. riko pannulle neljä munaa, sekoita hieman ja laita paistinpannun päälle kansi tai esim. folio
11. paista itsellesi mieluisaan kananmunien kypsyyteen saakka.
12. leikkaa ja paahda tuore leipä.
13. levitä leivälle kypsää avokadoa.
14. koristele papu-kananmunapannu murennetulla fetalla, tuoreella basilikalla ja mausta vielä chilikastikkeella.

Kommentointi suljettu

Sitruunainen lohisoppa

Tykkää

Onko teilläkin keittiössä todo-listoja ruoista mitä haluaisitte kokeilla? minulla on, se on valtavan pitkä.

Onneksi taas voin yliviivata yhden asian kokkauslistaltani. Tein viikonloppuna elämäni ensimmäistä kertaa kermaista lohikeittoa. Tykkään hurjasti lohikeitosta mutta jostain syystä en ole koskaan sitä itse tehnyt. Veikkaan, että koska sopasta oli paljon puhetta toissaviikonloppuna, jäi mieleen ja sitä oli sitten saatava pikaisesti.

sitruunainen lohisoppa (1 of 1)

Soppa maistui niin hyvälle! apukokin mielestä soppa oli jo ihan sellaisenaan hyvää, mutta minä, sitruunahullu, en malttanut olla lisäämättä vielä 1-2 tl sitruunamehua lautaselle. Aivan ihanan raikas maku. Suosittelen siis kokeilemaan myös sitruunaista versiota.

Alla käyttämäni resepti, joka löytyi täältä blogikodista, Maku.fi:stä. Tuunasin tosiaan soppaa sitruunamehun verran.

Herkullista päivää kaikille!

SITRUUNAINEN LOHISOPPA

4 annosta

6 perunaa
2 porkkanaa
2 sipulia
8 dl vettä
1,5 tl suolaa
0,5 tl kokonaisia maustepippureita
1 laakerinlehti
400 gr lohifileetä
2 dl kuohukermaa
4 rkl tuoretta tilliä
1-2 rkl sitruunamehua

TEE NÄIN:

1. pese ja kuori kasvikset. Paloittele perunat, viipaloi porkkanat ja hienonna sipulit.
2. kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää mausteet, sipulit ja porkkanat. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla 5 minuuttia. Lisää perunapalat ja keitä 10 minuuttia.
3. poista lohifileestä nahka ja ruodot. Leikkaa kala reiluiksi kuutioiksi.
4. lisää keittoon kala, kerma ja suola sekä sitruunamehu. Kuumenna lohikeitto kiehuvaksi ja keitä miedolla lämmöllä kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta perinteinen lohikeitto vielä tillillä sekä sitruunamehulla maun mukaan.

1 kommentti

Avokado-munavoi

Tykkää

Yhteistyössä A-lehdet ja Siipikarjaliitto

Luomumunakamppiksen viimeisessä postauksessa on vuorossa perinteinen munaherkku omalla twistillä. Mikäs sen parempaa kuin munavoi tuunattuna? ja millä se sitten tuunattiin? no lempparillani avokadolla. Ai että miten hyvää.

avokado-munavoi (1 of 3)

Korvasin siis tavallisen voin avokadolla, tämä on tuttua meille jo viikonlopun aamiaisilta ja itse korvaan arkiaamuisinkin perinteisen voin välillä avokadolla. En tiedä montaa herkullisempaa asiaa, kuin avokadoleivät.

Jotta avokadoiseen munavoihin saadaan hieman särmää, maustetaan se limellä ja leivän päälle voi vielä turauttaa hieman srirachaa.

avokado-munavoi (2 of 3)

Jotta ei aivan karattaisi perinteitä karkuun, levitin avokado-munavoin karjalanpiirakoiden päälle (en tosin leiponut niitä itse, siinäpä jälleen yksi juttu mikä menee to do-listalle).

Mitä tuumaatte tästä perinneherkun tuunatusta versiosta?

Muut kamppikseen liittyvät luomumunaherkut tässä blogissa:

Frittata

Egg Salad Sandwich

Lisää luomumunainfoa löydät:

Totta munasta!

Luo munasta

AVOKADO-MUNAVOI

2 luomukananmunaa
1 kypsä avokado
1 tl limemehua
0,5 tl luomuyrttisuolaa

lisäksi:

srirachaa tai muuta chilikastiketta
tuoretta persiljaa tai muita yrttejä koristeluun

TEE NÄIN:

1. keitä kananmunat kypsiksi, n. 10 minuuttia.
2. halkaise ja koverra kypsä avokado.
3. muussaa avokado haarukalla.
4. mausta limemehulla ja yrttisuolalla.
5. jäähdytä ja kuori kananmunat.
6. muussaa kananmunat samaan kulhoon avokadon kanssa.
7. sekoita hyvin.
8. maista ja mausta lisää jos tarve.
9. tarjoile karjalanpiirakoiden ja srirachan (chilikastikkeen) kanssa.
10. koristele persiljalla tai muilla tuoreilla yrteillä.

Kommentointi suljettu