Skip to content

Vohvelibrunssi

Tykkää

Voihan vohveli! muistatteko kun pari viikkoa sitten tein maissivohveleita? siitä alkoi suuri vohveli-innostukseni. Vohvelirautamme on tosiaan ehtinyt pölyttyä kaapissa aika kauan, mutta nyt se on päässyt vihdoin ja viimein tositoimiin. Maissivohvelit olivat hauska, uudenlainen tapa syödä vohveleita ja päätinpä kokeilla jälleen uutta vohveleista ja järjestää viime sunnuntaina ystäväperheelle vohvelibrunssin.

Vohvelit ovat tosiaan oikein loistava brunssiruoka, niitä voi tehdä suolaisina ja makeina. Olen aiemmin syönyt aina vain makeita vohveleita, mutta ai että ne maistuvat hyvälle myös suolaisilla täytteillä.

vohvelibrunssi (2 of 13)

Minun tapaani täytteitä ja päällisiä oli paljon erilaisia, en osaa valita ja pelkään aina että ruoka loppuu kesken. Vaikka ei se koskaan ole vielä loppunut. Ihme syndrooma tämäkin. vohvelibrunssi (3 of 13)

Keräsin siis brunssikattaukseen savulohta, avokadoa, pekonia, munia, fetaa, tomaatti-basilikasalaattia, kurkku-sipulisalaattia, basilika-avokadokastiketta (resepti alla), ruohosipulimaustettua raejuustoa. Makeina täytteinä oli kotimaisia pakastemarjoja, kiiviä, banaania, kermavaahtoa, lime curdia, LAKRIDS salmiakkisiirappia (nyt insinööriystäväkin on koukussa siihen!), kinuskikastiketta, Urtekramin suklaista maapähkinälevitettä, hunajaa ja kookoslastuja.   vohvelibrunssi (5 of 13) vohvelibrunssi (6 of 13)vohvelibrunssi_2 (1 of 2) vohvelibrunssi (9 of 13)

Vohveleista tuli aikamoisia monsterivohveleita kun päällisiksi piti saada kaikkea! miten voisi valita kun vatsaan mahtuu kuitenkin vain rajallinen määrä vohveleita.

vohvelibrunssi_1 (4 of 10) vohvelibrunssi_1 (9 of 10) vohvelibrunssi_1 (10 of 10)

Ai että miten hyvää! ja hauska tapa saada vaihtelua viikonloppubrunssiin. Ylimääräiset vohvelit voi pakastaa, pakastimesta on näppärä kaivaa ne esiin esim. vieraille tarjottavaksi. Alla vielä brunssilla suuren suosion saanut basilika-avokadokastike.

Olisiko tässä ideaa esimerkiksi pääsiäisen pyhien brunssi-ideaksi? pyhinä on aikaa paistella vohveleita, itsellä meni 16 vohvelin paistamiseen reilu tunti. Samalla kun vohvelit paistuvat, voit valmistella täytteitä.

HELPOT VOHVELIT

16 annosta belgialaisia vohveleita

Alkuperäinen resepti K-ruoka

4 kananmunaa
4 dl punaista maitoa
6 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
4 rkl sulatettua voita

TEE NÄIN:

1. riko munat kulhoon, sekoita
2. lisää maito
3. sekoita toisessa kulhossa jauhot, suola ja leivinjauhe
4. yhdistä kuivat ja kosteat ainekset
5. sulata voi ja lisää se taikinaan
6. anna taikinan levätä n. 15-30 minuuttia
7. paista vohvelit kuumassa vohvelipannussa

 

BASILIKA-AVOKADOKASTIKE

 

1 puska tuoretta basilikaa
1 kypsä avokado
1 dl ranskankermaa
2 dl turkkilaista jogurttia
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa ja pippuria

TEE NÄIN:

1. lisää kaikki ainekset monitoimilaitteeseen ja surraa tasaiseksi kastikkeeksi
2. maista ja mausta lisää jos tarve


5 Comments

    • Anne

      Oli kyllä yksi parhaista ideoista pitkääm aikaan 🙂

  1. […] Salmojero sopii hyvin pyttiksen maustajaksi, mutta jos sitä ei ole juuri pyttishimon iskiessä saatavilla voi sen korvata esim. srirachalla tai muulla chilikastikkeella. Uskon että myös muunlaiset kastikkeet käyvät, mm. basilika-avokadokastike.  […]

  2. Ihana idea! Enää puuttuu vohvelirauta. 😛

    • Anne

      Äkkiä ostoksille Huli 😉

Kommentointi on suljettu.