Skip to content

Kananmunaa ja paahdetut perunat

Tykkää

Vaikka en vuosiin ymmärtänyt syödä aamiaista, on se nykyään arkeni ja viikonloppujeni kohokohta. Meillä syödään arkena vähän vauhdikkaampia aamiaisia nykyään, smoothieita ja apukokin tekemiä leipiä, mutta viikonloppuisin kun on kaksi käsiparia kotona, ehdin kokkaamaan hieman pidemmän kaavan mukaan aamiaisherkkuja. Harvemmin enää suunnittelen aamiaiset etukäteen, kuten en tätäkään aamiaislautasta suunnitellut, vaan kurkkaan jääkaappiin ja menen mielihalujen vietävänä.

kananmunaa ja paahdettuja perunoita (3 of 3)

Kiitos Kamera & Kauha-blogin teki mieleni viime viikolla paahdettuja uusia perunoita heti aamusta. Ja tiedän, uudet potut eivät vielä ole kotimaisia mutta miten niitä voisi vastustaa…?

kananmunaa ja paahdettuja perunoita (2 of 3)

Meillä syödään, ainakin viikonloppuisin, aamiaisella lähes aina kananmunia. Rakastan kananmunaruokia ja kananmunasta on helppo taikoa herkkuja aamiaispöytään. Tällä kertaa tein ihan simppelin munakokkelin, jonka maustoin suolalla ja kurkumalla. Sen lisäksi että kurkuma on superterveellistä, antaa se kananmunalle vielä syvemmän keltaisen värin. Perunat maustoin Urtekramilta ja isältäni saamillani mausteilla: paprikajauhetta, oreganoa, Tallinnasta tuotua chilijauhetta, suosikkiani valkosipulijauhetta, ripaus suolaa ja öljyä. Pilkoin perunat aika pieniksi paloiksi, jotta ne kypsyisivät nopeasti. Ja niinhän ne tekivät, ehdin tekemään välissä meille tuorepuristetut appelsiinimehut, kattaa pöydän ja pyöräyttää pikaisen munakokkelin.

kananmunaa ja paahdettuja perunoita (3 of 3)Meiltä löytyy aamiaislautaselta myös hyvin usein avokadoa, se sopii kananmunaruokien kanssa niin hyvin yhteen ja pitäähän lautasella aina olla hieman vihreää.

Miten on, maistuisiko teille tällainen lautasellinen kananmunaa ja paahdettuja perunoita? Onko ruudun takana muita jotka ovat haksahtaneet jo ulkomaisiin uusiin perunoihin?

KANANMUNAA JA PAAHDETUT PERUNAT

2 hengelle

munakokkeli

4 luomukananmunaa
0,3 dl maitoa
0,5 tl kurkumaa jauhettuna
ripaus suolaa
öljyä paistamiseen

TEE NÄIN:

1. vispaa kananmunat ja maito kunnes seos alkaa hieman vaahdota
2. mausta kurkumalla ja suolalla
3. kaada kuumalle, öljytylle pannulle. Laske lämpötilaa ettei munakokkeli kuivu.
4. kääntele jotta munakokkeli ei kuivu

uunissa paahdetut perunat

5 uutta perunaa
paprikajauhetta, oreganoa, chilijauhetta, valkosipulijauhetta ja suolaa
öljyä paistamiseen

TEE NÄIN:

1. pilko perunat pieniksi paloiksi
2. sekoita mausteet ja ripottele ne perunoiden päälle
3. lisää öljy ja paahda perunat kypsiksi ja kauniin värisiksi uunissa, 220-225 asteessa

lisäksi

chilikastiketta
avokadoa
kevätsipulia