Skip to content

Porkkana-fetasalaatti kvinoalla

3

Opin ensimmäisellä viikollani yksin kotona minikokin kanssa, että lämpimän lounaan voi nauttia vain seurassa jossa voi antaa vauvan ruoan lämmittämisen ja syömisen ajaksi varasyliin, koska minikokilla on jokin erikoisaisti ja hän tietää aina kun äiti on istumassa ruokapöytään. Tämä aisti kehittyi tietenkin vasta kun apukokki palasi töihin, sitä ennen nautimme apukokin isyyslomalla monta kahdenkeskistä ateriaa kun minikokki nukkui päiväunia. Tämä porkkana-fetasalaatti on erinomainen ruoka tuollaisen erityisaistin omaavan lapsen äidille (vai onkohan ko. aisti kaikilla lapsilla?).

Elin ensimmäisen päiväni kotona yksin rakkaudella ja suklaalla aamiaisen jälkeen. Onneksi apukokki oli tehnyt minulle aamiaisleivät valmiiksi ja jääkapissa on aina smoothieta, joten aamiaisen sentään sain. Lounaaksi olin tehnyt jo edellispäivänä (miten organisoitua!) kasvissosekeittoa, jonka ajattelin olevan helppo lounas. Olihan se, mutta vauvalle osui känkkäränkkäpäivä ja ehdin saamaan keiton kattilaan ja sinne se jäi kylmänä odottamaan. Elämä vauvan kanssa on arvaamatonta, mutta niin ihanaa. Suklaa on aivan passeli lounas silloin tällöin!

porkkana-fetasalaatti (1 of 6) porkkana-fetasalaatti (2 of 6)

Soppaepisodista viisastuneena valmistin eräänä iltana itselleni kylmän lounaan eli porkkana-fetasalaatin kvinoalla. Kylmän ruoan kanssa ei tarvitse kikkailla ja se on helppo syödä yhdellä kädellä vauva sylissä. porkkana-fetasalaatti (3 of 6) porkkana-fetasalaatti (4 of 6)

Tätä porkkana-fetasalaattia syödessä sateinen ja harmaa päiväkin muuttui hieman aurinkoisemmaksi, edes lautasellani. Tästä riitti minulle lounasta kahdelle päivälle, ei tarvinnut siis pohtia että mitä söisin lounaaksi seuraavana päivänä tai valmistaa uutta ruokaa illalla.

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa ovat hurahtaneet vauhdilla ohi, ensimmäiset kolme apukokki lomaili kanssamme ja sainkin nauttia hänen ruoistaan. En juurikaan kokkaillut ensimmäisillä viikoilla. Hiljalleen ehdin taas keittiöön ja muistin miten ihanaa ruoanlaitto on! se rentouttaa ja siitä saa hyvän mielen sekä täyden vatsan. porkkana-fetasalaatti (5 of 6)

Tein salaattiin jogurtti-hunajakastikkeen jossa on tujaus limeä. Ihanan pehmeän makuinen kastike joka vain paranee maustuessaan jääkaapissa seuraavaan päivään. porkkana-fetasalaatti (6 of 6)

PORKKANA-FETASALAATTI KVINOALLA & HUNAJAINEN JOGURTTIKASTIKE

 

uunissa paahdetut porkkanat

3 porkkanaa suikaloituna
1 rkl rypsiöljyä
1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. kuori ja suikaloi porkkanat
2. levitä ne uunipellille
3. ripottele porkkanoiden päälle öljy, hunaja ja mausteet
4. paahda uunissa 200 asteessa n. 15-20 minuuttia

salaatti

3 uunissa paahdettua porkkanaa
2 dl keitettyä kvinoaa
2 dl esikeitettyjä, punaisia linssejä
1,5 – 2 dl fetaa murustettuna
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja ja tai paahdettuja uunitomaatteja
1-2 pientä sipulia
0,5 dl tuoretta ruohosipulia silputtuna
4 rkl oliiviöljyä
1 limen mehu
suolaa ja mustapippuria

hunaja-jogurttikastike

2 dl turkkilaista jogurttia
4 rkl hunajaa
1/2 limen mehu
mystappippuria

TEE NÄIN:

1. valmista ensin porkkanat, keitä samalla kvinoa
2. valmista jogurttikastike
3. valuta linssit, silppua sipulit ja murenna feta
4. anna kvinoan ja porkkanoiden jäähtyä (jos haluat kylmän salaatin, muuten syö salaatti heti)
5. sekoita kvinoa, tomaatit, sipulit, porkkanat ja linssit
6. mausta oliiviöljyllä, limemehulla, suolalla ja pippurilla


3 Comments

  1. Pieni apukokki ei varmaan jätä hirveästi aikaa kokkaamiselle tässä vaiheessa;D Herkullinen salaatti Anne:)

    • Anne

      Totta, nyt on kyllä vähemmän aikaa ruoanlaitolle, ainakin päivisin kun olen yksin minikokin kanssa kotona 🙂

Kommentointi on suljettu.