Skip to content

Kaura-mustikkaruudut

Tykkää

kaura-mustikkaruudut (1 of 3)

Voi taivaallinen piirakka sentään! bongasin entisen Maku.fi-kollegan Lunni leipoo-blogin resepteistä niin herkullisen näköisen mustikka-murupiirakan reseptin että sitä oli pakko ryhtyä leipomaan juhannukseksi. Pellillinen kaura-mustikkaruutuja syötti viisi aikuista kolmella kahvikerralla ja taisi ruutuja jäädä senkin jälkeen vielä syötäväksi.

Resepti oli mieluinen eli helppo, tein muutamia muokkauksia ja otin vapauden korvata raaka-aineita. Lunnin ruudut ovat kyllä huomattavasti kauniimmat katsoa, myönnän sen itsekin, mutta uskon että molemmat onnistuivat makuelämyksessä täydellisesti.

Vaihdoin vehnäjauhot kaurajauhoihin ja koska ricottaa ei lähikaupasta löytynyt, vaihdoin sen tilalle mascarponen. Ei huono vaihto ollenkaan. Maissitärkkelyksen unohdin kokonaan ja huomasin sen puuttuvan vasta kun kaura-mustikkaruudut olivat onnellisesti uunissa. Hups! mutta eipä tuo lopputulosta pahentanut. Käytin myös sokerina tavallisen sokerin lisäksi kookossokeria, jonka toffeemaiseen makuun olen rakastunut. Uskon, että myös pohjan valkoisen sokerin voi korvata kookossokerilla, mutta tajusin alkaa soveltamaan sokereiden kanssa vasta täytteessä ja murupäällisessä.

Ilman Lunnia en olisi tajunnut lisätä kardemummaa ja vaikka se olikin meillä täytteen mausteena eikä murupäällisessä, oli kardemumma mustikan kanssa aivan ihana yhdistelmä. Vielä loraus vaniljakastiketta näiden kaura-mustikkaruutujen päälle ja ihana kesäherkku oli valmis.

Olisi ollut ihanaa käyttää näihin kotimaisia, itsepoimittuja mustikoita, mutta niiden aika ei ihan vielä ole. Mökilläkin kurkin vaunulenkillä mustikkapöheikköön ja totesin, että mustikkaa on kyllä tulossa mutta olivat vielä ihan vihreitä raakileita. Malttia siis tarvitaan vielä tovi. kaura-mustikkaruudut (2 of 3)

KAURA-MUSTIKKARUUDUT (gluteeniton)

1 pellillinen

pohja

150 gr voita sulatettuna
3 munaa
3 dl sokeria
3 dl maitoa
6 dl kaurajauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte

200 gr mustikoita
250 gr mascarponejuustoa
150 gr tuorejuustoa
2 dl kookossokeria

3 kananmunaa
1 rkl sitruunamehua
1/3 tl kardemummaa

murupäällinen

100 gr kylmää voita
2 dl kookossokeria

2 dl kaurajauhoja

TEE NÄIN:

1. valmista ensin pohja, aloita sulattamalla voi
2. vaahdota sokeri ja kananmunat
3. lisää joukkoon hieman jäähtynyt voisula
4. sekoita jauhot ja leivinjauhe
5. siivilöi jauhosekoitus taikinaan, sekoita tasaiseksi
6. levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
7. lämmitä uuni 200 asteeseen
8. valmista täyte sekoittamalla mascarpone, tuorejuusto, sokeri, kananmunat, sitruunamehu ja kardemumma
9. kaada täyte pohjan päälle
10. lisää mustikat
11. valmista murupäällinen nyppimällä kylmä voi sokerin ja jauhojen kanssa, ripottele täytteen päälle
12. paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes paistos on saanut kauniin pinnan

kaurajauhot ja kookossokeri saatu blogin kautta Urtekramilta


2 Comments

  1. Nyt alkoi tehdä tällaisia mieli! Namskis

    • Anne

      Kiva kuulla Jael 🙂

Kommentointi on suljettu.