Skip to content

Lehtikaali-linssisalaatti

Tykkää

Tekeekö mieli keventää juhannuksen jälkeen? no, ehkä ainakin noiden kaura-mustikkaruutujen jälkeen on hyvä keventää hetkeksi taas salaattipuolelle. Niitä meillä syötiin juhannuksena mooooooonta. Olivat vaan niin hyviä ja pellillisestä kyllä riittääkin vaikka syöjiäkin oli enemmän kuin kaksi.

Mikähän siinä onkin että juhannuksena tulee aina syötyä enemmän kuin normaalisti? meilläkin ruokapöydät notkuivat päivästä toiseen ja sen huomasi sitten sunnuntaina kun palasimme kotiin ja tuntui että housunnappia voisi vähän availla että saa paremmin hengitettyä. Ilmiö tuntuu toistuvan myös jouluna.

Olemme apukokin kanssa päässeet muuten miellyttävään ruokailurytmiin lomalla. Syömme kevyen salaatti / keitto / kasvislounaan ja illalla sitten tuhdimmin, näin saatamme välttyä uuden vaatevaraston hankimiselta kesän jälkeen.

Tämä ihana vihreää voimaa sisältävä salaatti olikin eräs viime viikon lounas, linssit pitävät kylläisenä ja ovat oivallinen lihan korvike, jos sellaista kaipaa.

lehtikaali-linssisalaatti (1 of 3)

Löysin kaupasta kotimaista lehtikaalta ja pitkästä aikaa nappasin pussillisen mukaan. Linssit ovat oleellinen osa meidän kuivakaappiamme ja fetaa on tosiaan jääkaapin hyllyllä aina, joten kolmesta rakkaasta raaka-aineesta syntyi aivan ihana salaatti.

Paistoin kylkeen vielä kotimaisia uusia perunoita pannulla ja loistava lounas oli valmis. Kesällä ruoanlaitto on vaan niin hurjan helppoa, tästä täytyy nauttia nyt täysillä. lehtikaali-linssisalaatti (2 of 3)

Tein salaatille kivan, vähän erilaisen kastikkeen. Sinappinen salaattikastike toimi tosi hyvin ja tein sitä muutamaan otteeseen viime viikolla, se kun sopii perunoiden kanssa ja toimii myös esim. lihavartaiden kylkiäisenä. Olen aivan hullaantunut saksalaiseen Thomy-merkkiseen sinappiin, jota saa harmi kyllä vain Saksasta, mutta myös muut sinapit käyvät kastikkeeseen. Dijon on yleensä se sinappi, jota käytän kastikkeissa. lehtikaali-linssisalaatti (3 of 3)

LEHTIKAALI-LINSSISALAATTI

1 iso ruoto lehtikaalta
1 prk esikeitettyjä vihreitä linssejä
1 /2 pkt fetaa
1 dl vihreitä oliiveja (valinnainen)
1 punasipuli
0,5 dl tuoretta ruohosipulia silputtuna
1 rkl oliiviöljyä
puristus sitruunamehua

sinappinen salaattikastike

1 prk kermaviiliä
1 rkl sinappia
0,5 dl ruohosipulia silputtuna
1-2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. valmista salaattikastike
2. pese ja siisti lehtikaaliruoto
3. huuhtele linssit
4. silppua punasipuli, ruohosipuli ja oliivit
5. lisää salaattiainekset isoon kulhoon, sekoita sekaan öljy ja sitruunamehu
6. murenna vielä feta salaatin sekaan


2 Comments

  1. Ihana kesäsalaatti! Lounas onkin kiva pitää kevyenä, mielestäni sekä kesällä että talvella. Jaksan jotenkin päivän läpi paremmin niin.

    Meilläkin menee juhannussyömingit aina ihan överiksi. Vietimme taas juhannusta 10 hengen porukalla ja jokainen toi toinen toistaan maukkaampia juttuja pöytään. Kaikkea piti tietenkin maistaa ja vielä santsata. Näin käy joka vuosi 😀

    • Anne

      Onneksi juhannus, kuten joulukin, on vaan kerran vuodessa 😀

      Jos syö kovin tuhdin lounaan on iltapäivä kovin tahmea, salaatit ja keitot pitävät mielen virkeänä 🙂

Kommentointi on suljettu.