Skip to content

Linssi-pekonisoppa

1

linssi-pekonisoppa-1-of-2

Joskus minulle tulee ruoanlaittojumi. Sellaista oli ilmassa tovi sitten, kaikki ruoat mitä tein olivat vähän plaah, mitään erityistä ei tehnyt mieli ja se mitä sain hellan äärellä aikaiseksi ei oikein vakuuttanut.

Sitten eräänä iltana käännyin luottoraaka-aineeni puoleen ja jumi katosi vähän vahingossa. Linssimuhennos oli ajatuksissani, se on muuten myös minikokin suosikkiruokaa! hän syö valkosipulista linssi-juuresmuhennosta niin antaumuksella, että välillä äidillä meinaa tulla tippa silmäkulmaan kun toinen niin tykkää.

Joka tapauksessa, linssit olivat vahvasti agendalla. Kaivelin vihanneslaatikosta kukkakaalia, fenkolia ja porkkanaa muhennokseen mukaan, purkki luomutomaattimurskaa, valkosipulia, hieman chiliä… hyvä tästä tulee, tuumin.

Siinä vaiheessa kun heitin kattilaan vielä rapeaksi paistettua pekonia kokonaisen paketillisen, tiesin että nyt ollaan hyvän äärellä. Muhennoksesta tulikin keitto ja maku oli aivan ihana. Apukokinkin suupielet olivat yläilmoissa tätä syödessä. Epäilen, että linsseillä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaan sillä pekonilla. linssi-pekonisoppa-2-of-2

Tämä ruoka palautti taas ruokahalun ja ruoanlaittohalut. Mikä ihana soppa! siitä jäi minulle vielä seuraavan päivän lounaaksi ja maut olivat vain parantuneet yön yli jääkaapissa muhiessaan.

Voit laittaa ruokaan hieman vähemmän kasvislientä, niin tästä tulee muhennos. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi riisi, kvinoa, ohra.. mikä nyt omaan makuusi sopii. Jos syöt tätä seuraavana päivänä, on soppa muuttunut muhennokseksi, jos kuitenkin haluat syödä keittoa, lisää lämmitysvaiheessa sekaan hieman vettä.

LINSSI-PEKONISOPPA

4 annosta

1 pkt esikeitettyjä punaisia linssejä
1 pkt pekonia rapeaksi paistettuna
1/3 kukkakaali
3 porkkanaa
1/2 fenkoli
1/3 purjo
3 valkosipulinkynttä
1 prk eli 400 gr luomutomaattimurskaa
3 dl luomukasvislientä
1 tl chilihiutaleita
1 rkl kuivattua yrttisekoitusta tai oreganoa, timjamia ja rosmariinia
1 rkl valkosipulijauhetta
mustapippuria ja suolaa myllystä
4 rkl valkoviinietikkaa
öljyä paistamiseen

lisäksi

fetaa murustettuna

TEE NÄIN:

1. silppua kasvikset ja sipulit
2. lämmitä kattila ja lisää öljy
3. lisää kasvikset kattilaan, sekoittele öljyssä muutama minuutti, varo ettei valkosipuli pala
4. lisää tomaattimurska
5. lisää vesi
6. paista pekoni pannulla rapeaksi
7. silppua pekoni
8. lisää pekoni kattilaan
9. lisää mausteet
10. lisää viimeiseksi linssit
11. anna porista miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia, maista ja mausta lisää jos tarve
12. tarjoile höyryävän kuumana murustetun fetajuuston kanssa


9 Comments

  1. Linssikeitto on yksi lemppareistani! Kiitos inspiraatiosta, pitää seuraavalla kerralla laittaa mukaan pekonia & fetaa :).

  2. Minäkin tykkään linssikeitosta, mutta muu perhe nyrpistelee. Oikein harmittaa, kun ei meinaa kelvata ja mutistaan, kun linssikeitto kuitenkin on oikeasti hyvää!

  3. Aijaijai, kuulostaa ihan helkutin hyvältä! Mä oon yrittänyt kovasti kouluttaa skidejä linssien makuun, toistaiseksi uppoaa vain soseutettuna.. Mut kyl se tästä – oon ihan varma!

    • Anne

      Sinnikkyys palkitaan varmasti 🙂 meilläkin tosiaan syödään vielä linssit soseena, toivottavasti maistuvat sitten joskus ihan sellaisenaankin.

  4. Kuulostaa kyllä hyvältä! Just niin herkut ainekset. Joskus tyttären kanssa mietittiin, että voitaisi olla kasvissyöjiä, kunhan pekonia saa syödä :D. Laitettiin usein yksinkertaisia salaatteja ilman salaatinkastiketta. Juttu niissä oli rapeaksi paistettu pekoni.

    • Anne

      Pekonista olisi vaikea luopua 😀

  5. Meillä linssimuhennos on yksi niistä ruuista, joita syödään säännöllisesti, mutta pekonia ei koskaan ole älytty laittaa mukaan. Pakko kokeilla!

  6. Voi kun kuulostaa hyvältä! Ei kai mikään, missä on pekonia, voi olla muuta kuin hyvää 😀

Kommentointi on suljettu.