Skip to content

Kuukausi: toukokuu 2017

Kesäpasta

Tykkää

kesäpasta

Ai että, nautiskelin viimeisimmän Glorian ruoka & viini-lehden kannesta kanteen suupielet kuolassa. Koko lehti oli täynnä toinen toistaan ihanampia reseptejä. Erityisesti grillausreseptit kiinnostavat juuri nyt, mutta en saanut mielestäni lehdessä ollutta kesäpastaakaan.

Rakastan tähän aikaan vuodesta tomaatteja ja ympärivuotisesti rakastan pastaa ja buzzalamozzarellaa. Alkuperäiseen reseptiin tuli kapriksia ja pinaattia, ne jätin pois koska niitä ei ollut ja lisäsin pastaan tuoretta basilikaa, roppakaupalla mustapippuria, sitruunamehua ja oliiviöljyä. Lisäsin pastaan myös 5 isoa valkosipulinkynttä, jotta oma alkava flunssani säikähtäisi ja lähtisi pois. Nam! aivan ihana, supernopea pasta.

Harmikseni en osaa sanoa pitikö apukokki pastasta, satuin tekemään sitä sellaisena päivänä kun hänen flunssansa oli pahimmillaan ja hän ei maistanut koko annoksesta mitään. Itse tykkäsin tästä supersimppelistä pastasta kovasti.

Tähän voisi hyvin käyttää valmiita uunitomaatteja ja mozzarellan tilalla fetaa, mitäs tuumaatte? toki silloin koko ruoka muuttaisi muotoaan, mutta minusta on ihanaa miettiä jo uusia versioita juuri syödystä ruoasta vaikka olinkin hurjan tyytyväinen tähän pastaan.

kesäpasta

KESÄPASTA MOZZARELLALLA JA KIRSIKKATOMAATEILLA

2 hengelle

spagettia (esim. Rummo)
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 pkt buffalamozzarellaa (125 gr)
5 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu ja hieman kuoriraastetta
1 ruukku basilikaa
runsaasti mustapippuria myllystä
ripaus suolaa

TEE NÄIN:

1. keitä pasta
2. lämmitä paistinpannu keskilämmölle, lisää öljy, halkaistut kirsikkatomaatit ja silputtu valkosipuli
3. anna tomaattien ja valkosipulin pehmetä pannulla rauhassa, varo etteivät valkosipulinkynnet pala
4. valuta al dente pasta, säästä hieman keitinvettä
5. sekoita pasta, tomaatit ja valkosipulit kattlassa
6. rouhi päälle runsaasti mustapippuria ja lisää tarvittaessa ripaus suolaa
7. lisää mozzarellapalaset ja tuore basilika, ehkä loraus öljyä ja lopuksi sitruunamehu ja kuoriraaste
8. tarjoile välittömästi

Kommentoi

Nopea punajuurisalaatti

1

nopea punajuurisalaatti

Meillä on viime aikoina ollut jotenkin todella nopeatempoinen arki. Siksi olen muutamana viikkona tilannut meille kotiin Sannan ruokakassin, jotta olen säästynyt isoimmilta kauppareissuilta ja pohdinnalta, mitä söisimme. Yleensä minusta on ihanaa miettiä mitä söisimme tulevina päivinä, mutta jotenkin siihen ei ole nyt ollut kauheasti energiaa.

Siispä oikaisimme! oikaiseminen on välillä ihanaa.

Tämä punajuurisalaatti syntyi edellisiltana ylijääneestä punajuurisalaatista, jota jatkokehittelin lounaalla. Minikokki nukkui vauhdikkaan ulkoiluaamupäivän jälkeen pitkiä unia, minä istuin ruokapöydän ääressä lukemassa uusinta Glorian ruoka & viini-lehteä ja syömässä lounasta. Haaveilin myös pöydällä olevasta jälkiruokapullasta.

Supernopea ja herkullinen punajuurisalaatti syntyi esikeitetyistä punajuurista (oikaiseminen!), fetasta, basilikasta, siemenistä ja yksinkertaisesta kastikkeesta. Reilusti rouhittua mustapippuria päälle ja lounas oli valmis. Kiitos, aikaa jäi enemmän kaikkeen muuhun kuin lounaan valmistamiseen eli lukemiseen, siivoiluun, istuskeluun. Oikein tervetulleita asioita kaikki.

Miten te oikaisette arjessanne?

Ja siis, voitte toki tehdä tämän oikaisematta. Punajuurien keittäminen ei ole vaativaa hommaa, mutta vaatii hippusen kärsivällisyyttä. nopea punajuurisalaatti

SUPERNOPEA PUNAJUURISALAATTI

1 hengelle

2 keitettyä, isoa punajuurta
1/3 pkt fetaa murennettuna
0,5 dl tuoretta basilikaa
2 rkl siemeniä

kastike

2 rkl oliiviöljyä
puristus sitruunamehua
reilusti mustapippuria

TEE NÄIN:

(1. keitä punajuuret ja jäähdytä ne)
2. pilko punajuuret suupaloiksi
3. murenna feta punajuurien päälle
4. revi basilikanlehdet ja lisää salaattiin
5. lisää siemenet
6. sekoita kastike ja lisää salaattiin

Kommentoi

Kesäilta kaupungissa ja Helsingin parhaat pizzat

Tykkää

via tribunali

Helsinki, tuo ihana kesäkaupunki! maanantai, tuo ehkä viikon vähinten odotetuin päivä.

Kun yhdistää nämä kaksi toukokuisena, melko aurinkoisena päivänä (tai tässä tapauksessa puolipilvisenä iltana), saa aika ihanan alun uudelle viikolle. via tribunali

Tapasimme kahden ystävän kanssa maanantai-illan kunniaksi Allas Sea Poolin ylimmällä terassilla. Olin paikalla ensimmäistä kertaa (siitä kertoo myös se, että etsin vessaa n. 15 minuuttia ja jouduin lopulta kysymään useammalta henkilöltä missä se on ja miten sinne pääsee). Joimme yhdet illallista edeltävät aperitiivit ja tuumailimme uskaltaisimmeko itse mennä jo uimaan altaisiin, joissa kävi aikamoinen kuhina. Itse en uskaltaisi, olen viluinen ja minut saa vaan todellisena hellekesänä Suomessa uimaan.

Allas Sea Poolista saa ihastella kauppahallia, kauniita vanhoja helsinkiläisiä taloja, Suomenlinnan lauttoja, taivasta, maailmanpyörää.. ei pöllömpi maisema laisinkaan. Letkeät aurinkotuolit houkuttelevat köllöttelemään ja aion ehdottomasti palata paikalle auringon porottaessa.
via tribunali via tribunali

Kylmien juomien ja maisemien jälkeen suunnistimme hetki sitten avattuun, napolilaiseen (ja kovasti kehuttuun!)pizzeriaan Via Tribunaliin Sofiankadulle. Saapuessamme pizzeria oli aivan täynnä ja meille sanottiin, että odotusaika olisi n. 40 minuuttia. Myönnän, etten ole kovin hyvä odottelemaan mutta tänne halusimme kaikki niin palavasti että jäimme ns. baarin puolelle istuskelemaan. Minun odotustani siivitti Aperol spritz, kesän ensimmäinen. Odotus menikin sutjakkaasti jutellessa ja pian meidät ohjattiin pöytään.

via tribunali via tribunali via tribunali

Pizzeria Via Tribunalissa istuessa tuli olo, etten ole Helsingissä vaan jossain italialaisessa kaupungissa. Ikkunat avautuvat kadulle kokonaan auki, puheensorinaa kuuluu joka puolelta ja huikean kaunis, vaaleansininen pizzauuni käy kuumana. Tilaus ja pizzat saapuivat todella nopeasti mikä oli mukavaa, meillä olikin jo nälkä!via tribunali

Valinnanvaikeus pizzalistan äärellä oli suuri. Päädyin lopulta maistamaan Con Salamenvia tribunali via tribunali via tribunali

Siis nämä pizzat!!!! parhaita mitä olen tässä kaupungissa syönyt, jokaisen odotetun minuutin ja hehkutuksen arvoiset. Se pohja…

Pizzojen jälkeen piti saada vielä jälkiruokavatsaan kovasti hypetetty tiramisu. Harmi kyllä jouduimme odottamaan aika pitkään, että kukaan tuli pöytäämme ottamaan jälkiruokatilausta. Siitä pieni miinus. Tiramisu oli onneksi niin taivallisen hyvää, että unohdin hetkeksi tuon odotuksen. via tribunali

Jos siis pohdit mitä tekisit kesäisenä iltana Helsingissä, tässä vinkit! lämmin suositus pizzahimoiselle on pizzeria Via Tribunali, käykää herkuttelemassa, ette pety. Ja nyt itse himoisen tietenkin matkaa Napoliin…

Pizzeria Via Tribunali

Sofiankatu 4, 00100 Helsinki

ei pöytävarauksia

Kommentoi