Skip to content

Omenasalaatti kikherneillä ja inkiväärillä

1

Kotimaiset omenat alkavat olla nyt parhaimmillaan. Rakastan kotimaisia, pieniä ja kirpeitä omenoita. Omena sopii piirakan lisäksi moneen muuhun. Innostuin, kun Masterchefissä tehtiin pikkelöityä omenaa jälkiruokaan, kuulosti ihanalta ja näytti myös.

Tämä omenasalaatti näki muutaman vaiheen ennen kuin se oli nykyisessä muodossaan. Aluksi tarkoitus oli tosiaan tehdä pikkelöityjä omenakuutioita mutta koska jääkaappi ammotti tyhjyytään, oli oltava luova jotta saisi jotain lounasta syödäkseen. Löysin kaapista myös paketin kikherneitä ja puolikkaan paketin fetaa, mutta ne olisivat olleet vähän tylsä kombo kaksin, joten kaadoin sekaan vielä jääkaapissa noin tunnin verran maustuneet omenakuutiot. Aaaah! aivan ihana, raikas ja rapea salaatti.

Tämä salaattin paranee vanhetessaan, muutama tunti lounaan jälkeen söin sitä päivällisen lisukkeena ja inkiväärin maut alkoivat vasta tulla kunnolla esiin, joten jos mahdollista, tämä kannattaa tehdä hieman etukäteen ja nimenomaan kirpeistä omenoista.

Keskiviikkona ilmestyi blogiin omenapiirakan ohje, vuoden ensimmäinen piirakka on jo nautiskeltu. Tein myös Glorian Ruoka & Viini – lehden ohjeella aivan ihania omena-toskapullia. Olipa ihanaa leipoa pitkästä aikaa pullaa!

Olisiko teillä jotain ihania omenaisia reseptejä, joita pitäisi ehdottomasti testata?

omenasalaatti

 

 

OMENASALAATTI KIKHERNEILLÄ, INKIVÄÄRILLÄ JA FETALLA

4 annosta

 

2-3 pientä, kotimaista omenaa kuutioituna
2 cm pala tuoretta inkivääriä silputtuna
1 pieni sipuli
1-2 rkl valkoviinietikkaa
0,5 tl sokeria
2-3 rkl öljyä
ripaus suolaa
2 dl esikeitettyjä kikherneitä, huuhdeltuna ilman nestettä
mustapippuria
1/2 pkt = n. 1 dl fetaa murennettuna

TEE NÄIN:

1. valmista ensin omenasalaatti
2. kuutioi omenat ja tuore inkivääri sekä sipuli
3. sekoita omenakuutiot, inkivääri, sipuli, etikka, öljy ja mausteet kannellisessa, tiiviissä kulhossa ja nosta kulho / rasia jääkaappiin
4. anna maustua vähintään tunti jos mahdollista
5. valuta ja huuhtele kikherneet
6. murenna feta
7. sekoita omenasalaatti, kikherneet ja feta
8. mausta mustapippurilla
9. tarjoile


4 Comments

  1. Mun lempparijuttu on juurikin fetan ja kikherneiden yhdistelmä ja niiden variaatiot. Omena ja inkivääri on varmasti tosi mahtava <3 Tätä täytyy tehdä :).

    • Anne

      Feta ja inkivääri on kyllä yksi omakin suosikki, niin hyvää 🙂

  2. Mervi K

    Hei, en ole koskaan aikaisemmin kommentoinut, vaikka luen blogiasi säännöllisesti ja olen testannut monen monta reseptiäkin. Ja kaikki aina hyviksi havainnut! Tarjosin eilen vierailleni tätä omenasalaattia, ja se sai suuret kehut kaikilta! Tykkäsin myös itse ihan hirveästi!!! Resepti lähti myös jakoon kaikille vierailleni. Suuret kiitokset siis ihanista resepteistä, ja oikein mukavaa syksyä. Terveisin MerviK

    • Anne

      Hei Mervi! kiitos aivan ihanasta palautteesta, mahtavaa kuulla että täältä on löytynyt mieluisia reseptejä ja että tuo omenasalaatti oli noin iso hitti 🙂 mukavaa viikonloppua!

      Anne

Kommentointi on suljettu.