Skip to content

Sesongissa nyt: appelsiini

Tykkää

appelsiini

Appelsiini on nyt parhaimmillaan, kauppojen hyllyt pursuavat erilaisia lajikkeita ja niitä saakin nyt ison säkin todella edulliseen hintaan.

Satokausikalenteri tituleeraa esimerkiksi veriappelsiinia hedelmien parsaksi. Näiden kahden sesonki onkin yhtä lyhyt! veriappelsiinin sesonki alkaa tammikuun puolivälissä ja loppuu jo maaliskuun alussa. Siinä ei olekaan montaa viikkoa aikaa nauttia tätä omaa lempihedelmääni. Tämän takia kannankin veriappelsiineja kotiin aivan mahdottomia määriä näin alkuvuodesta ja loppuvuoden haaveilen niistä.

Suomesta saa kahta eri veriappelsiinilajiketta, Moroa ja Taroccoa. Monilla on oma, vankka suosikkinsa, mutta minä en osaa päättää kahden välillä.

Tavallisia appelsiineja löytyy kaupoista ympäri vuoden, mutta itse en osta niitä kovin usein sesongin ulkopuolella. Mielestäni niiden maku on paljon valjumpi verrattuna sesongin hedelmiin. Jos kuitenkin ostan niitä sesongin ulkopuolella, vältän isojen hedelmien ostamista. Pienet ja keskisuuret ovat maukkaimpia.

Sen lisäksi, että esimerkiksi veriappelsiini sopii ruoanlaittoon, ovat appelsiinit aivan ihania erilaisissa mehuissa. Meillä onkin viime aikoina mehupuristin ja Kitchen Aidin sitruspuristin olleet kovassa käytössä. Olemme tehneet erilaisia mehuja viikonloppuaamuina ja minikokki ilahtuu hurjasti, kun hän huomaa että mehulinko tai sitruspuserrin on päällä. Sehän tietää tietenkin vain yhtä asiaa: tuoretta mehua!

Pssst! viikonlopun kunniaksi veriappelsiinista saa tehtyä myös ihanan drinkin! kurkkaa rouva Gastronaatin vinkki täältä! ja Hannan Sopan port & tonic-vinkki täältä!

appelsiini

Alla muutamia mehuyhdistelmiä, joita olemme viime aikoina juoneet.

Mikä on sinun lempisekoituksesi?

SESONKIMEHUJA APPELSIINISTA

  1. appelsiini- ananas

  2. veriappelsiini -appelsiini

  3. (veri)appelsiini- ananas- porkkana

  4. appelsiini – sitruuna – lehtikaali – kurkku – inkivääri – basilika

  5. appelsiini – verigreippi- veriappelsiini

  6. appelsiini – sitruuna – ananas

  7. appelsiini – selleri – lehtikaali- kurkku- porkkana – minttu