Skip to content

52 Weeks of Deliciousness Posts

Lohinappi

Tykkää

Edellisessä postauksessa myönsin että olimme NIIN nälkäisiä että hotkimme uunilämpimän piirakan lähes kokonaan kahden kesken. Tein meille pienet alkupalat, jotta emme olisi aivan kuoleet nälkään (=tai murhanneet toisiamme hangryn iskiessä!) ennen piirakan valmistumista, joten tein hetken mielijohteesta näitä maukkaita lohinappeja.

Lohinappi

Kuten Top Chef-illan postauksessa kerroin, sain näitä ihania ruiskeksejä Luomu Herkkupuodista maisteltavaksi. Nämä keksit vilahtivat myös vanhan blogin puolella.

LOHINAPPI

ruiskeksejä
turkkilaista jogurttia
graavilohta
kevätsipulia
ripaus suolaa ja musta/sitruunapippuria

TEE NÄIN:

1. levitä ruisnapin päälle teelusikallinen turkkilaista jogurttia, mausta suolalla, pippurilla ja ripauksella sitruunamehua.
2. lisää napin päälle pala lohta ja silputtua kevätsipulia.

Tadaa, valmista!

Eipä enää helpompaa voi alkupalan tekeminen olla 🙂

Lohinappi

You can read the English version of the recipe here.

2 Comments

Kasvispiirakka

Tykkää

Viime viikolla taisin bongata ainakin kahdesta eri blogista ihanien suolaisten piirakoiden kuvia ja reseptejä. Innostun helposti kauniista kuvista sekä helpoista resepteistä, joten viikonlopun ruokalistalle päätyi kasvispiirakka.

En ole suolaisia piirakoita tehnyt viime loppukesän jälkeen kun pyöräytin pari sienipiirakkaa rapujuhliin. Pieni tauko on tehnyt hyvää, koska nyt piirakka maistui taas.

Tein tällä kertaa pohjan Veeran ohjeen mukaisesti. Veera on seurannut kehitystäni ruoanlaitossa jo lähes 10 vuotta. Hän siis tunsi minut jo silloin, kun en osannut tehdä juuri mitään keittiössä, paitsi syödä 😀

Tein meille kasvisversion suolaisesta piirakasta, olen taas vähän lipsunut tästä ”enemmän kasvisruokaa”-suunnitelmastani ja aurinkoisen päivän kävelylenkin jälkeen tämä piirakka oli juuri sopiva ruoka.

Kasvispiirakka

Kasvispiirakka

KASVISPIIRAKKA

1 piirakkataikina

4-5 herkkusientä
1/2 pkt tuoretta pinaattia
1/2 pkt fetaa
4 cm pala purjoa
2 kananmunaa
2 dl turkkilaista jogurttia
suolaa, pippuria, kuivattua minttuaa, tuoretta basilikaa silputtuna

TEE NÄIN:

1. paista sienet ja pinaatti pannulla, kunnes neste on haihtunut.
2. täytä piirakkapohja sienillä, pinaatilla, purjolla ja fetalla.
3. sekoita kananmunat ja turkkilainen jogurtti.
4. lisää suola, pippuri, kuivattu minttu ja silputtu basilika.
5. sekoita hyvin ja kaada seos piirakkaan päällimmäiseksi.
6. paista piirakkaa uunissa n. 20-30 minuuttia.
7. anna jäähtyä ja tarjoile salaatin kanssa.

ps. tunnustus: olimme niin nälkäisiä että emme malttaneet antaa piirakan jäähtyä JA söimme lähes koko piirakan kahden kesken. HUPS!

EDIT: Chez Marius-arvonta on päättynyt ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti 🙂

2 Comments

Jamaikalainen häränhäntäpata

Tykkää

Minulta pyydettiin tällä viikolla, että testaisin ja postaisin blogiin karibialaisia ruokia. Tämä pyyntö sattui todella sopivasti, koska olin juuri viikonloppuna tehnyt Isyyspakkaus-blogin innoittamana häränhäntiä, tosin keiton sijaan kokeilin miltä ne maistuisivat jamaikalaisittain.

Jamaikalainen häränhäntäpata

Koska meillä on nälkäistä väkeä, ostin molemmille 3 häntää. Alkuperäinen resepti täältä.

Laiska kokki oikaisi reseptissä jonkin verran ja vähän oli pakko sählätä omia juttuja sekaan 🙂

JAMAIKALAINEN HÄRÄNHÄNTÄPATA

6 häränhäntää
suolaa ja mustapippuria
3 rkl ruskeaa sokeria tai ruokosokerisiirappia (käytin blogitilaisuudesta saatua Dansukkerin ruokosokerisiirappia)
2 sipulia silputtuna
1 yksikyntinen valkosipuli
2-3 cm pala tuoretta inkivääriä silputtuna
3 pientä, vihreää, tuoretta chiliä puolitettuna
reilu 10 kpl kokonaisia maustepippureita
2 rkl tavallista taloussokeria
3 rkl soijaa
1 rkl Worcestershire-kastiketta
3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl ketsuppia
vettä

TEE NÄIN:

1. mausta hännät reilulla otteella suolalla ja pippurilla.
2. lämmitä suuri pannu keskilämmölle ja lisää ruokosokerisiirappi (jos käytät sokeria, anna sokerin sulaan pannulla ja tummua ennen kuin lisäät veden) ja sekoita sitä puisella lastalla.
3. siirrä hännät pannulle ja paista kaikkiin kaunis, ruskea pinta pyöritellen häntiä tasaiseen tahtiin pannulla. Varmista että kaikki hännät saavat osansa siirapista pannulla.
4. siirrä hännät hetkeksi syrjään toiseen astiaan.
5. lisää pannulle sipulit, inkivääri, pippurit ja sekoita hyvin. Paista niitä pannulla, kunnes ne ovat pehmenneet.
6. siirrä hännät takaisin kannelliseen uunivuokaan kaikkien ihanien liemien ja muiden aineksien kanssa, lisää vettä kunnes hännät ovat puoleen väliin asti nesteen peitossa. Lisää soija, valkoinen sokeri ja Worcestershire-kastike. Sekoita kunnolla ja anna häntien muhia keitoksessa ainakin tunti, mielellään enemmän. Itse paahdoin häntiä padassa n. 150 asteessa, reilu 3 tuntia.
7. lisää n. tuntia ennen kuin ruoka on mielestäsi valmista, jauhot ja ketsuppi. Sekoita kunnolla, jotta ruokaan ei jää klimppejä ja anna paahtua pannulla tai uunissa vielä tunti.

Tarjoilin hännät kuutioitujen bataattien ja perunoiden kanssa.

Itse tykkäsin ruoan mausta, mutta apukokin mielestä se oli hieman liian makeaa. Ehkä ensi kerralla tämän voisi tarjoilla riisin kanssa, uskoisin että bataatin ja makeahkon kastikkeen kombo oli liikaa apukokille 😉

Mielenkiintoinen kokeilu, ensi kerralla sitten perinteisemmin keittolinjalla!

ps. lisää toiveita ja ideoita saa esittää jatkossakin, toteutan niitä parhaani mukaan 🙂

6 Comments