Skip to content

Avainsana: bataattipizza

Herkullisimmat arkiruoat

2

Mahtavaa alkanutta viikkoa! meidän perheemme lomat on nyt vietetty ja tänään alkaa arki. Sen kunniaksi blogissa on tällä viikolla luvassa helppoja ja herkullisia arkireseptejä ja loppuviikosta kerron enemmän arkiaamuistamme sekä koko perheen suosikkiaamiaisesta.

Toivottavasti kaikilla on ollut edes vähän lomaa tai olette ehtineet muuten rentoutumaan kesän aikana. Mennyt kesä taisi olla kesä, joka jää mieleen epävakaisista säistä. Onneksi edes jokunen lämmin kesäpäivä mahtui meidänkin lomaamme. Itse kun olen edelleen hoitovapaalla ja käytännössä koko ajan lomalla, ei ”huonot” kesäsäät haitanneet kuin päivinä, jolloin olisi halunnut tehdä jotain tiettyä ja ulkoilla.

kermainen sienikeitto

Elokuu on toki usein vielä lämmin ja tällekin viikolle taidettiin luvata aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Minulle elokuu on jo askel kohti syksyä, lämpimistä säistä huolimatta.

munakoisopizzat

Ehkä te muutkin pohditte päät höyryten että ”mitä meillä syödään arkena?”, arkiruoka on tärkeässä asemassa. Sen tulisi ravita, olla hyvää ja valmistua kohtuullisessa ajassa. Itse olen taas palannut suunnittelemaan joka viikolle oman ruokalistan ja palaamaan kaupassakäynnin suhteen arkeen eli käymään kaupassa vain kerran viikossa, jos mitenkään mahdollista.

tomaattirisotto

Tässä postauksessa kokoan teille arjen avuksi ihania, helppoja ja herkullisia arkireseptejä. Toivottavasti niistä on apua arjen tohinassa.

 

2 Comments

Bataattikiekot fetalla ja linsseillä

1

bataattikiekot

Minulla oli käynnissä pieni bataattitauko, hieman vahingossa. Tajusin tauon vasta kun söin nyt pitkästä aikaa bataattia.

Söin ilmeisesti talvella bataattia niin kovin, että pieni tauko oli paikallaan. Nyt bataatti pääsi taas ostoskoriin ja grillauksen lisäksi keksin tehdä itselleni bataattikiekkoja lounaaksi, uunissa. Käytin näihin bataattikiekkoihin minikokin lounaasta ylijääneet linssit sekä runsaasti fetaa. Pyöräytinpa kiekkojen kaveriksi vielä basilikasta yrttiöljynkin, koska sitä voi syödä ihan kaiken kanssa.

Yrttiöljyä kannattaa tehdä kerralla kokonaisesta basilikaspuskasta, sillä voi maustaa muitakin ruokia. Meillä minikokki syö ihan kaiken jossa on yrttiöljyä, vaikka laitan öljyihini reippaasti valkosipulia. Tai ehkä juuri siksi.

Näitä voisi kutsua ehkä myös bataattipizzoiksi, se olisi ehkä trendikkäämpi nimi. Joka tapauksessa nämä bataattikiekot maistuivat aivan ihanilta. Suolainen feta ja bataatti ovat nappivalinta, ruokaisat bataattikiekoista saa lisäämällä niiden päälle linssejä tai miksei papujakin? mustapavut voisivat sopia tähän myös.

Olin eräänä päivänä, kun valmistin näitä, kaukaa viisas ja esipaahdoin bataattikiekkoja samalla kun hoidin minikokin päiväunivalmisteluja. Siten pääsin aika sutjakkaasti ruokapöytään kun sain pienen päiväunille. Eli ensin esipaahto uunissa, 200 asteessa, n. 15 minuuttia ja sitten täytteet päälle ja vielä n. 10 minuuttia uunissa, kunnes juusto on sulanut hieman ja saanut kauniin pinnan. Lopuksi koko komeuden kruunaa yrttiöljy, sitä kannattaa suihkia bataattikiekkojen päälle reippain ottein.

Itselleni riitti kolme kiekkoa lounaaksi, näistä söisi alkupalaksi varmaankin kaksi, pääruoaksi isompinäkäinen neljä, lisukesalaatilla.
bataattikiekot

BATAATTIKIEKOT FETALLA, LINSSEILLÄ JA BASILIKAÖLJYLLÄ

 

1 bataatti
1 pkt (200 gr) fetaa
1 prk (200 gr) esikeitettyjä linssejä, vihreitä tai punaisia
mausteita: kuivattua basilikaa, rosmariinia, valkosipulijauhetta
oliiviöljyä

yrttiöljy

1 puska basilikaa
1/2 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä
0,5 dl oliiviöljyä / rypsiöljyä
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. kuori bataatti ja siivuta se n. 1 cm paksuiksi kiekoiksi
2. lämmitä uuni 200 asteeseen ja esipaista bataattikiekkoja n. 15 minuuttia siten että ne ovat vielä hieman raakoja
3. huuhtele linssit ja mausta ne kuivatuilla yrteillä ja valkosipulijauheella
4. nosta esipaistetut kiekot uunista ja nosta päälle linssit sekä fetajuusto
5. paahda uunissa kunnes juusto on saanut kauniin värin
6. tee basilikaöljy lisäämällä basilika, öljy, sitruunamehu, silputtu valkosipuli ja mausteet sauvakoittimen kulhoon / monitoimilaitteen kulhoon, surauta tasaiseksi öljyksi ja mausta lisää jos tarve, voit myös lisätä tarvittaessa lisää öljyä
7. tarjoa uunilämpimät kiekot basilikaöljyllä

6 Comments