Skip to content

Avainsana: helppo ruokalahja

Makein joululahja: suklaiset mantelipalat

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Earth Control

mantelipalat

Haaveilen joka vuosi joulun alla siitä, että tekisin vihdoin kaikille rakkaille ruokalahjoja jouluksi. Joka vuosi tämä on jäänyt haaveilun tasolle. Itse syytän aikapulaa, mutta todellisuudessa olen vain tainnut kuvitella ruokalahjojen olevan työläitä ja aikaavieviä.

Katinkontit! tällä postauksella ja ihanilla suklaisilla mantelipaloilla todistin omat ennakkoluuloni vääriksi. Olen kyllä tainnut todistaa tämän itselleni jo aiemminkin, muistatteko vielä tämän ihanan suklaamyslin tai nämä marinoidut herkut purkissa, eipä näissä suklaacashew’ssa mene myöskään koko päivää.. nämä ovat siis kaikki erinomaisia ruokalahjoja eikä niiden tekemiseen todellakaan mene kauaa. mantelipalat

Sain Earth Controlin kevyesti suolattuja manteleita tähän yhteistyöpostaukseen ja kehitin niistä herkullisen, nopean ja suoraan sanottuna koukuttavan jouluherkun. Koska nämä on niin helppo valmistaa, voit tehdä yhden satsin itsellesi ja yhden joululahjaksi. Yhdestä vuoallisesta riittää kyllä useammallekin, sen verran tuhtia herkkua nämä mantelipalat suklaalla ovat. Mielestäni suklaa kuuluu jouluun, ilman suklaata ei ole joulua. Mikäs sen mukavampaa kuin herkutella erilaisilla suklaaherkuilla ja korvata vaikka joulun kovehtirasia tällä?

Tykkään hurjasti manteleista ja nämä kevyesti suolatut ovat erityisesti omaan makuuni, niissä on juuri sopivasti suolaisuutta. Ja juuri sen verran maltillisesti, että ne sopivat tällaiseen makeaankin herkkuun oikein hyvin. Ja siis hei, nämä ovat oiva joululahja sellaisenaankin! kaada manteleita kauniiseen lasipurkkiin, jonka koristelet jouluisella nauhalla ja jouluinen ruokalahja on valmis. Miten ihanan helppoa!

Earth Controlin Facebook-sivuille kannattaa myös käydä kurkkaamassa, jos haluaa inspiraatiota kokkaukseen. Sieltä löytyy myös ihania reseptejä arkeen ja juhlaan. mantelipalat mantelipalat

MANTELIPALAT SUKLAALLA JA KINUSKILLA

1 pellillinen 28*23 cm

 

pohjalle

200 gr Earth Control kevyesti maustettuja manteleita
1, 5 tl kanelia
1 appelsiinin kuori raastettuna

väliin

2 dl purkki karamellisoitua, kondensoitua maitoa
300 gr tummaa suklaata sulatettuna

päälle

100 – 150 gr Earth Control kevyesti maustettuja manteleita

TEE NÄIN:

1. peitä vuoka leivinpaperilla
2. kaada leivinpaperin päälle mantelit
3. lisää kaneli ja raasta päälle appelsiinin kuori
4. kaada manteleiden päälle kondensoitu maito
5. sulata suklaa vesihauteessa ja kaada kinuskin päälle
6. lisää loput mantelit
7. siirrä pakastimeen jähmettymään muutamaksi tunniksi tai jääkaappiin yön yli
8. leikkaa rouheiksi paloiksi ja säilytä jääkaapissa

1 kommentti

Oliiviöljykeksit ja basilikadippi

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Miraz Trading Oy

oliiviöljykeksit

Näin kevään (joka ei mielestäni ole edes vielä alkanut) loppumetreillä ennen kesää on aina juhlasesonki. On ylioppilasjuhlia, päättäjäisiä, koulun kevätjuhlia.. kaikenlaista kivaa, jonne pitäisi keksiä lahja. Ruokalahjat toimivat joulun lisäksi myös esimerkiksi opettajien lahjoina. Ruokalahjojen ei myöskään tarvitse olla mutkikkaita, ehkä tärkeintä on ensin se ajatus, sitten maku ja lopuksi se, että lahja säilyy edes kevätjuhlan loppuun.

Pyöräytin tähän kevään viimeiseen yhteistyökampanjaan Miraz Tradingin kanssa aivan ihania, suolaisen koukuttavia oliiviöljykeksejä. Keksit ovat todella helppo tehdä ja jos haluat ilahduttaa esimerkiksi lapsesi opettajaa näillä, näitä on helppo tehdä yhdessä pienen koululaisen kanssa.

Käytin kekseissä superlaadukasta Terra Creta Monastery– oliiviöljyä, en suosittele että muutkaan tinkivät laadusta tässä kohtaa. Oliiviöljyä tulee keksitaikinan lisäksi myös keksien päälle kun ne menevät uuniin, joten suosittelen varaamaan sitä reilusti. Jos Monasteryä ei löydy kaapista juuri tällä hetkellä, kekseihin käy toki kaikki Terra Creta-öljyt. Suosittelen erityisesti kokeilemaan Platinum ja Early Harvest-öljyjä.

Reseptistä tulee, keksien koosta riippuen, aikamoinen määrä keksejä (ainakin neljä pellillistä), joten näistä riittää iloa useammallekin lahjansaajalle ja varmasti vielä kotiväellekin. Tein keksien kaveriksi ihanan raikkaan basilika-jogurttikastikkeen, johon keksejä on kiva dippailla. Jos dippi on haastava lahja (kylmäsäilytys pakollinen), voit aina printata kauniille paperille dipin ohjeen ja lahjansaaja voi tehdä dipin itse kun siltä tuntuu.

Keksit voi maustaa täysin oman maun mukaisesti. Itse maustoin oliiviöljykeksit kuivatulla oreganolla, rosmariinilla ja sormisuolalla. Nam! kouluttavia! Taikinaan voi käyttää tavallisia vehnäjauhoja, täysjyvävehnäjauhoja tai täysjyväspelttivehnäjauhoja, kuten itse tein. Keksien koon saat itse päättää, itse tein taikinasta ensin pieniä palloja, noin sormenpään kokoisia, ja levitin taikinan sormilla leivinpaperille. Voit myös siistiä reunat kekseistä, jos et halua aivan niin rosoista lopputulosta kuin minun kekseissäni.

oliiviöljykeksit oliiviöljykeksit

Eikö olekin oiva lahjaidea? laita keksit kauniiseen lasipurkkiin ja vie mukanasi kevään juhliin. Nämä toimivat toki myös ihan juhlatarjottavanakin. Saat nopeasti isollekin porukalle ihania, suolaisia naposteltavia omiin juhliisi. oliiviöljykeksit

OLIIVIÖLJYKEKSIT SPELTTIJAUHOILLA

5 dl täysjyväspelttijauhoja
4 rkl laadukasta oliiviöljyä, esim. Terra Creta
n. 2 dl vettä (suunnilleen, tunnustele taikinan koostumusta sitä tehdessäsi)
1,5 tl leivinjauhetta

lisäksi

oliiviöljyä voiteluun
kuivattuja yrttejä maun mukaan maustamiseen
sormisuolaa

BASILIKADIPPI

2 dl kreikkalaista jogurttia
1/2 sitruunan mehu
1 dl tuoretta basilikaa
mustapippuria, suolaa

TEE NÄIN:

1. sekoita kulhossa kuivat aineet
2. lisää joukkoon oliiviöljy ja vettä tarpeen mukaan
3. vaivaa taikinasta käsin pallo tai pötkö
4. anna levätä hetki huoneenlämmössä
5. lämmitä uuni 200 asteeseen
6. ota taikinasta pieniä nokareita ja taputtele taikinasta keksejä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
7. ennen kuin laitat keksit uuniin, voitele ne runsaalla oliiviöljyllä
8. ripottele viimeiseksi mausteet ja suola keksien päälle
9. paista 200 asteisessa uunissa n. 8-10 minuuttia, keksien koosta riippuen. Keksien tulee olla hieman tummentuneita reunoista ja kuplia
10. anna keksien jäähtyä rauhassa
11. tee basilikadippi sekoittamalla kaikki aineet monitoimilaitteessa / blenderissä / sauvasekoittimella. Mausta ja mausta lisää tarvittaessa

3 Comments

Joululahjavinkki: itsetehty suklaamysli!

Tykkää

Hei, nyt olisi tarjolla vielä yksi joululahjavinkki! tämä on jälleen syötävää, eli sitä parasta, laatua.

Aiemmin vinkkasin täällä blogissa marinoiduista herkuista sekä joulun (keitto-)kirjavinkeistä, kannattaa kurkata nekin postaukset jos joululahjat eivät ole vielä hankittu.
itsetehty suklaamysli (2 of 2)

Uskaltaakohan sitä näin julkisesti edes myöntää että itse hankin joululahjat jo pääosin syyskuussa? muutamia lisäosia lahjoihin ja Hella & Herkun-ruokalahjat hain vasta vähän aikaa sitten, mutta suurin osa lahjoista on odottanut paketointia jo pitkään tuolla vaatekaapin kätköissä. Miten se paketoiminen onkin se haasteellisin osuus?

itsetehty suklaamysli (1 of 2)

Suklaamysli on suklaanystävän lahja eikä nyt, nimestä huolimatta, kovin epäterveellinenkään herkku! muistelin aiemmin tekemäni myslin reseptiä ja sitä tuunaten loihdin työkaverille purkillisen suklaamysliä etukäteisjoululahjaksi.

Herkullisia hetkiä keittiössä!

ITSETEHTY SUKLAAMYSLI

1 dl cashew-pähkinöitä
3 rkl kuivattuja karpaloita
1 dl siemensekoitusta
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl juoksevaa hunajaa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl vettä
0,5 dl oliiviöljyä
70 gr tummaa suklaata
ripaus suolaa

TEE NÄIN:

1. murskaa pähkinät jos haluat pienempiä suupaloja.
2. sekoita pähkinät, karpalot, siemenet ja hiutaleet sekä ripaus suolaa.
3. sekoita toisessa kulhossa öljy, vesi ja sitruunamehu.
4. sekoita kuivat ja kosteat aineet keskenään hyvin.
5. paahda mysliä uunissa ensin 130 asteessa n. 20 minuuttia.
6. sillä aikaa kun mysli paahtuu uunissa, sulata vesihauteessa tumma suklaa.
7. kun mysli on paahtunut 20 minuuttia sekoita mysli ja sula suklaa keskenään.
8. paahda uunissa vielä 100 asteessa n. 20 minuuttia.
9. jäähdytä, purkita ja anna lahjaksi.

1 kommentti