Skip to content

Avainsana: itsetehty dippi

Kasvisnugetit & Gastronaatti II

1

Kirja saatu julkistustilaisuudesta

gastronaatti 2

Hihkuin viime viikolla, kuinka syksyisin ilmestyy paljon uusia, ihania keittokirjoja. Viime viikolla blogissa oli esittelyssä Hannan Kasvis ruokakirja ja tällä viikolla Satu Koiviston a.k.a rouva Gastronaatin a.ka. Isyyspakkaus-blogin rouvan Gastronaatti 2 – kirja!

Olen useaan otteeseen maininnut täällä blogissa rouva Gastronaatin, hän on siis tämän kirjan sielu. Hän ja miehensä Tommi tekivät kirjan yhteisprojektina, raikkaat sekä kauniit kuvat ovat Tommin käsialaa.

Kirja on aivan yhtä ihana kuin esikoisteos Gastronaatti. Sadun teksti kuulostaa juuri häneltä, ruokafilosofia kutsuu luokseen ja reseptit ovat herkullisia, kuvista puhumattakaan. Nyt, kun olen ystävystynyt Sadun kanssa vauvavuoden aikana, tiedän että kirjassa kaikki on 100% Satua. Kirjasta tulee lämmin, pehmeä ja ruoanlaitosta innostunut olo.

Isyyspakkaus-blogissa onkin muutama postausta tästä uudesta kirjasta sekä aivan ihanista julkkareista. Viihdyin juhlissa kolmisen tuntia, niin mukavaa siellä oli. Lisää julkkareista voit lukeä täältä. Myös allekirjoittanut löytyy kuvista, syömästä tietenkin.

gastronaatti 2

Kirja sopii kaikenlaisille kotikokeille, siellä on helppoja ja oivaltavia reseptejä, vinkkejä, sesonkiruokia vuoden ympäri, ripaus perhe-elämää. Nyt kun joulukin lähestyy (JEE) niin vinkkaan tämän kirjan (tai edeltäjänsä!) erinomaisena joululahjana. Kirja painottuu kasvisruokaan, mutta sieltä löytyy myös liha- ja kalaruokia.

Lisää Sadun ruokafilosofiasta ja kuinka hän rakastui ruoanlaittoon voit lukea täältä. Ja suosittelen lämpimästi seuraamaan Satua myös instagramissa, jossa hän jakaa oivaltavia ja todella herkullisia reseptejä.

Testasin tällä viikolla kirjan kasvisnugetit (resepti alla), dipin kera tietenkin. Apukokki ihastui näihin valtavasti, vaikka olikin aluksi hieman pettynyt etteivät nugetit olleet kanaa, haha. Vaihdoin alkuperäisestä reseptistä jeeran garam masala-mausteseokseen koska jeera oli loppunut, lisäsin myös yhden valkosipulinkynnen.

kasvisnugetit kasvisnugetit

KASVISNUGETIT PORKKANALLA JA LINSSEILLÄ & RAIKAS BASILIKADIPPI

hengelle

 

2 dl kuivia punaisia linssejä (eli n. 4-4,5 dl kypsiä)
3 valkosipulinkynttä
n. 4 dl vettä linssien keittämiseen
2 keskikokoista porkkanaa kypsäksi keitettynä ja soseutettuna eli n. 1,5 dl valmista porkkanasosetta
1 kananmuna
2 dl juustoraastetta
0,5 dl korppujauhoja
1 tl garam masala- mausteseosta (alkup. reseptissä käytettiin juustokuminaa eli jeeraa)
n. 0,5 tl suolaa
pinnalle n. 1 dl seesaminsiemeniä

dippi

2 dl kermaviiliä
1 dl ranskankermaa
1 puska tuoretta basilikaa
0,5 sitruunan mehu
2 valkosipulinkynttä silputtuna
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. aloita valmistamalla porkkanasose eli kuori porkkanat ja paloittele ne, keitä kypsiksi ja soseuta. Anna jäähtyä.
2. huuhtele kuivat linssit ja keitä linssejä silputun valkosipulin kanssa kunnes ne ovat kypsiä. Anna jäähtyä.
3. sekoita jäähtynyt porkkanasose ja linssi-valkosipuliseos
4. lisää muna, juustoraaste, korppujauhot, mausteet ja sekoita hyvin
5. nosta jääkaappiin tekeytymään noin tunniksi
6. valmista dippi surauttamalla kaikki raaka-aineet tasaiseksi kastikkeeksi, maista ja mausta lisää jos tarve. Nosta myös dippi jääkaappiin tekeytymään.
7. ota kasvisnugettitaikina jääkaapista
8. ripottele laakealle lautaselle seesaminsiemenet
9. muotoile nugettitaikinasta pötköjä ja kierittele ne seesaminsiemenissä
10. lämmitä uuni 200 asteessa ja paista kasvisnugetteja n. 30 minuuttia, käännä n. puolivälissä
11. tarjoile kasvisnugetit dipin ja esim. bulgurin kanssa

3 Comments

Parhaat dipit & soosit

Tykkää

Dipit ja soosit ovat iso osa elämääni, niitä syödään lähes päivittäin jossain muodossa. On salaattikastikkeita, dippeja, kastikkeita (niissä voisi kyllä skarpata..) ja sooseja joka lähtöön.

Ai että, rakastan dippejä ja sooseja! siksi olinkin ilahtunut kun uudenvuodenaaton ruokasuunnitelmiksi suunniteltiin Texas BBQ-teemaa ja pääsin dippi/soossi-vastaavaksi.

3x dippi

Insinööriystävä teki huikaisevan herkullisia ribsejä bbq-kastikkeessa, liha oli niin pehmeää ja makoisaa. Lisäksi meillä oli kasvisquesadilloja, papusalaattia, coleslaw’ta, vihersalaattia, wingsejä ja dippejä sekä sooseja. Ei jäänyt nälkä.. eikä ollut pulaa dipeistä tai dipattavasta.

3x dippi-4 – kopio

Tein kahta eri jogurttipohjaista dippiä sekä salsaa ja guacamolea.

3x dippi-6

Tein kahta eri jogurttipohjaista dippiä sekä salsaa ja guacamolea.

KURKKU-JALOPENODIPPI

joka oli hauskan raikas, mutta jalopenoissa ei ollut tarpeeksi potkua, voit siis käyttää lisämausteita dipissä jos tuoreista ei riitä potkua tai jättää siemenet tuoreisiin.

1 kpl kurkku, kuorineen
2 kpl tuoretta, vihreää jalopenoa
3,5 dl turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi silputtuna
1 tl limemehua
1 dl ranskankermaa (28% rasvaa)
ripaus suolaa ja muustapippuria

TEE NÄIN:

1. Pese ja leikkaa kurkku paloiksi.
2. Halkaise jalopenot ja poista siemenet.
3. Lisää kurkku ja jalopenot monitoimilaitteeseen ja surraa tasaiseksi.
4. Poista ylimääräinen neste siivilän avulla.
5.Lisää kurkku-jalopenomassa takaisin monitoimilaitteeseen.
6.Lisää jogurtti, valkosipuli, limemehu, ranskankerma ja mausteet.
7.Surraa tasaiseksi.
8. Maista ja mausta tarvittaessa lisää.

Dippi kannattaa laittaa jääkaappiin maustumaan ennen tarjoilua. HUOM! dipistä tulee juoksevaa.

FETA-OLIIVIDIPPI

joka oli niin taivaallisen hyvää ja suolaista

2/3 pkt fetaa murennettuna
2 dl turkkilaista jogurttia
1 valkosipulinkynsi silputtuna
0,5 dl tuoretta ruohosipulia silputtuna
0,7 dl kivettömiä kalamataoliiveja silputtuna
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystö

TEE NÄIN:

1. Lisää monitoimikoneeseen feta ja jogurtti
2. Silppua oliivit, valkosipulinkynsi ja ruohosipuli ja lisää ne monitoimikoneeseen
3. Lisää sitruunamehu ja mustapipppuri (en lisännyt dippiin enää suolaa, koska feta oli niin suolaista)
4. Surauta tasaiseksi, paksuksi tahnaksi

SALSA

6-8 kpl kypsiä tomaatteja
1 tuore, punainen chili silputtuna
1 punasipuli silputtuna
0,5-1 dl tuoretta korianteria silputtuna
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. Kuutio kypsät tomaatit
2. Silppua punasipuli
3. Halkaise chili ja poista siemenet, silppua chili
4. Silppua korianteri
5. Sekoita raaka-aineet keskenään ja mausta

Yllä reseptit kumpaankin jogurttidippiin ja salsaan, nämä ovat monikäyttöisiä dippejä ja toimivat ihan sellaisenaankin nachojen, sipsien, ruissipsien, Pizzatikut kanssa..

Kommentointi suljettu