Skip to content

Avainsana: kaaliresepti

Peltilihis kaalilla

Tykkää

peltilihis

Lähes tasan kaksi vuotta sitten peltilihis saavutti huikean somesuosion. Kaikki lähti Hanna G:n ja hänen miehensä 400 g- kirjasta, jonne resepti oli kirjattu ja jonka Sivumakuja-blogi sittemmin bloggasi.

Muistelen, että tein tätä silloin kaksi vuotta sittenkin itsekin ystäväni V:n kanssa, muistelen etäisesti odottaneeni minikokkia tuolloin ja olin ystäväni luona yötä. Peltilihis oli niin hyvää! ja helppo tehdä. Apukokki kyseli, että olemmeko me syöneet tätä joskus kotona ja väitän (muistini ON hatara) että peltilihiksellä herkuteltiin joskus myös insinööriystävän perheen kanssa.

Nyt palasin taas tämän retroherkun äärelle. Halusimme lähteä ulkoilemaan minikokin kanssa ja tällä kertaa (viime kerrasta viisastuneena) halusimme mukaan kunnon eväät. Minä keksin, että teenpä meille pellillisen peltilihistä mukaan otettavaksi!

Peltilihis on siitä kiva, että sitäkin voi tuunailla ihan oman maun mukaan. Minä halusin syksyn kunniaksi lisätä sekaan valkokaalia, minulla on nyt aivan mahdoton kaalivillitys menossa. Joka viikko pitäisi saada kaalilaatikkoa, kaalisalaattia, kaalia, kaalia…

Kaali olikin oikein kiva lisä! kannattaa kokeilla. peltilihis

PELTILIHIS KAALILLA

1 pellillinen

 

2 pkt voitaikinalevyjä (á 500 gr)
500 gr paistijauhelihaa
1 iso sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä silputtuna
2 dl valkokaalia suikaloituna
2,5 dl tummaa riisiä (keitettyä)
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
1 dl tuoretta timjamia silputtuna
ripaus valkopippuria
suolaa ja mustapippuria

öljyä paistamiseen

lisäksi

1 kananmuna voiteluun

TEE NÄIN:

1. sulata voitaikinalevyt huoneenlämmössä
2. keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan
3. keitä kananmunat koviksi
4. paista jauheliha ja mausta se valkopippurilla, suolalla, mustapippurilla ja lopuksi silputulla timjamilla
5. siirrä jauheliha erilliseen isoon kulhoon
6. lisää pesemättömälle paistinpannulle öljy, suikaloitu kaali sekä silputut sipulit, paista kunnes sipulit ja kaali ovat pehmenneet
7. siirrä kaali-sipuliseos samaan kulhoon kuin jauheliha
8. kuori kypsät kanamunat ja silppua ne
9. lisää riisi ja silputut kananmunat samaan kulhoon jauhelihan ja kasvisten kanssa
10. kauli voitakikinalevy leivinpaperin päällä
11. lisää täyte tasaisesti taikinalevyn päälle
12. kauli toinenkin taikinalevy ohueksi ja nosta se täytteen päälle, käännä reunaa hieman alemman levyn alle
13. riko kananmuna kulhossa ja voitele peltilihis
14. pistele peltihiliksen pinnalle haarukalla reikiä
15. paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia tai kunnes taikina on kypsää

2 Comments

Soppatiistai: kaali-jauhelihakeitto

Tykkää

Apukokin pitkän loman ja erityisesti Espanjan matkan jälkeen palasimme arkeen ja hieman kevyempiin lounaisiin. Apukokki syö yleensä lounaaksi töissä keittoa, mikä tarkoittaa sitä että illalla olisi kuulemma toiveena saada muuta ruokaa. Sehän toki sopii, itsellenikin keittolounas on yksi helpoimmista ja sopivimmista vaihtoehdoista. Soppaa saa kerralla tehtyä isomman satsin ja ainakin viime viikolla, kun olin flunssan kourissa, se oli juuri sitä mitä kaipasin.

Paljon helpommalla ei sopan teossa kyllä pääse, jos tekee tätä kaali-jauhelihakeittoa. En väitä että tämä olisi mitään uutta ja mullistavaa, mutta väitän että se oli todella hyvää.

kaali-jauhelihakeitto (1 of 2)

Tuo kuvan selleri ilahdutti muuten sopantekohommia tarkasti seuraavaa minokokkia. Esittelin hänelle raaka-aineita keittiössä samalla kun tein keittoa ja iso puska selleriä sai innostuneita ääniä ja vauhdikasta jalkojen vispausta aikaiseksi. Liekö minikokki tuleva sellerisyöjä vai viehättiköhän sellerin hauska muoto ja väri? se jää nähtäväksi..kaali-jauhelihakeitto (2 of 2)

Tästä sopasta syö yksi nälkäinen äitiyslomalainen kahtena päivänä + santsikierrokset. Jos tuhdimpaa keittoa kaipaa, sinnehän voisi lisätä vaikka pastaa. Itse söin keiton ruisleivän kera ja se oli juuri sopiva lounas. Vatsa täyttyi, mutta ei ollut tiellä vauhdikkaan minikokin kanssa touhutessa. Löydän itseni nykyään pääasiassa lattialta höpisemässä pienelle pojallemme, joka hirmuisella vauhdilla haluaisi lähteä jo liikkeelle ja viihtyy parhaiten vatsallaan. Lattianrajassa kykkiessä ei parane olla syönyt itseään tainnoksiin tai vatsaa piripintaan.

KAALI-JAUHELIHAKEITTO

 

400 gr jauhelihaa
mausteet: paprikajauhe, suola, mustapippuri ja valkosipulijauhe
1/2 kaali suikaloituna
2 litraa kasvislientä
3 valkosipulinkynttä silputtuna
1 laakerinlehti
3 vartta selleriä
mausteet liemeen: kuivattua oreganoa, paprikajauhetta, valkosipulijauhetta

TEE NÄIN:

1. paista jauheliha ja mausta se
2. suikaloi kaali ja lisää jauhelihan kanssa pannulle, paista hetki
3. lisää isoon kattilaan kasvisliemi
4. lisää pannulle vielä silputtu valkosipuli ja selleri
5. kaada paistinpannusta kaikki, myös nesteet kattilaan
6. lisää laakerinlehti ja mausteet kattilaan
7. anna porista liedellä n. 30 min
8. nauti höyryävän kuumana

4 Comments

Grillattu varhaiskaali & sesonkireseptikirja

Tykkää

Olen ennenkin fiilistellyt täällä blogissa Satokausikalenteria ja heidän FB-sivuaan, josta saa usein ihania inspiraatiopläjäyksiä omiin kokkailuihin. Kun kuulin että he etsivät yhdessä Hannan soppa-blogin kanssa uuden, kohta ilmestyvän, reseptikirjan resepteille testaajia, ilmoittauduin heti mukaan. Pääsin testiryhmään ja suoritin asianmukaiset testaukset. Palkkioksi sain (vihdoin!) ikioman satokausikalenterin ja uuden, painotuoreen Sesonkiresepti-kirjan, jonka huikeista kuvista ja herkullisista resepteistä on vastannut ihana Hanna.

sesonkiruokakirja (1 of 1)

Halusin ehdottomasti omistaa tälle Sesonkiruokakirjalle oman postauksensa, vaikka esittelinkin aiemmin tässä kuussa kevään mielenkiintoisimmat keittokirjatgrillattu varhaiskaali (2 of 4) grillattu varhaiskaali (3 of 4)

Testiin pääsi ihana toukokuun sesonkiresepti grillatut varhaiskaalit. Olen suuri kaalifani ja nyt kun grillimme käy aaaaaivan ylikierroksilla koko ajan, halusin kokeilla jotain grillikelpoista ruokaa.

Apukokki valitsi kaupasta savustetun porsaan ulkofileen ja minä lisukkeen eli nämä grillatut kaalit. Kaalit syötiin ceasar-kastikkeen ja parmesanraasteen kera. Niin ja sen possun kanssa. Apukokille oli aluksi hieman epäilevä ilme kun kerroin että kaalilohkot ovat matkalla grilliin, mutta hän grillasi ne mukisematta ja lopputulos oli oikein maukas. Kaaliin saa upeat värit ja ihanan grillin maun kun ne iskee hiiligrilliin. Kun tekee tarpeeksi isot lohkot ja säästää kannan, pysyvät kaaliveneet myös kasassa.

Alkupperäisen reseptin mukaan kaalit maustettiin suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla. Näin tein minäkin ja lisäsin vielä ceasar-kastikkeen ja parmesanjuuston. Tästä tuli siis vähän vahingossa hauska kaali-ceasarsalaatti.

grillattu varhaiskaali (4 of 4)

GRILLATTU VARHAISKAALI

4 hengelle

1 pieni varhaiskaali
2 rkl basilikaöljyä / oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria ja sitruunamehua
ceasar-salaattikastiketta
parmesanjuustoa raastettuna

TEE NÄIN:

1. Kuori kaalista uloimmat lehdet
2. leikkaa kaali ensin puoliksi ja sitten joko neljään tai kuuteen osaan
3. sivele kaalin pintaan öljyä
4. grillaa kaaleja molemmin puolin kunnes niihin tulee kaunis paistopinta ja kaalit pehmenevät hieman
5. mausta kaalit
6. lisää vielä kaalien päälle kastike ja parmesanraaste
7. tarjoile välittömästi

 

5 Comments