Skip to content

Avainsana: KASVIS ruokakirja

Paistettu riisi ja maapähkinävoikastike

Tykkää

Olen aiemminkin hehkuttanut Hannan soppa-blogin Hannan Kasvis-ruokakirjaa. Se on ehdottomasti yksi käytetyimmistä keittokirjoista ja olenkin tehnyt sieltä jo kaikenlaista ja ihastunut palavasti mm. tahiniin samalla.

Suosittelen ehdottomasti testaamaan myös blogissa aiemmin vilahtaneen lehtikaalicaesarin, se on yksi suosikkiherkuistani edelleen.

paistettu riisi

Tässä postauksessa kerron toisesta suursuosikista. Olen tehnyt tätä omalle perheelle ja vieraille, annos on maistunut kaikille erinomaisesti!

Toistan itseäni, mutta työelämään palattuani kaipaan nopeita ateriaratkaisuja ja ruokia, joita voi valmistella helposti ja vaivattomasti etukäteen.

Olen ollut nyt todella onnellisessa tilanteessa viimeiset kaksi viikkoa. Apukokki on ollut lomalla ja olen saanut tulla suoraan töistä valmiiseen ruokapöytään. Mikä onni! ja helpotus, kun olen harjoitellut paluuta työelämään.

Ensi viikosta alkaen ruokahuolto on yhteinen harrastus ja uskon, että paistettu riisi tulee näkymään pöydässä usein. Ei vaan siksi, että se on nopeaa vaan koska se on ruoka, jonka avulla saa helposti syötyä paljon kasviksia, tyhjennettyä jää- ja kuivakaappia ja koska se on todella herkullistapaistettu riisi

Paistettu riisi on myös pienen minikokkimme herkkua. Hän tuntuu tykkäävän riisiruoista ja syö ihanan ennakkoluulottomasti kasviksia ja erilaisia kastikkeita ja dippejä. Tämä maapähkinävoikastike oli hippasen liian ytyä hänelle, mutta hän maistoi muutaman lusikallisen siitä huolimatta ja totesi ”poppa!”.
paistettu riisi

PAISTETTU RIISI JA MAAPÄHKINÄVOIKASTIKE

2 dl riisiä
kasviksia (sipulia, paprikaa, parsakaalia, kukkakaalia ym.)
papuja, linssejä, Härkistä yms
seesaminsiemeniä
tuoreita yrttejä
1 tuore chili
öljyä paistamiseen

maapähkinävoikastike

1 rkl maapähkinävoita
1 rkl seesamiöljyä
0,5 rkl oliiviöljyä
1 limen mehu
1 rkl soijaa
1 tl chilikastiketta

TEE NÄIN:

1. keitä riisi
2. silppua kasvikset
3. lämmitä paistinpannu ja lisää öljy
4. lisää kasvikset paistinpannulle ja kuullota hetki
5. lisää riisi ja tarvittaessa lisää öljyä
6. tee maapähkinävoikastike sekoittamalla kastikkeen aineet keskenään, maista ja mausta lisää jos tarve
7. annostele paistettu riisi lautasille
8. lisää riisiannoksen päälle vielä silputtuja, tuoreita yrttejä, chiliä ja seesaminsiemeniä
9. tarjoile maapähkinävoikastikkeen kanssa

6 Comments

Adventtikalenteri, luukku 1: Kasvis ruokakirja – arvonta

3

Kirjan arvontaan tarjoaa kustantamo

Ihanaa, tunnelmallista ja leppoisaa ensimmäistä adventtia!

Blogissa ei ole aiemmin ollut minkäänlaista joulukalenteria, vaikka blogi on jo kohta esikoululainen. Tänä vuonna ajattelin järjestää pienimuotoiset adventtikalenteriarpajaiset jokaisena adventtina. Arvon siis tulevana neljänä sunnuntaina yhden lempparikeittokirjoistani!

Kaikki kirjat ovat esiintyneet blogissa jo aiemmin ja niistä on kokattu useampiakin herkkuja meidän keittiössämme.

Adventtikalenterin ensimmäisestä luukusta paljastuu Hannan soppa-blogin Hannan upea, tänä syksynä ilmestynyt, Kasvis ruokakirja. Kirja, joka käännytti minut tahinin ystäväksi!

lehtikaalicaesar

Ihastuin palavasti Kasvis ruokakirjan lehtikaalicaesariin ja olenkin tehnyt sitä, paahdettuja kikherneitä ja sitä tahinikastiketta jo monta, monta kertaa. Se sopii myös ihan sellaisenaan dippikasvisten kanssa.

lehtikaalicaesar

ARVONTA!

Arvon yhden (1kpl) Kasvis ruokakirjoja, arvonta alkaa nyt ja päättyy perjantaina 8.12.2017 klo 23.59. Osallistu arvontaan jättämällä jouluinen kommentti kommenttiboksiin ja muista jättää myös sähköpostiosoitteesi.

lehtikaalicaesar

 

128 Comments

Lehtikaalicaesar & Kasvis ruokakirja

Tykkää

Kirja saatu kustantamolta arvostelukappaleena

lehtikaalicaesar

Syksy on ihanaa aikaa monestakin syystä. Yksi syy on upouudet keittokirjat, joita ilmestyy huimaavalla vauhdilla heti kun elokuu kääntyy syyskuuksi ja syksy on virallisesti alkanut.

Yksi näistä keittokirjauutuuksista on Hanna Hurtan (tuttu myös Hannan soppa-blogista sekä Asennemedia-kollegani) KASVIS ruokakirja. En harmi kyllä päässyt kirjan julkkareihin Hannan ja hänen perheensä kotiin, mutta posti toi uunituoreen kirjan minulle heti alkuviikosta. Innostuin kirjasta valtavasti! en ole sataprosenttinen vege, saati vegaani, mutta ei tarvitsekaan olla, että nauttisi tästä kirjasta. Kirja on monipuolinen, sieltä löytyy arjen nopeita herkkuja, salaatteja, keittoja, jälkiruokia, aamiaisia, pidemmän kaavan aterioita. Lisäksi luin mielenkiinnolla kirjan tietoiskut erilaisista kasviproteiineista ja muista Hannan kuivakaapin perustarpeista. Osa oli jo itselle tuttuja, osa aivan uusia.

Ryhdyin korvamerkitsemään kirjan reseptejä hurjalla vauhdilla ja kirjan saapumista seuraavana päivänä kokkasin jo innoissani lehtikaalicaesaria kirjan reseptiä mukaillen.

Sananen vielä lehtikaalicaesarista. Rakastuin siihen palavasti ensimmäisen kerran New Yorkin Harlemissa, Red Rooster-ravintolassa. Sen jälkeen hullaannuin Cargo-ravintolan versioon ja olen jo vuosia haaveillut tekeväni caesarsalaattia kotona. Mutta kun.. se kastike! en vain uskonut, että saisin tehtyä juuri oikean makuisen kastikkeen salaatille.

lehtikaalicaesar

Hannan kirjan resepti on tahini-pohjainen ja siihen ei tule sitä kuuluisaa anjovista. Minulla oli niin valtava palo tähän salaattiin, että sivuutin sen seikan, etten ole kovin suuri tahinifani. Anteeksi, en ollut.

Nyt nimittäin olen.

Tämän Hannan kirjan lehtikaalicaesarin kastike on niin hyvää. Siis ihan hurjan hyvää! En ehkä kokeile tehdä sitä anjovis-versiota lainkaan vaan syön tätä lopun ikääni.

Tähän lehtikaalicaesariin tulee lisäksi parmesania höylättynä sekä ah, niin rapeita, uunissa paahdettuja kikherneitä.

Koska jännitin sitä tahinia tässä reseptissä, laitoin sitä hieman vähemmän kuin alkuperäisessä reseptissä. Maustoin myös kikherneet oman maustekaapin ja maun mukaan.
lehtikaalicaesar

LEHTIKAALICAESAR JA PAAHDETUT KIKHERNEET

1-2 annosta

 

3 isoa ruotoa lehtikaalia

tahini-caesarkastike

0,5 dl tahinia
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 rkl oliiviöljyä
3 pienen sitruunan mehu
1 rkl juoksevaa hunajaa
suolaa, mustapippuria (reilusti)
vettä kastikkeen ohennukseen, minä käytin n. 3-4 rkl

rapeat kikherneet

2 dl huuhdeltuja, esikeitettyjä kikherneitä
2 tl oliiviöljyä
1 tl kuivattua rosmariinia
1 tl jauhettua kurkumaa
1 tl jauhettua chiliä
suolaa ja mustapippuria

lisäksi

parmesanjuustoa

TEE NÄIN:

1. valmista ensin kikherneet
2. valuta esikeitetyt kikherneet ja kaada ne kulhoon
3. lisää öljy ja mausteet, sekoita hyvin
4. lämmitä uuni 200 asteeseen
5. paahda kikherneitä uunin keskitasolla n. 30 min
6. jäähdytä
7. valmista tahini-caesarkastike
8. laita kaikki ainekset sauvasekoittimen kulhoon ja surauta tasaiseksi kastikkeeksi, maista ja lisää vettä ohentaaksesi kastiketta
9. pese lehtikaali
10. leikkaa keskellä oleva paksu ruoto pois ja silppua lehdet
11. sekoita kastike lehtikaaliin mieluiten käsin, niin saat puristeltua kastikkeen kunnolla lehtiin ja lehtikaalin pehmenemään
12. sekoita joukkoon kikherneet ja parmesanjuustosuikaleet

4 Comments