Skip to content

Avainsana: suklaakakku

Isänpäivän makeat herkut

Tykkää

Ihana, ihana isänpäivä on jo tällä viikolla. Meillä onkin apukokin kanssa peräkkäiset juhlapäivät kun aina viikkoa ennen isänpäivää juhlistetaan minun syntymäpäivääni ja sitten seuraavan viikon sunnuntaina onkin isänpäivä.

En uskalla tässä paljastaa mitä olen suunnitellut minikokin kanssa apukokin juhlapäiväksi, mutta jaan teille sen sijaan ihan parhaat herkkuvinkit isänpäivään. Meillä isänpäivään on aina kuulunut ruoka, jo ennen kuin apukokista tuli isä, tein monena vuonna omalle isälleni herkkulounaita tai leivoin.

Muistelen, että viime vuonna vietimme apukokin ensimmäistä isänpäivää kotona. Tein apukokille varmasti hyvää ruokaa ja annoimme minikokin kanssa lahjaksi pienen taulun jossa oli minikokin värikkäät jalanjäljet. Ruoasta en vain muista mitään, mitähän olen kokannut…?

Ihmettelin, miten kattava arkisto jälkiruokia ja leivonnaisia blogissa nykyään onkaan! selvästi nämä pari vuotta kotona minikokin kanssa ovat tehneet ihmeitä, on ollut enemmän aikaa (ja univelkaa) leipomiseen ja herkutteluun.

Isiä on monenlaisia, niin myös herkkupostauksia tässä blogissa. Toivottavasti löydät omalle isällesi jotain spesiaalia tästä postauksesta.

Olisi mukava tietää minkälaisia isänpäiviä te siellä ruudun toisella puolella vietätte?

Överiperjantai: vaahtokarkkibrowniet

Mantelikeksit hunajalla

Mustikka-banaanileipä

Kirsikka-suklaabrowniet

Mustikkapiirakka kanelilla ja kardemummalla

Vadelmamuffinssit

Ylellinen jäätelöherkku balsamicomansikoilla

Superhelppo suklaamousse

Laiskan kokin rocky road Oreo-kekseillä

Helppo suklaakakku kinuskikuorrutuksella

Puolukkajäätelöä, valkosuklaata ja ruisvohveli

Tuplasuklaajuustokakku

Puolukkajäätelöä, valkosuklaata ja ruisvohveli

Vadelma-suklaajuustokakku

 

 

Kommentoi

Parantava tuplasuklaakakku

Tykkää

Ystävä oli olkapääleikkauksessa viime viikolla ja halusin piristää potilasta. Mikäs sen parempi tapa kuin omin kätösin leivotut herkut? mietin hetken (ja kysyin potilaan toiselta puolikkaalta neuvoa) mikä olisi juuri se piristävin herkku. No, suklaakakku tietenkin!
Eikä mikä tahansa suklaakakku, vaan suklaakakku suklaakuorrutteella 😉

tuplasuklaakakku

TUPLASUKLAAKAKKU

Alkuperäinen resepti täältä, tein pieniä muutoksia siihen.

kakku

vajaa 4 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
vajaa 2 dl kaakaojauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
2 dl piimää
1 dl sulatettua voita
2-3 tl vaniljasokeria
2 dl kuumaa kahvia

kuorrutus

1,5 levyä tummaa leivontasuklaata sulatettuna
reilu 50 gr voita sulatettuna
n. 1-2 dl tomusokeria

koristeluun

Hasselpähkinärouhetta

TEE NÄIN:

1. lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele kakkuvuoka
2. sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kananmunat, piimä, ja sulatettu voi. Sekoita käsin tai yleiskoneella (Kitchen Aid <3) n. 5 minuuttia, kunnes taikina on tasaista. Lisää joukkoon kahvi ja sekoita hetki lisää. Taikina on toooooodella löysää kun se on valmista.
3. kaada taikina vuokaan ja paista n. 30 minuuttia.
4. kun kakku on valmis, nosta se jäähtymään ja tee kuorrutus.
5. sulata kuorrutusta varten suklaa ja voi vesihauteessa.
6. sekoita tasaiseksi massaksi ja lisää tomusokeri.
7. sekoita kunnes kuorrutuksessa ei ole enää paakkuja.
8. levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle tasaisesti. Lisää viimeiseksi hasselpähkinnärouhe.

Kakku oli ihanan kostea sisältä ja todella suklainen. Tähän voisi lorauttaa seuraavalla kerralla vaikka tujauksen konjakkia, rommia.. ja lisätä vaikka inkivääriä. Mmm…

10 Comments