Skip to content

Avainsana: terveellinen jälkiruoka

Puolukkajäätelöä, valkosuklaata ja ruisvohveli

Tykkää

Yhteistyössä Asennemedia ja Pingviini

puolukkajäätelöä

Voitte ehkä kuvitella ilmeeni kun kuulin pääseväni tekemään yhteistyötyä Pingviinin kanssa? siis jäätelöjuttuja! eikä mitä tahansa jäätelöjuttuja vaan Suomen kansallisjälkiruokateemalla. Eilen julkistettiin Suomen kansallisruoka ja se on tänä vuonna ruisleipä. Loistava valinta, rakastan ruisleipää.

Tiesittekö muuten, että me suomalaiset olemme aikamoista jäätelökansaa? syömme vuosittain noin 12 litraa jäätelöä. Itse myönnän että jäätelönkulutus on kevät- ja kesäkuukausina huipussaan enkä toki kieltäydy siitä kylmempinäkään kuukausina. Tilaan myös usein ravintolassa jäätelöjälkiruokia. Itse olen tuhdimpien kermajäätelöiden ystävä, mutta pidän myös raikkaista sorbeteista. Olen siis aika tyypillinen suomalainen, koska suomalaiset syövät mieluiten kermajäätelöä kun muut eurooppalaiset ystävämme syövät eniten kasvirasvapohjaisia jäätelöitä.

Voi kuulostaa hieman tylsältä, kun kerron että tutkimusten mukaan suomalaisten suosikkimaku jäätelössä on vanilja, mutta pidämme myös erikoisemmista mauista. Luin, että suomalaiset syövät mielellään myös tyypillisiä suomalaisia jäätelömakuja eli esimerkiksi salmiakki- ja marjajäätelöitä.

puolukkajäätelöä

Pingviini juhlistaa satavuotiasta Suomea tuomalla markkinoille uuden jäätelömaun suomalaisille rakkaalla maulla: Pingviini Puolukan eli  puolukkajäätelön.

Minut haastettiin kehittelemään satavuotiaalle, itsenäiselle Suomelle puolukkajäätelöstä jälkiruoka. Kuten kaikki Pingviini-jäätelöt, tehdään Pingviini Puolukkakin Turengin jäätelötehtaalla kotimaisesta maidosta ja kermasta. Kotimaisuuden merkiksi on Pingviini-jäätelöpaketissa Avainlippu-tunnus.

Jälkiruoan makuina olisi suomalaiseen makuun sopivasti puolukkaa ja ajankohtaisesti ruista. Innostuin tästä haasteesta valtavasti. Pohdin muutamaa eri vaihtoehtoja hetken, mutta lähes heti oli varmaa, että tekisin ruisvohveleita.

Olin juuri tehnyt pitkästä aikaa, apukokin toiveesta, vohveleita ja näin heti silmissäni ruisvohveleista tehdyt annoskulhot joissa maukas puolukkajäätelö makoilisi.

Mutta jotain tarvittiin vielä lisäksi. Valkosuklaata!

Niinpä tein jälkiruokaan vielä mantelirouheella maustettua valkosuklaata. Nappivalinta!

puolukkajäätelöä

Maistuisiko sullekin? mulle maistui! parasta näissä ruokabloggaushommissa on kyllä ehdottomasti se, että saa kuvauksien päätteeksi syödä kuvaamansa herkut.

puolukkajäätelöäpuolukkajäätelöä

PUOLUKKAJÄÄTELÖÄ JA VALKOSUKLAATA RUISVOHVELIKUPISSA

 

6 hengelle

1 litra Pingviini puolukkakermajäätelöä

vohvelit

2,5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl ruisjauhoja
2 dl ohrajauhoja
0,5 dl voita sulatettuna
ripaus suolaa

valkosuklaa mantelirouheella

1 dl valkosuklaahippuja / leivontavalkosuklaata
1 rkl mantelirouhetta

TEE NÄIN:

1. aloita valmistamalla suklaa
2. sulata valkosuklaahiput tai paloiteltu leivontasuklaa vesihauteessa koko ajan sekoittaen (valkosuklaa palaa herkästi)
3. kun suklaa on sulanut kaada se leivinpaperille ja levitä tasaiseksi
4. ripottele päälle mantelirouhe
5. nosta suklaa jääkaappiin jähmettymään
6. valmista vohvelit
7. sekoita maito, kananmunat, jogurtti ja jauhot, lisää lopuksi sulatettu voi
8. paista vohvelit vohveliraudalla
9. kun vohvelit ovat vielä hieman lämpöisiä, laita ne pieniin jälkiruokakulhoihin muotoutumaan kulhoiksi, anna muotoutua tarjoiluun saakka
10. ota valkosuklaa jääkaapista ja murra siitä paloja
11. valmista annokset tekemällä 2-3 jäätelöpalloa / ruisvohvelikulho ja koristelemalla annokset valkosuklaapaloilla

Kommentointi suljettu

Kerrosjälkiruoka marjoilla

Tykkää

Yhteistyössä Asennemedia & Urtekram

Kesään ja lomailuun kuuluu herkuttelu, meillä ainakin. Onneksi herkutella voi monella tapaa enkä olekaan hetkeen (ainakaan pariin viikkoon) syönyt kokonaista Fazerin suklaalevyä päivässä, kuten raskausaikana, vaan keskittynyt herkuttelemaan kauden marjoilla. Nyt parhaimmillaan ovat mansikat, pian myös mustikat, kirsikat.. kaikki ihanuudet, joita tuntuu jokainen kaupan edusta olevan pullollaan (niin ja metsät ja marjapellot tietenkin myös).

Minikokin Opa, eli saksalainen vaari, oli meillä jokin aika sitten kylässä ja vieraille on aina kivaa tarjota jälkiruokaa. Opa pääsi meillä heti minikokin nukutushommiin ja onkin siinä oikein etevä, suurille ja turvallisille käsivarsille on pienen pojan hyvä nukahtaa päiväunille. Palkkioksi, minikokin leveiden hymyjen ja jokeltelun lisäksi, Opalle tarjottiin grilliruokaa ja alla esitelty erinomainen kerrosjälkiruoka marjoilla. kerrosjälkiruoka marjoista (2 of 7)

Urtekramin yhteistyöpostaukset jatkuvat, viimeksi leivottiin gluteenittomia mansikka-raparperileivoksia, tällä kertaa ollaan taas makeiden herkkujen äärellä. Olen tutustunut kookossokeriin ja kookossiirappiin jo ennen tätä kamppista, ne olivat siis entuudestaan tuttuja juttuja. Mm. kookossokerilla olen makeuttanut paljon erilaisia ruokia ja leivonnaisia, jopa juomia:

Kookossokeri on aivan ihanan makuista, se tuo suloisen toffeen maun ruokaan, paahteista makeutta.

kerrosjälkiruoka marjoista (3 of 7)

Kookossiirappikin on tuttu juttu jo jonkin ajan takaa ja olen käyttänyt sitä paljon hunajan sijaan. Sitä on ihana lorauttaa aamiaisjogurtin ja marjojen päälle.

Kookossiirappi on valmistettu kookospalmun kukkien nektarista ja kuten aina Urtekramin tuotteissa, on se myös luomulaatuista. Kookossokeri keitetään kookospalmun nektarista ja tuloksena on upean karamellimainen, ruskea, jalostamaton sokeri. Kookossokeri muistuttaa paljon ruokosokeria mutta on maultaan karamellimaisempi. kerrosjälkiruoka marjoista (4 of 7)

Tällä kertaa siirappi pääsi maustamaan tätä kesäistä kerrosjälkiruokaa marjoilla. Ripottelin jälkiruoan päälle myös kookossokeria, koska.. se on vaan niin kauhean hyvää. kerrosjälkiruoka marjoista (6 of 7)

Kookossiirappia olisi tässä jälkiruoassa voinut lorotella kerrosjälkiruoan jokaiseen kerrokseen, mutta maltoin mieleni. Kesän marjat ovat jo itsessään niin makeita, että kookossiirappi kruunasi koko komeuden sokerin kanssa oikein mainiosti annoksen päälle lisättynä. kerrosjälkiruoka marjoista (7 of 7)

KERROSJÄLKIRUOKA MARJOILLA, KOOKOSSIIRAPILLA JA KOOKOSSOKERILLA

4 hengelle

4 dl kauden marjoja, kuten mansikoita, mustikoita, kirsikoita
4 dl vaniljajäätelöä, me käytimme tofulinea
2 dl kuohukermaa
1 rkl sitruunamehua
5 Digestive-keksiä murennettuna
kookossiirappia ja kookossokeria

TEE NÄIN:

1. putsaa marjat ja halkaiset kirsikat ja mansikat
2. murenna keksit
3. vatkaa kermavaahto ja lisää sen sekaan sitruunamehu
4. ota kauniit astiat / juomalasit
5. lisää astian pohjalle keksit, sitten kauhallinen jäätelöä, marjoja, kermavaahtoa, marjoja, keksimurua ja lopuksi kookossiirappia – ja sokeria

Kommentointi suljettu