Skip to content

Avainsana: uunibataatti

Viikon ruokavinkit 2/18

Tykkää

 

Ensimmäinen työviikko jäi jo taakse ja nyt aloittelen vuoden toista. Ensimmäisen viikon jälkeen väsyttää, mutta mieli on virkeä(hkö) ja iloinen. Töissä on kivaa! en ole ihan niin pihalla kuin kuvittelin ennen työhönpaluuta. Illat vietän tiiviisti minikokin kyljessä ja yritän kysellä mitä kaikkea kivaa hän on apukokin kanssa päivän aikana touhunnut. Minikokki puhuu vielä hieman valikoivasti mutta yksittäisiä sanoja alkaa ilmaantua koko ajan lisää. Ensimmäiset tutustumiskäynnit päiväkodissakin on nyt tehty ja tällä viikolla alkaa päiväkotiura sitten ihan oikeasti.

Olen itse jatkanut hyväksi havaitsemaani tapaa syödä lounaalla kevyemmin ja pääasiassa kasvisruokaa (poislukien torstait, jolloin Ruoholahdessa on The Alexanders-ruokarekka joka on yksi parhaista asioista työhönpaluussa) ja illalla syömme perheen kanssa yhteisen aterian ja jotain ehkä tukevampaa. Tämä toimi ainakin ensimmäisen työviikon erinomaisesti!

Nyt saan myös nauttia vielä viikon apukokin herkuista, hän tekee nyt lomallaan aina päivällisen ja olen saanut syödäkseni mm. uunilohta ja bataattitikkuja, lohikeittoa ja lasagnea. Aivan ihanaa päästä valmiiseen pöytään työpäivän jälkeen. Ihana apukokkini!

Tässä vuoden toinen ruokavinkkikooste ja hei, kannattaa käydä kurkkaamassa myös Hannan soppa-blogin viikon ruokalista, sieltä löytyy aivan ihania herkkuja myös!

Omenasalaatti kikherneillä ja inkiväärillä

Hapanimeläkanaa

Vihreä kasviskeitto

Kesäpasta

Valkosipulibataatit

Valkosipulinuudelit

 

 

 

 

Kommentoi

Viikon ruokavinkit 1/18

Tykkää

Mahtavaa alkanutta vuotta!

Sillä aikaa kun te luette tätä postausta, minä istun bussissa matkalla töihin. Siis töihin! kahden vuoden loman jälkeen. Hurjaa! mini- ja apukokki luultavasti köllöttelevät vielä sängyssä ja nauttivat hitaasta aamusta.

Tänä vuonna arjen ruokavinkit ovat itsellekin kultaakin kalliimpia, joten näitä tulen jatkossakin jakamaan. Sen lisäksi, että aikaa ruoanlaittoon on hieman vähemmän, omat haasteensa tuo myös pimeys joka laskeutuu jo ennen kuin ehdin töistä kotiin. Jos siis tänne blogiin asti eivät kaikki reseptit päädy, suosittelen seuraamaan tiiviisti Instagram-tiliäni, joka päivittyy päivittäin.

Apukokki on meillä ruokavastaavana nyt muutaman viikon kun hän lomailee minikokin kanssa ja aloittaa harjoittelun päiväkotia varten. Jännittävää! todella ihanaa päästä valmiiseen pöytään työpäivän päätteeksi.

Myöhemmin tällä viikolla on tulossa blogiin aivan ihana linssisoppa, pysykää siis linjoilla!

*

Riisimurolohi ja sriracha-valkosipulidippi

Kasvisnugetit & Gastronaatti II

Härkis Wellington on toki näyttävä ruoka mm. juhlapöytään mutta todella näppärä ja iisi arkiruokakin, jolla ruokkii 4-5 henkeä helposti!

Härkis ® Wellington – juhlapöydän kuningas!

Kikhernecurry

Uunibataatti mustapavuilla ja korianterikastikkeella

Kiinalainen illallinen & kiinalaiset lihapullat

 

1 kommentti

Uunibataatti mustapavuilla ja korianterikastikkeella

1

Bataattia siellä, bataattia täällä. Pienen tauon jälkeen keittiöömme on rantautunut bataattihuuma. Postasin viime viikolla aivan ihanat valkosipulibataatit ja nyt pitkästä aikaa uunibataattiohjeen.

Olen tehnyt uunissa pitkään paahdettuja bataatteja aiemminkin! ehkä muistatte mm. uunibataatit linssi-fetasalaatilla? yhdistävänä tekijänä jälleen bataatti ja feta.

Uunibataatti on siitä kiva ruoka, että valmistuu vähän vahingossa ihan itsekseen. Paahdoin bataatteja nyt hieman pidempään matalammassa lämmössä, koska ei ollut kiire. Bataatit voi myös paahtaa etukäteen ja syödä myöhemmin, kun täytteet lisätään bataattien päälle, menevät ne uudelleen uuniin lämmittelemään.
uunibataatti

Apukokki ei ole mikään uuniperunafani, toisin kuin minä, joten teen todella harvoin uuniperunoita kotona. Sen sijaan olen sitten tehnyt uunibataattia useamman kerran ja tämä versio sai kehut apukokiltakin. Bataatti on mehukkaampaa ja makeampaa kuin peruna, siihen ei kummoisia tarvitse päälle edes laittaa. Tällä kertaa käytin esikeitettyjä mustapapuja, jotka huuhtelin ja maustoin ennen bataatin päälle lisäämistä. Ja koska tykkään dipeistä ja sooseista, tein vielä nopean korianteri-jogurttikastikkeen. uunibataatti uunibataatti

UUNIBATAATTI MUSTAPAVUILLA, FETALLA JA KORIANTERIKASTIKKEELLA

1 bataatti / syöjä

 

1 -2 bataattia syöjien lukumäärästä riippuen
2 dl esikeitettyjä mustapapuja
1/2 pkt fetajuustoa
1 tl kuivattuja timjamia
1 tl mustapippuria
ripaus suolaa

korianterikastike

1 nippu korianteria silputtuna
2 valkosipulinkynttä
2 dl turkkilaista jogurttia
ripaus mustapippuria
muutama puristus limemehua

TEE NÄIN:

1. pese bataatit ja töki niihin haarukalla reikiä
2. lämmitä uuni 200 asteeseen ja paahda bataatteja kunnes ne ovat pehmenneet
3. huuhtele pavut
4. mausta pavut timjamilla, mustapippurilla ja suolalla
5. halkaise bataatit
6. raavi haarukalla bataattien sisusta ja nosta jokaisen puolikkaan päälle muutama ruokalusikallinen mustapapuja ja murenna vielä päälle fetaa
7. nosta täytetyt bataatit takaisin uuniin ja paahda kunnes feta on saanut hieman väriä
8. tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset sauvasekoittimella tai monitoimilaitteella tasaiseksi kastikkeeksi, maista ja mausta lisää jos tarve
9. tarjoile uunibataatti välittömästi

4 Comments