Skip to content

Kasvisjoulumenu: kuorrutettua tofua ja ruusukaalia

Tykkää

Viimeisenä pääruokana ennen herkullista jälkiruokaa oli vielä yhden pääruoan aika…

kuorrutettua tofua

KUORRUTETTUA TOFUA

1 pkt Jalotofu Hempnutia
1-2 dl panko korppujauhoja
1 dl maitoa / 1 kananmuna
mausteita: savuspaprikajauhetta, chilijauhetta, suolaa, valkopippuria
sitruunamehua
1 pkr ruusukaalia
1-2 dl parmesanjuustoa
voita paistamiseen

 

TEE NÄIN:

 

1. aloita leikkaamalla tofu n. 1 cm paksuiksi viipaleiksi.
2. jos käytät kananmunaa, riko muna kulhoon ja sekoita haarukalla. Kaada toiseen kulhoon panko korppujauhot sekä mausteet. Sekoita.
3. dippaa tofuviipaleet ensin kananmunaan ja sitten korppujauhoihin.
4. paista runsaassa voissa.
5. siisti ruusukaalit ja poista kannat. Paista runsaassa voissa pannulla, mausta sitruunamehulla ja suolalla.
6. kaada ruusukaalit tarjoiluastiaan ja ripottele päälle reippaasti parmesanjuustoa.
7. tarjoile.

**

Itseä jäi lähinnä harmittamaan että annoksesta puuttui kastike, joka olisi tuonut siihen lisää makuja. Ensi kerralla siis! tällä kertaa käytimme kastikkeena kukkakaali-granaattiomenasalaatin jogurttikastiketta. Mutta olen kyllä innokkaasti suunnittelemassa uusia seikkailuja keittiössä tofun kanssa!

**

Kasvisjoulumenu

Alkujuoma: Bloody Mary sekä herkkupallerot

Alkupalat: Bataatti-omena-sinihomejuustosalaatti ja kukkakaalia ja granaatti omenaa sekä jogurttikastike

Pääruoat: Täyteläinen maa-artisokkapaistos ja kuorrutettua tofua ja ruusukaalia

Jälkiruoka: Kermainen jäädyke

Kuvia ja inspiraatiota kattaukseen täältä ja täältä.

Toivottavasti menusta ja kattauksesta on inspiraatioksi myös siellä ruudun toisella puolella!


Yksi Kommentti

  1. Nami,paneroitu tofu on herkkuani,tosin paneroin hieman eri tavoin .

Kommentointi on suljettu.