Skip to content

Neljän tähden illallinen: Ravintola Plingggg!

Tykkää

En olekaan muistanut kirjoittaa teille kaksista edellisistä 4 tähden illallisista jotka on jo pidetty. Kutsun mukaan meidät kutsuttiin illalliselle ravintolaan, jossa ruoka tulisi suoraan mikrosta. Jännää! olin kyllä täysin varma jo ennen illallisia että ruoka ei tosiaan olisi sitä luvattua einesruokaa, vaikka apukokkini niin viimeiseen asti väitti.

Ideanahan tämän kauden illallisissa on se, että sekoitimme parit. En siis kokkaa tänä vuonna oman apukokkini kanssa, vaan hänellä oli toinen pari joka paljastui helmikuisille illallisilla. Illallisten toteutuksesta vastasi siis kauden toisilla illallisilla miestiimi.

Illallisilla ei ollut pukukoodia, mutta hauskaa kyllä, osa osallistujista oli ymmärtänyt ravintolan nimen väärin ja saapui illallisille bling bling-asusteissa, oli valkoisella maalatut hampaat, kultaketjuja ja asennetta vaikka muille jakaa.

Menu
Menu

Menu tuotiin pöytään ensimmäistä kertaa illallisten historiassa sähköisenä!

Illallisten alku viivästyi hieman, koska koko illallisseurue tuijotti telkkarista Suomi – USA olympiaottelua. Ottelu päättyi onneksi onnellisesti ja siirryimme ruokapöytään.

Alkupala
Alkupala

Alkupalaksi meille tarjoiltiin filo-kirjolohirulla piparjuurikastikkeella.

Keitot olivat kutsuissa vahvasti edustettuina ja saimme mitä luvattiin.

IMG_4626

Elämäni herkullisin hernekeitto: hernekeitto shampanjalla. Sanoinkin apukokille etten enää muunlaista hernekeittoa suostu syömään (en muutenkaan ole mikään hernekeiton ystävä), ainoastaan tätä hienoa versiota kyseisestä sopasta.

Pääruokakin oli keitto, todella tuhti sellainen.

IMG_4631

Savuporokeitto oli täyttävää ja hyvää, itse tykkäsin erityisesti myös siitä että molempien keittojen kaveriksi oli tehty itse leivät. Hernekeiton kanssa saimme itsetehtyä patonkia ja savuporokeiton kanssa itsetehtyä näkkileipää. Apukokki voikin jatkossa hoitaa meidän perheen leipomiset!

Jälkiruoaksi saimme tajuttoman isot annokset baileysjuustokakkua, joka suli suuhun. Kakusta ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa mielessänne niin tiedätte mistä puhun. Mmm!

Uuden kauden toiset illalliset päättyivät (tai siis virallinen osuus päättyi) musavisaan, joka nostatti tunteita vähän kaikissa kilpailijoissa ja ehm.. koska moni ryhmästämme on aika kilpailuhenkinen, jouduttiin myös sääntöjä hieman muuttelemaan ja muistuttelemaan niistä pelin aikana. Hauskaa kyllä oli ja ääni käheänä kisasimme kuka tietää eniten musiikista.

Kauden kolmannetkin illalliset on jo vietetty, mutta flunssa kaatoi bloggaajan sänkyyn enkä ole ehtinyt käymään kuvamateriaalia vielä läpi. Haaveilen myös siitä että olisi energiaa kokata, ehkä sitten loppuviikosta kun alkaa kuumetauti helpottaa.

ps. Tiina Honkanen ja Eveliina Ilola, olen laittanut teille viestiä sähköpostiin / Facebookissa, olette molemmat voittaneet Pukka/Lovechock-arvonnassa tuotepaketin, mutta en ole vielä saanut teiltä postia takaisinpäin 🙂


2 Comments

  1. Eveliina Ilola

    Hei!

    Pahoitteluni, olen varmaankin poistanut sähköpostisi luultuani sitä roskapostiksi 😀 Viitsisitkö lähettää uuden?

    ps. Tuo hernekeitto shampanjalla näyttää ja kuulostaa ihan täydelliseltä, mmm…

    • annemi

      Moikka Eveliina, laitoin aamulla uuden viestin, tuliko perille? 🙂

Kommentointi on suljettu.