Skip to content

Big Mac- hampurilainen

Tykkää

Voin taas todeta olevani todella onnekas kun minulla on ympärillä ruokahulluja ihmisiä. Ilman tällaista ruokahullua (insinööriä) emme olisi päässeet seuraamaan paraatipaikalta kotitekoisten Big Mac-hampurilaisten tekoa ja pääsemään osalliseksi herkuista.

Jokin aika sitten sähköpostiini ilmestyi viesti tältä ystävältä, jossa hän kertoi katsoneensa YouTubesta videon, jossa kokki kertoi miten Big Mac-hampurilainen tehdään. Hän kirjoitti videon perusteella reseptin, lähetti sen minulle ja apukokille. Mehän toki innostuimme, että tätä pitää testata!

Kiirastorstaina keräännyimme samaan keittiöön ja ryhdyimme tuumasta toimeen. Neljä Big Macia tilattu!

IMG_5316

Insinöörin kanssa kun kokkaa, homma on grammapeliä. Jokainen pihvi punnittiin ja pihvit olivat tasan, just eikä melkein, 80 grammaa kappale. Voin tässä myös myöntää että oma kärsivällisyys keittiössä mittailuhommissa ei riittäisi alkuunkaan.

Minä sain tehdä avustavia tehtäviä, leikkasin salottisipulia ja silppusin jäävuorisalaattia. Kun pihvit, majoneesi ja lisukeet olivat valmiina, ryhdyttiin tuumaamaan sämpyläasioita. Emme tällä kertaa tehneet sämpylöitä itse vaan ostimme ne valmiina. Päädyimme leikkaamaan yhden pussin sämpylöiden hatuista välikerroksen hampurilaisiin.

IMG_5322IMG_5324

Sitten paistettiin pihvit ja koottiin hampurilaiset.

IMG_5333IMG_5346

Pieni painallus jotta hampurilaisen kaikki kerrokset hieman litistyvät (muuten joutuisi ottamaan aikamoisia haukkuja!) ja hampurilainen suuta kohti. Pääkokki onnistui majoneesissa, joka on reseptin tärkein osuus, niin hyvin että hampurilaisen makumaailma oli 99% aito Big Mac. Kokki mietti jälkeenpäin että majoneesissa voisi olla hieman enemmän kurkkusalaattia, joten kokeilkaa te innokkaat kotikokit siellä ruudun takana sitä versiota myös!

Big Mac- hampurilaiset kotikeittiössä

4 hengelle kaksi (!) hampurilaista kullekin syöjälle tai 8 hengelle yhdet hampurilaiset

Majoneesi

1,5 dl majoneesia
2 rkl kurkkusalaattia (tämä on siis alkuperäisen reseptin määrä, voit huoletta lisätä kurkkusalaatin määrää)
2 rkl sinappia
1 tl valkosipulimaustetta
1 tl sipulijauhetta
1 tl paprikamaustetta
1 tl valkoviinietikkaa

Pihvit

naudanliha
suola
pippuri

Lisukkeet

cheddarjuustosiivuja
jäävuorisalaattia silputtuna
salottisipuli silputtuna
suolakurkkusiivuja (mutta nehän aina otetaan välistä pois, eikös?)

Aloita valmistamalla hampurilaismajoneesi. Se käy niinkin helposti, että sekoitat vaan kaikki majoneesin ainekset keskenään ja annat majoneesin maustua sillä aikaa kun valmistat pihvit.

Painele / tai käytä hampurilaispihviprässiä 80 gramman pihvejä ja mausta ne suolalla sekä pippurilla. Paista pihvit.

Leikkaa hampurilaissämpylät kolmeen osaan.

Paahda osia pannulla miedolla lämmöllä.

Kokoa hampurilaiset.

Lisää pohjan ja keskiosan päälle majoneesia, reilulla kädellä.

Lisää sen jälkeen silputtu salottisipuli majoneesin päälle.

Sipulin päälle lisätään silputtu jäävuorisalaatti.

Pohjakerroksen salaatin päälle lisätään cheddarjuustosiivu ja keskikerrokseen suolakurkkusiivut.

Viimeiseksi lisätään pihvit pohjakerroksen ja keskikerroksen päälle. Hattu päälle ja pieni painallus. VALMIS!

Itse jaksoin (ilman ranskalaisia) syödä yhden kokonaisen ja puolikkaan yksikerroksisen hampurilaisen, sitten tuli mahan kapasiteetti vastaan. Enemmänkin olisin kyllä mieluusti syönyt, niin hyvää oli!


5 Comments

  1. Hei, ei tällaisilla kuvilla saa kiduttaa ihmistä!

    • annemi

      Hihi, hups! 😀 mutta pakkohan tämä herkku oli jakaa kaikille, nyt ei kenenkään tarvitse mennä enää mäkkiin!

  2. jemmiina

    Pakko kokeilla! Kauppa aukeaa vasta 5½ tunnin kuluttua….

    • annemi

      Herkullisia hampurilaishetkiä 🙂

  3. Meanwhile in Longfield

    Loistavaa!! Majoneesin ohje lähtee meidänkin keittiöön. 🙂

Kommentointi on suljettu.