Skip to content

Rock Your Blog – Styling & Unstyling with (the amazing) Tim Clinch

Tykkää

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli yksi vuoden kohokohdista. Vietin kaksi päivää Rock Your Blog workshopissa, jossa sain viettää laatuaikaa kamerani, uusien ja vanhojen tuttujen sekä huikean valokuvaaja Tim Clinchin seurassa. Workshopin järjesti Mari Moilanen, ruokabloggaaja, kirjailija, lahjakas valokuvaaja ja niin ihana tyyppi.

Innostus, onnentunteet, ahaa-elämykset ja herkullinen ruoka muodostivat tuon viikonlopun. Mikä onni saada vain keskittyä valokuvaamiseen kahden kokonaisen päivän ajan ja syödä kaikki väliajat. Luksusta oli myös se, että ruokaa oli tarjolla koko ajan (kyllä kai kuvausrekvisiittaakin saa vähän maistella?) ja paikalla oli Tim, jolta sai tukea ja ideoita kuvaukseen. Timin hersyvä, brittiläinen, huumorintaju toi myös rentoutta tapahtumaan ja hänen suorat sutkautuksensa saivat varmasti kaikki rentoutumaan.

Rock Your Blog (1 of 38)

Vietimme workshopin ensimmäisen päivän Sundsbergissä Humppaliiterissä, johon ihastuin palavasti. Mikä upea miljöö ja täynnä aarteita, jotka sopivat kuin nakutettu ruokakuvaukseen. Humppaliiterin voi vuokrata myös omiin bileisiin, kannattaa käydä lukemassa heidän sivuiltaan lisää. Paikka oli todella tunnelmallinen ja lauantaina iltapäivällä alkanut sade vain paransi tunnelmaa, vaikka toki poutainen sää on valon kannalta mukavampi kuvatessa. Minusta siinä oli vain jotain todella ihanaa kun sade rummutti liiterin kattoon. Sade toi toki hieman haasteita, valon lisäksi, kuvaukseen, kun makoilimme, kyykimme, kierimme ja pyörimme liiterin oviaukolla kuvaamassa ja välillä täytyi tuupata koivet ulos liiteristä että sai juuri sen oikean kuvakulman.

Rock Your Blog (3 of 37) Rock Your Blog (4 of 38)

Kuvasimme Humppaliiterissä ihan kaikkea. Todella inspiroiva ympäristö!

Rock Your Blog (5 of 38)Rock Your Blog (5 of 38)

Kurssilla tutuiksi tulivat myös mm. reflektorin käyttö. Miten ihmeessä olen pärjännyt ilman? kunhan pahimmat kiireet hellittävät, käyn hakemassa moisen itselleni.

Rock Your Blog (7 of 38) Rock Your Blog (8 of 38)

Mari oli laittanut meille pöydän koreaksi. Ensin ruokia kuvattii ja lähmittiin, aseteltiin pitkin lattioita, pöytiä ja puun kantoja ulkona, sitten ne tietenkin syötiin.

Rock Your Blog (10 of 38)

Punajuuret olivat yllättäen ihan lempparijuttuni.

Rock Your Blog (12 of 38) Rock Your Blog (11 of 38)

Innokas ryhmämme koostui aivan mahtavasta porukasta. Osan tunsinkin jo entuudestaan, osa oli uusia tuttuja. Yhtä lailla, tiimi sulautui heti ensi minuuteista yhteen ja nauru raikasi koko viikonlopun.

Rock Your Blog (13 of 38) Rock Your Blog (14 of 38) Rock Your Blog (16 of 37) Rock Your Blog (16 of 38) Rock Your Blog (19 of 37) Rock Your Blog (2 of 37)

Lauantaina saimme illalla vielä seuraksemme Ahlströmin ja Philipsin edustajat sekä mainion Chef Santerin. Chefillä oli hieman pitelemistä meissä kurssilaisissa, kun emme meinanneet millään ehtiä keskittymään ruoanlaittoon. Saimme kuitenkin, tiimihengen voimin, upean illallisen kasaan, jonka reseptit olivat Chef Santerin keittokirjasta. Ihania, kesäisiä makuja.

Rock Your Blog (26 of 37) Rock Your Blog (27 of 37) Rock Your Blog (29 of 37)

Workshopin toisena päivänä, sunnuntaina, olimme täysin erilaisessa ympäristössä. Kuvasimme Aallonkodissa, joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa. Aallonkoti on minulle aiemmista tilaisuuksista tuttu ja tila olikin aikamoinen haaste kaltaiselleni kuvaajalle. Tim pyysi meitä ottamaan kuvia, joiden teemana olisi ”sleek, stylish and urban” ja siinä vaiheessa meinasi mennä sormi suuhun. Kuvasimme myös viiniä, joka osoittautui todella haastavaksi kuvattavaksi. Mutta, koin myös onnistumisia ja eikös tällaisen workshopin tarkoitus olekin haastaa itseä?

Rock Your Blog (34 of 37) Rock Your Blog (35 of 37)

Kirsikat olivat myös yksi suosikkikuvauskohteeni molempina päivinä. Tuo ylläoleva kuva aiheutti, ehkä hieman väsyneessä, seurueessa nauruntirskahduksia.

Rock Your Blog (36 of 37)

Aallonkodista on kyllä aikamoiset maisemat. Sunnuntaina meitä vauhditti kattohuoneistossa aikamoinen tuuli, joten sai pitää kamerasta, tukasta ja kuvauskohteista kiinni jos mieli kuvaamaan parvekkeelle.

Rock Your Blog (1 of 1)

Workshop oli kaikenkaikkiaan aivan mieletön kokemus. Haaveissa siintää jo seuraava, Tim vinkkasi että hänellä on kursseja Espanjassakin! sain kurssista paljon energiaa ja itseluottamustakin valokuvaamiseen. Nyt tuntuu, että en muuta haluaisikaan tehdä kuin kokata ja kuvata. Ehkä tämä haave toteutuu kesälomalla.

Mitäs tykkäsitte kuvistani? löytyykö suosikkikuvaa?

Niin.. ja nyt pitäisi saada yhtä kivoja kuvia tänne blogiin. Osaakohan sitä enää kuvata tuollaisia ilman workshopin tukea?!

*

Lämmin suositus Rock Your Blog-workshopille, en voi tarpeeksi kurssiamme hehkuttaa. Paitsi, yksi miinus siinä oli.. se kesti liian vähän aikaa!

Kiitos Mari, kiitos Tim, kiitos ihanat kurssilaiset. Tykkään teistä!

*

Workshopista ovat ehtineet postata ainakin Isyyspakkaus, Beach House Kitchen ja Baking Instinct, käykää kurkkaamassa heidän upeat kuvansa myös!