Skip to content

Vesimelonijäätelö

Tykkää

Suomen kesä on hellinyt meitä toukokuussa ja kesäkuun alussa upeilla säillä. Toivon hartaasti, hiljaa mielessäni, että nämä ihanat kesäsäät palaavat piakkoin ja saamme nauttia aurinkoisista sekä lämpimistä säistä. Tänään näyttää jo lupaavalta! Olemme kyllä varautuneet huonoihin kesäsäihin varaamalla matkan Espanjaan, mutta mökkeilyä ja muita kesäaktiviteetteja silmälläpitäen olisi mukavaa että lämpöä olisi hiukan enemmän kuin viime kesänä. Kyllä ajan sai viime kesänäkin kulumaan, vaikka emme käyneetkään Helsingin ja Espoon ihanilla saarilla päiväretkillä tai maanneet takapihalla hikoilemassa aurinkotuolissa. Luin paljon, grillasimme säästä huolimatta paljon, risteilimme, mökkeilimme ja lepäsimme.

vesimelonijäätelö (2 of 6)

Koska olen ollut lomalla lähes koko kevään, ensin mahaa kasvatellen ja sen jälkeen minikokin kanssa, olen saanut nauttia vähän kaikenlaisista keleistä lomaillessa. Nyt tulevaa, toivottavasti kuumaa, kesää silmäillen tein viime viikolla meille aivan ihanat, raikkaat vesimelonijäätelöt. Innostuin ajatuksesta luettuani Asennemedia-kollega Tuulian Wellberries-blogin vesimelonislushista.

Tein samantyyppistä vesimelonijuomaa muutaman kerran vieraille, jotka kävivät ihastelemassa minikokkia ja päätin kokeilla samansuuntaista ideaa mehujäissä. Toimii!
vesimelonijäätelö (4 of 6)

Nämä viilentävät taatusti kuumana kesäpäivänä. Vesimeloni on muutenkin aivan ykkösjuttu kesällä. Tykkään syödä sitä salaattina, myös vesimeloni”pizza” on ihanaa, sitä on mukava rouskutella ihan sellaisenaankin. Vesimelonislush maistui meille ja vieraille erinomaisesti. Omassani, ja näissä mehujäissä, on vesimelonia, limeä ja mintun sijaan inkivääriä. Voit halutessasi lisätä myös hieman sokeria.
vesimelonijäätelö (5 of 6)

Mikäs tällaisia on popsiessa kuumana kesäpäivänä? vesimelonijäätelö on helppo  tehdä ja muutaman tunnin pakastamisella sinulla on itsetehtyä mehujäätä pakastimessa. vesimelonijäätelö (6 of 6)

VESIMELONIJÄÄTELÖ

6 puikkoa jäätelöä

1/2 vesimeloni
1 limen mehu
2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
(sokeria maun mukaan, ei pakollinen)

TEE NÄIN:

1, kuori vesimeloni ja inkivääri
2. purista limestä mehu
3. raasta inkivääri
4. lisää raaka-aineet blenderiin, sekoita ja kaada jäätelöpuikkomuotteihin
5. lisää jäätelötikut
6. pakasta


4 Comments

  1. Ooh, kuulostaa mahtavalta! Näitä mä teen oman minikokkini kanssa – se rakastaa vesimelonia.

    • Anne

      Vesimeloni on kyllä niin ihanaa!

  2. Vesimeloni:) Vesimeloni sopii kivasti jäätelöksi,minullakin siitä ohje blogissa.Siihen tuli kondensoitua maitoa ja minttua vesimelonin seuraksi.

    • Anne

      Oi, kondensoitua maitoa! ei voi olla kuin todella hyvää jäätelöä siis 😉

Kommentointi on suljettu.