Skip to content

Kuukausi: toukokuu 2017

Mustikkapiirakka kanelilla ja kardemummalla

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Crème Bonjour

mustikkapiirakka

Toukokuisen Crème Bonjour-kamppiksen teemana oli suomalaiset perinneherkut. Mikä olisikaan sen suomalaisempaa kuin mustikkapiirakka? itse leivon piirakoita mielelläni. Kesällä tulee leivottua mustikkapiirakkaa, raparperipiirakkaa, herukkapiirakoita niin, että vatsa pullistelee erilaisia piirakoita kun kesä on ohitse. Jostain syystä nämä makeat piirakat kuuluvat mielessäni aina kesään.

Kokeilin tähän mustikkapiirakkaan uutta Crème Bonjourin kaneli ja kardemumma- tuorejuustoa, joka toikin todella hauskan uuden twistin piirakkaan. Jotta twistit eivät tästä perinneherkusta loppuisi, raastoin piirakkaan myös luomusitruunan kuorta ja tein perinteisen, yhden ison piirakan sijaan, minipiirakoita. Miniversiot ovat oikein hauskoja ja ne sopivat esimerkiksi illalliselle yksittäisiksi, vähän juhlavammiksi jälkiruoiksi tai kevään juhlien pitopöytään.
mustikkapiirakka

Crème Bonjourin kaneli ja kardemumma-tuorejuusto on kyllä erikoisin tuorejuustomaku mitä olen käyttänyt, mutta huomasin eri perinneherkkuja leipoessani (juu-u, mustikkapiirakat olivat kolmas kokeilu ja se onnistunein. Minulla ja kääretortuilla on vakavia ongelmia!) miten hyvin se todella sopii erilaisiin leivonnaisiin. Kannattaa myös kurkata Jonnan ihana porkkanakakku! Kuten kaikki muutkin Crème Bonjour-tuorejuustot, on tämä uusinkin maku laktoositon.

mustikkapiirakka

Veikkaan, että eniten minua viehättää piirakoissa niiden helppous. Taikina on helppo valmistaa, täytteiksi riittävät marjat ja hedelmät, tuorejuusto ja piirakat ovat ehkä paras vierasvara mitä tiedän. Kukapa ei mustikkapiirakasta tykkäisi, kysyn vaan? mustikkapiirakan kanssa voi tarjoilla esimerkiksi vaniljakastiketta – tai jäätelöä, tosin itse en kaivannut tämän mustikkapiirakan kanssa mitään muuta kuin kupillisen kahvia. Tuorejuuston ja rahkan yhdistelmä on ihanan täyteläinen, sitruuna tuo hieman kipakkuutta ja raikkautta piirakkaan. Maut olivat ihanassa harmoniassa.

Voit halutessasi vaihtaa rahkan ranskankermaan (ihanan syntistä!) tai turkkilaiseen / kreikkalaiseen jogurttiin. Suosi paksuja jogurtteja, jotta täytteestä ei tule liian juokseva, etenkin jos käytät täytteessä pakastemustikoita. Tuoreista mustikoista ei lähde niin hurjasti nestettä kuin pakastetuista. Suosittelen myös valuttamaan ne pakasteversiot kun ovat sulaneet, näin vältyt lainehtivalta mustikkapiirakalta.

Nyt on vinkit jaettu ja päästään vihdoin itse asiaan eli postauksen lopussa tämän kesän hittijälkkärin, suomalaisten perinneherkun, mustikkapiirakan ohje.
mustikkapiirakka mustikkapiirakka

MUSTIKKAPIIRAKKA KANELILLA JA KARDEMUMMALLA

1 iso piirakka tai useampi minipiirakka

 

piirakkataikina

100g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
(ripaus kardemummaa)

täyte

3 dl mustikoita
1/2 luomusitruunan kuori raastettuna
1,5 dl rahkaa / turkkilaista jogurttia / ranskankermaa
200 gr Crème Bonjour kaneli ja kardemumma-tuorejuustoa
(2 rkl ruokosokeria jos haluat makeamman täytteen)

TEE NÄIN:

1. aloita vaahdottamalla sokeri ja pehmeä voi
2. isää kananmuna ja jatka vaahdottamista
3. sekoita erillisessä kulhossa leivinjauhe ja jauhot (+ kardemumma jos haluat lisätä sitä taikinaan)
4. lisää jauhoseos muna-sokeri-voi-vaahtoon
5. painele taikina tavalliseen piirakkavuokaan tai irtopohjalliseen piirakkavuokaan TAI pieniin piirakkavuokiin

Jos haluat voit esipaistaa piirakkapohjaa 200 asteessa n. 10 minuuttia

6. lisää piirakkapohjan päälle mustikat ja sitruunankuoriraaste (+ sokeri jos haluat makeamman täytteen)
7. sekoita kulhossa rahka ja tuorejuusto
8. kaada rahka-tuorejuustoseos mustikoiden päälle
9. paista piirakkaa uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia, tarkkaile piirakkaa ettei se tummu liikaa
10. anna piirakan jäähtyä hetki ennen tarjoilua

Kommentointi suljettu

Oliiviöljykeksit ja basilikadippi

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Miraz Trading Oy

oliiviöljykeksit

Näin kevään (joka ei mielestäni ole edes vielä alkanut) loppumetreillä ennen kesää on aina juhlasesonki. On ylioppilasjuhlia, päättäjäisiä, koulun kevätjuhlia.. kaikenlaista kivaa, jonne pitäisi keksiä lahja. Ruokalahjat toimivat joulun lisäksi myös esimerkiksi opettajien lahjoina. Ruokalahjojen ei myöskään tarvitse olla mutkikkaita, ehkä tärkeintä on ensin se ajatus, sitten maku ja lopuksi se, että lahja säilyy edes kevätjuhlan loppuun.

Pyöräytin tähän kevään viimeiseen yhteistyökampanjaan Miraz Tradingin kanssa aivan ihania, suolaisen koukuttavia oliiviöljykeksejä. Keksit ovat todella helppo tehdä ja jos haluat ilahduttaa esimerkiksi lapsesi opettajaa näillä, näitä on helppo tehdä yhdessä pienen koululaisen kanssa.

Käytin kekseissä superlaadukasta Terra Creta Monastery– oliiviöljyä, en suosittele että muutkaan tinkivät laadusta tässä kohtaa. Oliiviöljyä tulee keksitaikinan lisäksi myös keksien päälle kun ne menevät uuniin, joten suosittelen varaamaan sitä reilusti. Jos Monasteryä ei löydy kaapista juuri tällä hetkellä, kekseihin käy toki kaikki Terra Creta-öljyt. Suosittelen erityisesti kokeilemaan Platinum ja Early Harvest-öljyjä.

Reseptistä tulee, keksien koosta riippuen, aikamoinen määrä keksejä (ainakin neljä pellillistä), joten näistä riittää iloa useammallekin lahjansaajalle ja varmasti vielä kotiväellekin. Tein keksien kaveriksi ihanan raikkaan basilika-jogurttikastikkeen, johon keksejä on kiva dippailla. Jos dippi on haastava lahja (kylmäsäilytys pakollinen), voit aina printata kauniille paperille dipin ohjeen ja lahjansaaja voi tehdä dipin itse kun siltä tuntuu.

Keksit voi maustaa täysin oman maun mukaisesti. Itse maustoin oliiviöljykeksit kuivatulla oreganolla, rosmariinilla ja sormisuolalla. Nam! kouluttavia! Taikinaan voi käyttää tavallisia vehnäjauhoja, täysjyvävehnäjauhoja tai täysjyväspelttivehnäjauhoja, kuten itse tein. Keksien koon saat itse päättää, itse tein taikinasta ensin pieniä palloja, noin sormenpään kokoisia, ja levitin taikinan sormilla leivinpaperille. Voit myös siistiä reunat kekseistä, jos et halua aivan niin rosoista lopputulosta kuin minun kekseissäni.

oliiviöljykeksit oliiviöljykeksit

Eikö olekin oiva lahjaidea? laita keksit kauniiseen lasipurkkiin ja vie mukanasi kevään juhliin. Nämä toimivat toki myös ihan juhlatarjottavanakin. Saat nopeasti isollekin porukalle ihania, suolaisia naposteltavia omiin juhliisi. oliiviöljykeksit

OLIIVIÖLJYKEKSIT SPELTTIJAUHOILLA

5 dl täysjyväspelttijauhoja
4 rkl laadukasta oliiviöljyä, esim. Terra Creta
n. 2 dl vettä (suunnilleen, tunnustele taikinan koostumusta sitä tehdessäsi)
1,5 tl leivinjauhetta

lisäksi

oliiviöljyä voiteluun
kuivattuja yrttejä maun mukaan maustamiseen
sormisuolaa

BASILIKADIPPI

2 dl kreikkalaista jogurttia
1/2 sitruunan mehu
1 dl tuoretta basilikaa
mustapippuria, suolaa

TEE NÄIN:

1. sekoita kulhossa kuivat aineet
2. lisää joukkoon oliiviöljy ja vettä tarpeen mukaan
3. vaivaa taikinasta käsin pallo tai pötkö
4. anna levätä hetki huoneenlämmössä
5. lämmitä uuni 200 asteeseen
6. ota taikinasta pieniä nokareita ja taputtele taikinasta keksejä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
7. ennen kuin laitat keksit uuniin, voitele ne runsaalla oliiviöljyllä
8. ripottele viimeiseksi mausteet ja suola keksien päälle
9. paista 200 asteisessa uunissa n. 8-10 minuuttia, keksien koosta riippuen. Keksien tulee olla hieman tummentuneita reunoista ja kuplia
10. anna keksien jäähtyä rauhassa
11. tee basilikadippi sekoittamalla kaikki aineet monitoimilaitteessa / blenderissä / sauvasekoittimella. Mausta ja mausta lisää tarvittaessa

3 Comments

Linssipasta persiljaöljyllä

Tykkää

Meillä on hullaannuttu aivan täysin yrttiöljyihin. Olen hurautellut öljyjä nyt jo useampana päivänä ja tehnyt niistä kivoja lounaita. Minikokki tuntuu ihastuneen öljyihin myös, hän saa aina ensimmäisen maistiaisen suoraan lusikalla purkista ja on tähän mennessä halunnut syödä lisää, lisää, lisää..

Viime viikolla pähkäilin, että mitä söisimme minikokin kanssa ennen kyläreissua. Tuijottelin jääkaappiin, kuivakaappiin, lasipurkkeihin.. nappasin käteen linssipurkin, pastaa ja mietin tekisinkö tomaattikastikkeen. Hmm.. jotain muuta teki nyt mieli. Onneksi katseeni osui lopulta persiljapuskaan ja päätin tehdä persilja-valkosipuliöljyä kastikkeeksi pastalle. Toimii! lisäksi spelttipastaa ja esikeitettyjä linssejä, pikalounas joka maistuu i-ha-nal-le. Minikokillekin maistui, joka kerta kun hän on saanut syödä pastaa tai jotain muuta yrttiöljyllä, kuuluu syöttötuolista tyytyväinen maiskutus. Paras palkinto kokille.

linssipasta linssipasta

Tämä linssipasta kuuluu ehdottomasti pikaisten arjen pelastajien sarjaan ja on myös ihanaa kesäruokaa, julistan yrttien aikakauden alkaneen. Nyt syödään yrttejä koko ajan, joka päivä ja vähän kaiken kanssa. Mmmm!

Olen myös suunnitellut, että kasvimaallamme tulee tänä kesänä olemaan lähinnä yrttejä. En jaksa tehdä kovin työlästä kasvimaata tälle kesälle ja minulle riittää, jos takapihalla kasvaa riittävästi yrttejä kesän tarpeisiin. Minikokki on myös käynyt jo kuopsuttamassa käsillään multaa kasvatuslaatikoista, joten ihan hirmuisesti en uskaltaisi edes panostaa kasvimaahan tänä vuonna, veikkaan että laatikoista revitään yrttipuskia multineen jossain vaiheessa kesää.

LINSSIPASTA PERSILJA-VALKOSIPULIÖLJYLLÄ

4 hengelle

 

1 prk esikeitettyjä linssejä
(speltti)pastaa

persilja-yrttiöljy

1 puska persiljaa (n. 2 dl)
1-2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu (tai enemmän, maun mukaan)
ripaus suolaa ja mustapippuria

lisäksi

parmesanjuustoa

TEE NÄIN:

1. tee ensin persilja-valkosipuliöljy
2. surauta monitoimilaitteessa persilja, öljy, sitruunamehu, valkosipulinkynnet ja mausteet, lisää öljyä kunnes koostumus on sinulle mieluinen
3. huuhtele linssit
4. keitä pasta
5. lämmitä linssit (jos haluat, toimii myös huoneenlämpöisinä)
6. sekoita öljy, pasta ja linssit
7. raasta päälle parmesanjuustoa ja rouhi mustapippuria
8. tarjoile välittömästi

2 Comments