Skip to content

Kuukausi: kesäkuu 2018

Tuoreita marjoja kotiovelle & arvonta

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Marjatkotiin.fi

Meidän perheessä marjoja kulutetaan ympäri vuoden ja paljon. Talvella syömme marjoja smoothieissa ja puurossa, kesäisin sellaisenaan, jogurtin kanssa, leivonnaisissa, ruoissa.. saamme tuhottua muutaman litran marjoja yhdessä illassa oman perheen kesken. Minikokki rakastaa kaikenlaisia marjoja ja syökin niitä usein välipalana tai iltapalalla.

marjat kotiin marjat kotiin

 

Viime vuonna kävimme keräämässä itse pakkaseen mansikoita läheiseltä mansikkapellolta, mutta emme ehtineet missään välissä lähtemään mustikkametsään. Olin huomannut viime kesänä mainoksen yrityksestä, joka toimitti marjoja (myös mm. herneitä, hunajaa ja, sieniä omenamehua!) kotiinkuljetettuna. No, suurena verkkokauppafanina ja myös sopivan laiskana, päätin kokeilla palvelua ja tilasin meille kotiinkuljetettuna kotimaisia mustikoita.

 

marjat kotiin

 

Palvelusta jäi todella hyvä fiilis, marjat saapuivat sovitusti ja olivat hyvässä kunnossa saapuessaan. Pakastimme suurimman osan mustikoista ja söimme niitä pakastimesta sellaista vauhtia, että mustikat olivat loppu jo ennen joulua.

 

marjat kotiin

 

Nyt olenkin erityisen innoissani siitä, että pääsin tekemään Marjatkotiin.fi:n kanssa yhteistyötä! tänä kesänä emme ehtisi missään välissä itse poimimaan marjoja, joten tämä yhteistyö on todellinen onnenpotku. Olemme heti loman alussa kaksi viikkoa Kroatiassa ja sitten meillä on edessä muutto (juu, täällä ruudun toisella puolen ollut ollut hieman haipakkaa viime aikoina…) joten on erittäin epätodennäköistä että aikaa ja energiaa riittäisi marjanpoimintaan.

 

marjat kotiin

 

MARJATKOTIIN.FI

 

  • Yritys toimittaa kotimaisia, lähitiloilta poimittuja tuotteita kotioville katkeamattomassa kylmäketjussa. Kesäisin toimituksessa ovat marjat, sienet, herneet sekä uuden sadon hunaja vastapoimittuina ja talvella edelliskesän marjat pakasteina ja mehuina sekä hunajaa.

 

  • Kun teet tilauksen, voit valita itsellesi parhaiten sopivan toimitusajankohdan kolmen (3) tunnin tarkkuudella. tarkempi toimitusaika ilmoitetaan 30 minuutin tarkkuudella edellisiltana (tekstiviestillä) ja kuski lähettää viestin lähtiessään, mistä voit seurata kuljetuksen saapumista reaaliajassa. Itse seurasin silmä kovana koska ne marjat saapuvat ja aivan ajallaan tulivat.  Kuljettajat toimittavat tilaukset Oiva-luokituksen saaneilla kylmäkuljetusautoilla kotiovellesi.

 

  • Marjatkotiin.fi- sivustolta näet helposti mitkä tuotteet ovat milloinkin satokausituotteita ja koska niitä toimitetaan. Lisätietoa tilaamisesta, löydät täältä.

 

 

  • HUOM! yritys antaa marjoille tuoreustakuun. Jos tuotteiden tuoreudessa on huomautettavaa, voit olla yhteydessä asiakaspalveluun ja tuotteet hyvitetään sinulle.

 

MITEN MEILLÄ SUJUI?

Sieltä ne mansikat, herneet, luomuhunaja ja taivaallinen omenamehu saapuivat kotiovellemme priimakunnossa. Mansikat olivat todella laadukkaita ja pakastinkin heti toisen laatikollisen minikokin verottaessa kuormaa samaa tahtia kun minä siivosin mansikoita.

Ihanaa!

marjat kotiin

ARVONTA!

Nyt yksi onnellinen voi voittaa 5 kg mansikkaa kotiinkuljetettuna!

Jätä kommenttiboksiin kommentti, mitä tekisit voittamillasi mansikoilla. Söisitkö heti, pakastaisitko, leipoisitko..?! ja jos on hyviä mansikkareseptejä, niitä saa toki myös laittaa jakoon.

Ennen osallistumista, käythän tarkistamassa Marjatkotiin.fi:stä että asut toimitusalueella.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy ensi keskiviikkona 4.7. klo 23.59

 

61 Comments

Tonnikalasalaatti couscousilla ja pestolla

Tykkää

tonnikalasalaatti

Mikähän siinä onkin, että kesälomaa edeltävä aika on aina niin hektistä? meillä se tuntuu erityisen hektiseltä tänä vuonna, koska meillä on aikomuksena myös muuttaa kesäloman aikana. Huh, onneksi lähdemme heti loman alkaessa Kroatiaan lepäämään pariksi viikoksi!

Kiireen keskellä on ollut haastavaa keksiä terveellistä ja hyvää syötävää, olen hyödyntänyt Epicin palveluita* ja oikaissut usein. Tämänkin postauksen salaatti on oikaisu, sieltä mennään mitä kaapista löytyy. Mielikuvitusta tuntuu olevan aivan nolla prosenttia mutta kiva silti huomata, että saan nostettua pöytään maukkaita pikaruokia omaan tyyliin.

Minun teki itseasiassa mieli Nizzan salaattia sinä päivänä kun tämä salaatti syntyi, mutta oikaisin toteutuksessa ja lähdin Nizzasta eri teille. Jotta salaattiin saatiin vähän enemmän ruokaisuutta, lisäsin siihen täysjyväcouscousia joka on minikokin suosiossa. Lisäksi salaattiin eksyi fetaa, paprikaa, kotimaista sipulia varsineen, muutama kananmuna, vihersalaattia ja tonnikalaa.

Kastikkeeksi tein valmispestosta ja kermaviilistä sekoituksen, jota maustoin parilla tujauksella sitruunaa. Jos sinulla on aineksia itsetehtyyn pestoon, suosittelen tekemään kastikkeen alusta asti itse. Itsetehty pesto on niin hyvää!

tonnikalasalaatti

TONNIKALASALAATTI COUSCOUSILLA & PESTOKASTIKKEELLA

4 hengelle

1 prk MSC-tonnikalaa
2 dl keitettyä couscousia
3 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu
1/2 paprika
2 sipulia varsineen
1 lehtisalaatti
3 kananmunaa kovaksi keitettynä

kastike

0,5 – 1 dl pestoa (joko itsetehtyä tai valmista)
2 dl kermaviiliä

TEE NÄIN:

1. keitä couscous ohjeen mukaan ja anna jäähtyä
2. mausta couscous oliiviöljyllä ja sitruunamehulla
3. pese paprika, sipulit ja salaatti
4. revi salaatti ja silppua muut kasvikset
5. valuta tonnikala
6. keitä kananmunat koviksi
7. sekoita kulhossa jäähtynyt couscous, kasvikset tonnikala
8. lisää keitetyt ja jäähdytetyt kananmunat
(9. valmista pesto)
10. sekoita pesto ja kermaviili, mausta sitruunamehulla

Kommentointi suljettu

Viime hetken juhannusvinkit!

Tykkää

Hui hui hui! juhannus on jo ylihuomenna ja olen aivan unohtanut kirjata teille ylös parhaat juhannusvinkit! juhannuksena ollaan usein isommalla porukalla liikkeellä / mökillä, joten tässä muutamia juhannusvinkkejä isommallekin porukalle.

Toivottavasti juhannuksen sääennuste paranee kun lähestytään h-hetkeä, mutta jos näin ei käy, onneksi on edes hyvää ruokaa. Säällä ei niin väliä, kunhan eväät ovat kunnossa.

Omaan juhannukseeni kuuluu grilliherkkujen lisäksi uudet perunat ja kala, sillit ja makeat herkut. Tässä siis teille samoja juttuja:

Kisaeväät: wasabi-lohileivät

Tuhti savukalasalaatti valkosipuliperunoilla

Perunasalaatti graavilohella ja inkivääri-sinappikastikkeella

Kisaeväät: nachot vol 2

Peltilihis kaalilla

Grillatut persikat ja kahvilavinkki Fiskarsiin

Ihanat graavilohileivät

Grillattu perunasalaatti

Kesäsalaatti avokadolla

Eikä pidä tosiaan unohtaa makeita herkkuja, esim. tämä peltijuustokakku on ollut huippusuosittu resepti!

Helppo peltijuustokakku

Mökillä helppous on valttia, joten suosittelen tätä kolmen raaka-aineen popcorn-suklaakakkua joka on todella hyvää!

Suklaakakku popcorneilla

ja kauden herkku, raparperi, kannattaa myös huomioida juhannuksen menulla. Maistuisiko tämä helppo raparperi-mansikkapaistos?

 

Raparperipaistos mansikoilla

Kommentointi suljettu