Skip to content

Kuukausi: elokuu 2018

Hätäisen kokin vierasvara: vaaleat browniet

Tykkää

Pakko sanoa että olen ollut todella yllättynyt miten paljon olen viime aikoina leiponut. Ja vielä makeita leivonnaisia! olen ehtinyt muutamassa viikossa tekemään kaksi satsia Nigella Lawsonin tuplasuklaabrownieita, vaaleita brownieita ja sitruunakakun. Listalla olisi vielä vaikka mitä, myös suolaista.

Syytän tästä osittain Masterchef Australiaa, jota katsomme apukokin kanssa kaikki illat kun taapero on mennyt nukkumaan. Sieltä keksimme sitten kaikkia herkkuja toteutettavaksi kotikeittiöön. Olemme syöneet mm. wingsejä MC Australian innoittamana viime viikonloppuna.

Olimme menossa ystäväni uuteen kotiin ensimmäistä kertaa koko perheen voimin ja halusin viedä tuliaisiksi jotain syötävää. Nämä vaaleat browniet (vai ovatko nämä nyt niitä blondieita?!) saa tehtyä yhdessä kulhossa vartissa + paistaminen. Lopputulos on pelottavan herkullinen. Varoitus: jos et tykkää supermakeista jälkiruoista niin vähennä sokerin määrää reseptissä, nämä olivat sieltä makeimmasta päästä.

Löysin tälle reseptille esikuvan Instagramin kautta, seuraan aivan ihanaa ruokablogia nimeltä Half Baked Harvest ja heidän The Best Chocolate Chip Peanut Butter Swirled Cookie Bars-leivonnaiset kiinnittivät sattumalta huomioni. Muistelin, että leivonnaisten vastaanottajalla oli pähkinäallergia ja tarkistin, että mitä tapahtuu jos käytän leivonnaisessa maapähkinävoita. Ei hyvin eli nämä omani on tehty ilman ko. raaka-ainetta. Käytin myös taikinassa pelkkää valkoista sokeria, koska minulla ei ollut kaapissa tällä kertaa muuta.

vaaleat browniet

Alkuperäinen resepti Half Baked Harvest

VAALEAT BROWNIET

vuoka 21*21 cm

 

50 gr pehmeää voita kuutioituna
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1,5 dl tummasuklaanappeja
(2 dl maapähkinävoita)

TEE NÄIN:

1. anna voin pehmetä huoneenlämmössä
2. lämmitä uuni 180 asteeseen
3. vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
4. lisää munat
5. lisää vaniljasokeri
6. lisää vehnäjauhot vähitellen
7. lisää suklaanapit
8. suojaa vuoka leivinpaperilla (ripottele vettä vuoan pinnalle niin leivinpaperi tarttuu pohjaan)
9. kaada taikina vuokaan
10. paista 180 asteessa 25-30 minuuttia, anna taikinan olla vielä hieman hyllyvää kun otat vuoan uunista, se tiivistyy jäähtyessään.
11. jäähdytä ja leikkaa paloiksi

HUOM! jos käytät leivonnaisissa maapähkinävoita niin tee näin: levitä vuokaan puolet taikinasta, lisää sitten maapähkinävoi ja kaada loput taikinasta vuokaan.

Kommentointi suljettu

Raikas siskonmakkarakeitto sitruunalla ja kasviksilla

Tykkää

siskonmakkarakeitto

Julistan syksyn alkaneeksi!

Olen jokaisen vuodenajan ihminen, mutta olen erityisen ilahtunut syksystä kuuman loppukesän jälkeen. Olen kaivannut raikkaita syysaamuja, neuletakkeja, syysruokaa. Miltä teistä tuntuu?

Syysruoka tarkoittaa patoja, lämpimiä ruokia, keittoja, kastikkeita, tuhteja pastoja. Ai että!

Tein meille syksyn tulon kunniaksi siskonmakkarakeittoa Glorian ruoka & viini-lehden reseptiä mukaillen. Aiemmin olen tehnyt siskonmakkaroista mm. keltaista siskonmakkarakeittoa, siskonmakkara-punajuurikastiketta, siskonmakkara-lehtikaalipastaa. 

Siskonmakkara on myös taaperson suosikki, mutta se ei varmaan tullut kenellekään yllätyksenä.

Tämä siskonmakkarakeitto on hieman erilainen kuin aiemmat mitä olen tehnyt, tähän tuli vahingossa muutama perunanpala, mutta muuten estradilla paistattelevat kasvikset, liemi ja ne makkarat. Liemi saa olla kipakan sitruunaista eli lisää rohkeasti sitruunaa maun mukaan. Kasviksina voi käyttää mitä vain, suosittelen tietenkin kauden kasviksia. Itse heitin sekaan edellispäivän uunissa paahdetut kasvikset (kukkakaalia, porkkanaa, muutama peruna) sekä lehtikaalta, grillivastuksen alla paahdettua purjoa ja sipulia.

siskonmakkarakeitto

SITRUUNAINEN SISKONMAKKARAKEITTO

6-8 annosta

1 purjo
2 ruotoa lehtikaalta
kauden kasviksia, kukkakaalia, porkkanaa, sipulia, perunaa
2 l vettä
1 luomulihaliemikuutio tai 4 rkl kasvisfondia
1/3 mieto chili silputtuna
0,5 dl oliiviöljyä
1-1,5 sitruunan mehu (tai enemmän maun mukaan)
500 gr siskonmakkaraa
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. paahda halutessasi kaikki keittoon tulevat kasvikset lukuunottamatta lehtikaalta grillivastuksen alla, mutta ainakin purjot
2. irroita lehtikaalen lehdet ruodoista ja silppua ne
3. lisää kattilaan vesi, lihaliemikuutio tai fondi
4. lisää siskonmakkarat kypsymään keittoon
5. lisää kasvikset
6. silppua chili ja lisää se keittoon
7. lisää sitruunamehu
8. lisää oliiviöljy
9. lisää mustapippuri
10. maista ja mausta lisää jos tarve

Kommentointi suljettu

Rahkapullat 2.0

Tykkää

rahkapullat

 

Aloitetaanpa uusi viikko jollain aivan erityisellä. Voi että, saattaa olla että yhden jos toisenkin uuni lämpenee heti tänään illalla näiden rahkapullien takia. Kuten ehkä muistatte, olen suuri pullafani ja olen viimeisen kolmen vuoden aikana leiponut ja syönyt todella paljon pullaa.

Olen julkaissut blogissakin mm. maailman parhaiden voisilmäpullien reseptin, joiden kanssa pullien ykköspaikasta kisaavat nyt nämä rahkapullat. Rahkapulla 2.0 on kyllä aikamoinen herkku!

Kuvittele mielessäni mascarpone-rahka joka on maistettu appelsiinimehulla – ja raasteella. Siihen vielä kauden tuoreet marjat, vadelmia, mustikoita, mansikoita, miksei jopa herukoita. Ja lopulta, todella pehmeä ja juuri oikeanlainen pullataikina.

Voi hyvä tavaton.

rahkapullat

 

Vaikka olen leiponut aika paljon pullia, voisin melkein väittää että näissä pullissa taikinani oli just eikä melkein. Kyllä kannatti hikoilla viime viikon kuumimpana päivänä uunin äärellä. Nämä pullat olivat jokaiset hikipisaran arvoisia.

Nyt melkein ihmettelen, miksi rahkapullat eivät ole useammin ohjelmistossa? ne ovat kivaa vaihtelua tavallisille pullille ja niitä voi tuunailla täysin mielen ja fiiliksen mukaan.

rahkapullat

 

RAHKAPULLAT 2.0

2 pellillistä pullaa

 

0,5 l maitoa
50g hiivaa (itse käytin kuivahiivaa)
1-2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 muna
n. 12–13 dl vehnäjauhoja
100g voita tai margariinia sulatettuna

rahkatäyte

1 dl maustamatonta rahkaa
2 dl mascarpone-juustoa
1/2 (luomu)appelsiinin mehu ja kuori raastettuna

lisäksi

1 kananmuna koristeluun

koristeeksi

tuoreita kauden marjoja
tomusokeria

TEE NÄIN:

1. liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn maitoon
2. sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna
3. lisää vehnäjauhot vähitellen
4. lusta taikina vaivaten, käsin tai yleiskoneella
5. lisää sulatettu rasva alustamisen loppupuolella
6. jätä taikina pehmeäksi, opin että pehmeästä taikinasta valmistuvat kuohkeimmat pullat
7. laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimää
8. kohota taikina kaksinkertaiseksi
9. nosta taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa taikinasta käsin ilmakuplat pois
10. pyörittele taikinasta pieniä pullia ja nosta ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
11. anna pullien kohota liinan alla kaksinkertaisiksi
12. lämmitä uuni
12. paina pullien keskelle iso syvennys juomalasilla
13. voitele pullat kananmunalla
14. sekoita mascarpone, rahka ja appelsiinin mehu ja kuoriraaste keskenään
15. nostele pullien syvennyksiin n. 1-2 rkl rahkaa
16. paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 10-12 minuuttia, pullien koosta riippuen
17 kun pullat ovat kypsiä ja jäähtyneet hieman, koristele ne kauden marjoilla ja tomusokerilla

Kommentointi suljettu