Skip to content

38 search results for "linssit"

Valkosipuli-seesami-chililinssit

Tykkää

Täällä ollaan taas oltu linssipadat kuumina, mikä sopii hyvin näihin kirpeisiin lokakuisiin päiviin. Aurinko on hellinyt meitä niin, että olen jotenkin aivan unohtanut että aamuisin jo jo hämärämpää ja talvi tekee kovaa vauhtia tuloaan. Toivottavasti tämä upea syksy jatkuu samanlaisena.

Alunperin minun teki aivan hirmuisesti mieli nuudeleita, kun näin Hannan  vihreät nuudelit-postauksen aiemmin tällä viikolla. Harmillisesti kuivakaapin kätköistä ei löytynyt nuudeleita (olin aivan varma että meillä olisi nuudeleita, mutta ehkä tämä kuivakaapin ”siivous”-projekti alkaa tuottamaan tulosta), joten jouduin vaihtamaan nuudelit riisiin. Samalla ruokakin hieman muuttui alkuperäisestä suunnitelmasta.

Lopulta söimme minikokin mummun kanssa lounaaksi valkosipuli-seesami-chililinssejä basmatiriisillä, ensimmäinen kerta kun valmistin linssit hieman aasialaisella vivahteella ja tykkäsin hurjasti! voit myös vaihtaa riisin nuudeleihin, jos teet niin, voit lisätä kypsät nuudelit vielä pannulle ennen tarjoilua, jotta se saavat makua kastikkeesta. Itse aion kokeilla tätä vielä nuudeleillakin.

valkosipuli-seesami-chililinssit-1-of-3

Ja käytössä oli jälleen suosikkilinssini, esikeitetyt GoGreenin linssitvalkosipuli-seesami-chililinssit-2-of-3

Ruokaan voi hyvin käyttää kasvislaatikon antimia mielensä mukaan, itse laitoin pannulle ison porkkanan, parsakaalta, valkosipulia ja ituja. Lisäksi vielä tuoreita yrttejä. Kasvisenergiaa päivään! olisin varmasti lisännyt joukkoon, jos kaapissa olisi ollut, lehtikaalta ja esimerkiksi retiisejä. Myös valkokaali nopeasti pannulla kuullotettuna sopisi tähän. Antakaa siis mielikuvituksen laukata. valkosipuli-seesami-chililinssit-3-of-3

Kastike on yksinkertainen mutta maukas. Seesamiöljyä, soijaa, sitruunamehua, kolme helppoa raaka-ainetta jotka löytyvät lähikaupastakin.

VALKOSIPULI-SEESAMI-CHILILINSSIT

2 annosta

1 pkt vihreitä, esikeitettyjä linssejä
3 valkosipulinkynttä silputtuna
1 iso porkkana kuutioituna
muutama nuppu parsakaalta
1 tl chilihiutaleita
1 tl tuoretta inkivääriä silputtuna
öljyä paistamiseen

kastike

1 tl seesamiöljyä
1,5 rkl soijaa
1/2 sitruunan mehu
mustapippuria

lisäksi

ituja
tuoreita yrttejä, esim. basilikaa, minttua, korianteria, lehtipersiljaa

TEE NÄIN:

1. silppua valkosipuli, porkkana, inkivääri ja parsakaali
2. laita riisi tai nuudelit keittymään
3. lisää hieman ruokaöljyä pannulle ja lämmitä se keskilämmölle
4. lisää valkosipuli, porkkana, parsakaali, chilihiutaleet ja inkivääri
5. valuta linssit ja lisää ne pannulle
6. lisää pannulle seesamiöljy, soija, sitruunamehu ja mustapippuri
7. sekoita ja paista miedolla lämmöllä n. 10 minuuttia
8. annostele valmis riisi kulhoon, lisää linssi-kasvissekoitus
9. koristele iduilla ja tuoreilla yrteillä
10. voit halutessasi lisätä annokseen vielä maun mukaan soijaa ja sitruunamehua

Kommentointi suljettu

Linssinuudelit

1

linssinuudelit

Olen varmasti ennenkin hehkuttanut yhtä ulkomaalaista lemppariruokablogiani, Pinch of Yumia? jos ette vielä seuraa kyseistä ruokablogia, niin suosittelen lämpimästi korjaamaan tilanteen mahdollisimman pian. Pinch of Yum on pullollaan aivan ihania reseptejä ja seuraan heitä myös aktiivisesti Instagramissa.

Söimme yhdessä vaiheessa paljon nuudeleita, tämä johtui näistä valkosipulinuudeleista , joita syötiin meillä aivan ennätyksellisen paljon. Sitten tuli pieni nuudelitauko ja söimme muuta. Viime viikolla innostuin jälleen näistä nuudeleista, mutta oma innostukseni jäi kyllä kakkoseksi minikokin innostukselle. Pieni kauhoi lautasen toisensa jälkeen tyhjäksi ja toivoi lisää. Sinne menivät nuudelit parempiin suihin!

Olen kaivannut myös linssejä, niitäkin syötiin meillä jossain vaiheessa tooooodella paljon. Blogissa onkin mielestäni aika kattava määrä linssireseptejä. Mutta ei toki niin montaa, etteikö niitä kannattaisi postailla lisääkin.

Tadaaaa! esittelen teille nyt taas yhden vartissa valmista- ruoan. Linssinuudelit!

linssinuudelit

LINSSINUUDELIT KASVIKSILLA

4 annosta

 

2 kiekkoa täysjyvänuudeleita
ripaus suolaa
2 dl esikeitettyjä, vihreitä linssejä
1 pieni fenkoli
2 isoa valkosipulinkynttä
1/2 pieni parsakaali

öljyä paistamiseen

kastike

3 rkl seesamiöljyä
0,5 dl soijaa
2 rkl mirin-kastiketta
2 limen mehua puristettuna
ripaus mustapippuria

lisäksi

muutama ruokalusikallinen seesaminsiemeniä

TEE NÄIN:

1. keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan
2. silppua kasvikset, valuta linssit
3. sekoita kastike, maista ja lisää jotain ainesosaa jos tarve
4. valuta kypsät nuudelit
5. lämmitä paistinpannu keskilämmölle
6. lisää öljy ja kasvikset ja linssit, sekoittele, jotta valkosipulit eivät pala
7. lisää nuudelit, sekoita
8. lisää kastike, sekoita hyvin
9. paista vielä muutama minuutti koko ajan käännellen
10. lisää seesaminsiemenet
11. annostele ja lisää tarvittaessa limemehua ja seesaminsiemeniä

Kommentointi suljettu

Linssi- kasviskeitto

Tykkää

On monta asiaa mihin en kyllästy, yksi niistä on linssit ja etenkin linssikeitot. Siitä ei ole kauaakaan kun jaoin linssikeiton reseptin täällä blogissa ja uutta pukkaa jo! ettehän ole jo aivan kyllästyneitä?

Tämä keitto, olkoon se puolustukseni, on hieman erilainen kuin aiemmat linssikeittoni. Tässä on linssien lisäksi rutkasti kasviksia ja perunaa. Teen aika harvoin perunaa sisältäviä keittoja (miksi, sitä en tiedä) ja yleensä peruna ilmestyy vain kalakeittoihin. Pidän perunasta kyllä muuten, kaikki uunissa tehdyt perunaruoat ovat ihania!

Ainakin tässä linssi- kasviskeitossa peruna oli ihanaa ja toi ruokaisuutta keittoon sekä vaihtelua pastaan tai muihin itselleni tutumpiin keittolisukkeisiin.

Linssi – kasviskeitto paranee vanhetessaan ja kun sitä söi vielä seuraavanakin päivänä, olivat maut todella kivasti kohdillaan. Suosittelen maustamaan keittoa oman maun mukaan ja lisäämään siihen omia suosikkivihanneksia. Minä heitin keittoon huolettomasti kaikki vihanneslaatikon jämät.

Käytin keitossa myös hieman poikkeuksellisesti kuivia linssejä, suosin yleensä esikeitettyjä linssejä ruoanlaitossa, mutta keittoihin tykkään laittaa kuivia linssejä. Joten jos kuviat linssit ovat tuntuneet haastavilta, tällaisessa keitossa on hyvä harjoitella niiden käyttöä.

linssikeitto

TOMAATTINEN LINSSI- KASVISKEITTO

6-8 annosta

 

2 sipulia silputtuna
4 valkospulinkynttä silputtuna
2 pientä porkkanaa kuutioituna
4 keskikokoista perunaa kuutioituna
1 pieni fenkoli kuutioituna
1 pieni purjo silputtuna
2 dl kuivia, punaisia linssejä
100 gr pakastepinaattia
400 gr tomaattimurskaa
öljyä paistamiseen

2-3 tl paprikajauhetta
1 rkl kuivattua korianteria
1 tl timjamia
1 tl chilijauhetta
1 rkl valkoviinietikkaaa

8 dl vettä (vettä voi hieman lisätä jos siltä tuntuu, myös seuraavana päivänä jos keittoa jää yli)
1 kasvisliemikuutio

suolaa ja pippuria maun mukaan

tarjoiluun

parmesanjuustoa

TEE NÄIN:

1. valmistele kasvikset: kuutioi vihannekset ja silppua sipulit
2. lisää isoon kattilaan öljy ja nosta lieden lämpötila keskilämmölle
3. lisää kasvikset, paitsi linssit ja pinaatti
4. lisää mausteet ja sekoita hyvin, paista kasviksia n. 5 minuttia usein sekoitellen, jotta esim. sipulit eivät pala. Voit tarvittaessa lisätä öljyä
5. lisää pakastepinaatti
6. lisää vesi ja kasvisliemikuutio
7. lisää linssit
8. anna porista kunnes kasvikset ja linssit ovat kypsiä
9. maista ja mausta maun mukaan lisää
10. tarjoile höyryävän kuumana parmesanlastujen kera

2 Comments