Skip to content

Avainsana: chiasiemenet

Karpalo-suklaapallot + arvonta

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Earth Control & Asennemedia

Viime viikonloppu oli täydellinen tämän postauksen aiheeseen liittyen. Olimme suurimman osan viikonlopusta ulkona ja paljon myös kauempana kotoa, jolloin meidän täytyi pakata eväät mukaan. Ruoalle perso minikokkimme kun muistuttaa aina lähtiessä puistoon, että eväät tulisi pakata mukaan. Näin on ollut jo viime kesänä, kun pakkasin aina kassillisen eväitä että selvisimme aamupäivistä leikkipuistossa lounaaseen saakka.

karpalo-suklaapallot

Olen testaillut aika pitkän listan erilaisi eväitä ja välipaloja viimeisen vuoden aikana ja nyt oli erinomainen syy kokeilla jotain uutta, kun pääsin mukaan tähän Earth Controlin kamppikseen.

Sain paketillisen kuivattuja hedelmiä kamppista varten ja ne ovat jo itsessään hyvä välipala, rusinarasialla selviää jo päiväkodista kotiin nälkäraivareissa olevan taaperon kanssa.

Minikokki tykkää hurjasti mm. rusinoista, kuivatuista omenarenkaista, banaanilastuista ja kuivatuista mangoista ja nykyään myös kuivatuista karpaloista, joita hän pääsi maistamaan ensimmäistä kertaa kun avasin pussillisen Earth Controilin kuivattuja karpaloita.

earth control

karpalo-suklaapallot

Lähdin miettimään jotain sopivaa mukaanotettavaa välipalaideaa koko perheelle, niitä hetkiä varten kun olemme jossain kauempana kotoa, jossa ei ole kauppaa lähellä tai matkalla päiväkodista kotiin kun pienellä olisi jo nälkä, mutta matkaa on vielä tovi ja ruokakaan ei ole kotona valmiina odottamassa. Myönnän, että itsellekin välipalat ovat enemmän kuin tarpeen.

Iso plussa välipalalle olisi terveellisyys, jotta niitä voisi syödä useamman hyvällä omallatunnolla ja että ne maistuisivat hyvältä. Earth Controlin tuotteet ovat jo sellaisinaan hyvän mielen ja hyvän omantunnon tuotteita.

karpalo-suklaapallot

Näistä ajatuksista ja Earth Controlin pakettia penkoessa keksin yhdistää kuivatut karpalot ja chia-siemenet.

Internet on pullollaan erilaisia ”energy balls” – reseptejä ja muutamia luettuani ja omaa kaappia hyödyntäen, syntyivät nämä kaurahiutaleita, mantelia, karpaloa, hunajaa, chia-siemeniä, maapähkinävoita ja kaakaojauhetta sisältävät karpalo-suklaapallot.

Lisää reseptejä löydät Earth Controlin Facebook-sivulta, sieltä löytyy myös monen Asennemedia-kollegan reseptejä!

karpalo-suklaapallot

Taapero sai toimia koemaistajana.

Hän totesi ”Mamma. Hyyyyyväääää!” ja istahti nurmikolle syömään.

Hän söi kerralla kaksi palloa ja pieni käsi käväisi myös karpalopussissa. Sen jälkeen jaksettiin lähteä potkupyöräilemään aurinkoiseen kesäiltaan.

karpalo-suklaapallot

KARPALO-SUKLAAPALLOT

n. 15 palloa

 

3 dl kaurahiutaleita
0,5 dl mantelirouhetta (tai rouhittuja pähkinöitä)
1,5 dl makeuttamatonta maapähkinävoita
3 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl chia-siemeniä
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 dl kuivattuja karpaloita

TEE NÄIN:

1. levitä kaurahiutaleet ja mantelirouhe (tai pähkinät) leivinpaperille ja paahda uunissa 7 minuuttia 170 asteessa
2. anna hiutaleiden ja manteleiden (pähkinöiden) jäähtyä
3. sekoita isossa kulhossa loput raaka-aineet
4. kaada kulhoon kaurahiutaleet ja mantelit (pähkinät) ja sekoita
5. kostuta kädet ja muotoile ”taikinasta” palloja, varaudu painamaan käsillä voimakkaasti jotta pallot muotoutuvat. Voit myös lisätä hieman lisää esim. hunajaa tai maapähkinävoita jos muotoilu on haastavaa.
6. nosta pallot jääkaappiin ilmatiiviissä rasiassa

 *

Täällä muita kamppispostauksia:

 

WWF x EARTH CONTROL – KAMPANJA (+ARVONTA)

karpalo-maissipallot

Earth Control lahjoittaa 1.5.–30.6.2018 jokaisen Earth Control -tuotteen hinnasta 10 senttiä WWF Suomelle metsien suojelutyöhön. WWF: tavoitteena on pysäyttää metsäkato yhteistyössä paikallisten ihmisten ja muiden toimijoiden kanssa. Kokonaistavoitteena on suojella Borneolla miljoona hehtaaria sademetsää. Earth Control ja WWF ovat tehneet jo pitkään yhteistyötä.

ARVONTA

Yhteistyön kunniaksi Earth Control & WWF arpovat yhdelle onnelliselle WWF:n ihanan pandakangaskassin ja Earth Controlin ylläolevassa kuvassa näkyvät salaattimix-tuotteet.

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommenttiboksiin kesäisen kommentin su 20.5. klo 23.59 mennessä.

 

 

68 Comments

Chiakuorrutetut mansikat

Tykkää

Postaus toteutettu yhteistyössä Cocovin kanssa

Olen ollut Superviljat-kirjan saatuani todella kiinnostunut chiasiemenistä. Kirjassa on monta chiareseptiä, jotka olen korvamerkinnyt tulevaisuuden kokkailuja varten. Olen myös ihaillut instagramissa monen käyttäjän aamiaisjugurttikippoja joita koristivat chiasiemenet.

En siis ainoastaan kiinnostunut chiasiemenistä koska ne ovat mielestäni kauniita ruoassa, ehei, vaan koska ne ovat myös superterveellisiä (ja tykkään kauheasti erilaisista siemenistä!).

Chiansiemenet sisältävät runsaasti kasviöljyjä, parikymmentä prosenttia proteiinia eivätkä yhtään kolesterolia. Siemenissä on myös A- ja B-vitamiineja, kuituja, antioksidantteja mm. kalsiumia, sinkkiä ja rautaa.

Eniten itseäni kuitenkin ihastutti siemenien sisältämän öljyn suuri Omega 3-pitoisuus, siemenissä on enemmän Omega 3:a kuin kalassa! toki syön mielelläni myös kalaa, mutta koska sitä ei tule kuitenkaan päivittäin (tai harmi kyllä edes viikoittain) syötyä, ovat chiasiemenet helppo tapa saada tätäkin tärkeää öljyä.

Olen siis lisäillyt chiasiemeniä ensimmäisestä Cocovi-tilauksestani alkaen jogurttiin, salaattiin, lettujen väliin ja nyt keksin kieritellä suklaalla päällystetyt mansikat siemenissä. Hy-vää.

IMG_5858

Chiakuorrutetut mansikat

Tuoreita, kotimaisia mansikoita
Suklaata (esim. tummaa suklaata, raakasuklaata, valkoista suklaata..)
chiasiemeniä (ainakin muutama ruokalusikallinen, itse dippasin suoraan lasipurkkiin jossa pidän chiasiemeniäni)

Siisti ja pese mansikat.

Sulata suklaa vesihauteessa eli ota pieni kattila ja lisää sen pohjalle vettä. Nosta kattilan päälle kulho joka kestää kuumuutta. Varmista ettei kattilassa oleva vesi osu kulhon pohjaan. Kiehauta vesi kattilassa kulhon ollessa kattilan päällä. Lisää kulhoon suklaa. Sekoita kunnes suklaa on sulanut.

Ota mansikka ja tuikkaa siihen esim. pieni haarukka tai hammastikku.

Kieritä mansikkaa suklaassa, n. 2/3 mansikan pinta-alasta peittyy suklaaseen.

Dippaa sen jälkeen suklainen mansikka chiasiemeniin, kieritä jos tarve ja nosta esille.

Nauti!

Näyttävä, herkullinen ja terveellinen jälkiruoka, välipala, mikä lie on todella nopeasti valmis.

Chiasiemenet olen tilannut Cocovilta

1 kommentti