Skip to content

Avainsana: couscous

Tonnikalasalaatti couscousilla ja pestolla

Tykkää

tonnikalasalaatti

Mikähän siinä onkin, että kesälomaa edeltävä aika on aina niin hektistä? meillä se tuntuu erityisen hektiseltä tänä vuonna, koska meillä on aikomuksena myös muuttaa kesäloman aikana. Huh, onneksi lähdemme heti loman alkaessa Kroatiaan lepäämään pariksi viikoksi!

Kiireen keskellä on ollut haastavaa keksiä terveellistä ja hyvää syötävää, olen hyödyntänyt Epicin palveluita* ja oikaissut usein. Tämänkin postauksen salaatti on oikaisu, sieltä mennään mitä kaapista löytyy. Mielikuvitusta tuntuu olevan aivan nolla prosenttia mutta kiva silti huomata, että saan nostettua pöytään maukkaita pikaruokia omaan tyyliin.

Minun teki itseasiassa mieli Nizzan salaattia sinä päivänä kun tämä salaatti syntyi, mutta oikaisin toteutuksessa ja lähdin Nizzasta eri teille. Jotta salaattiin saatiin vähän enemmän ruokaisuutta, lisäsin siihen täysjyväcouscousia joka on minikokin suosiossa. Lisäksi salaattiin eksyi fetaa, paprikaa, kotimaista sipulia varsineen, muutama kananmuna, vihersalaattia ja tonnikalaa.

Kastikkeeksi tein valmispestosta ja kermaviilistä sekoituksen, jota maustoin parilla tujauksella sitruunaa. Jos sinulla on aineksia itsetehtyyn pestoon, suosittelen tekemään kastikkeen alusta asti itse. Itsetehty pesto on niin hyvää!

tonnikalasalaatti

TONNIKALASALAATTI COUSCOUSILLA & PESTOKASTIKKEELLA

4 hengelle

1 prk MSC-tonnikalaa
2 dl keitettyä couscousia
3 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu
1/2 paprika
2 sipulia varsineen
1 lehtisalaatti
3 kananmunaa kovaksi keitettynä

kastike

0,5 – 1 dl pestoa (joko itsetehtyä tai valmista)
2 dl kermaviiliä

TEE NÄIN:

1. keitä couscous ohjeen mukaan ja anna jäähtyä
2. mausta couscous oliiviöljyllä ja sitruunamehulla
3. pese paprika, sipulit ja salaatti
4. revi salaatti ja silppua muut kasvikset
5. valuta tonnikala
6. keitä kananmunat koviksi
7. sekoita kulhossa jäähtynyt couscous, kasvikset tonnikala
8. lisää keitetyt ja jäähdytetyt kananmunat
(9. valmista pesto)
10. sekoita pesto ja kermaviili, mausta sitruunamehulla

Kommentointi suljettu

Viikon ruokavinkit

2

Aiempi koosteeni arkiruoista oli niin suosittu, että päätin tehdä teille muutaman viikon tauon jälkeen uuden koosteen. Onpa kiva, että myös nämä arkistojen aarteet kiinnostavat siellä ruudun takana. Minusta on ihanaa selailla blogiarkistoja ja etsiä herkullisia reseptejä, osa on ehtinyt jo unohtuakin kun tulee tehtyä niin paljon ruokaa joka viikko.

Kvinoa on ehdottomasti yksi lemppariraaka-aineista ja siitä saakin tehtyä todella hyviä ruokia. Kvinoaa voi tosiaan käyttää monipuolisesti eikä vain keitettynä lisukkeena.

viikon ruokavinkit

Suuri rakkauteni linssit on erinomainen raaka-aine arkeen (ja juhlaan!). Yksi arkistoihin unohtunut resepti on linssipyörykät! kannattaa kokeilla, todella hyviä.

viikon ruokavinkit

Ja hei ei arkea ilman pastaa! ainakaan meillä. Pastaa syödään joka viikko, se maistuu kaikille ja pastaan löytyy ainekset kotoa aina.

Toivottavasti näistä resepteistä on iloa teidänkin arjessanne. Olisi mukava kuulla kommentteja, että onko näistä koosteista iloa arken tuoksinassa. Rohkeasti siis vaan kommenttiboksiin kertomaan fiiliksiä, jee!

 

 

2 Comments

Hunajaiset reidet ja kasviscouscous

Tykkää

Täällä on jälleen oltu kanaruokien huumassa. Edellinen, parmesan-sitruunakuorrutettu kana-postaus oli blogin suosituin postaus pitkään aikaan, ihanaa että sielläkin innostutaan kanaherkuista. Olen rohkaistunut kanaruokien laitossa nyt kun tiedän, että osaan sittenkin tehdä mehevää kanaa. Usein kanaruokani tuppasivat jäämään hieman kuiviksi, mutta kokeilemillani uuniresepteillä lopputulos on ollut loistava joka kerta.

hunajainen kana ja couscous (1 of 3)

Arki-illan ateriaksi tämä oli oikein hyvä, suosittelen ostamaan n. 3 kanan reisipalaa / syöjä, koska luu vie oman osansa. Tai sitten me olemme vain suuriruokaisia apukokin kanssa. Makumaailmassa kohtasivat jälleen hunaja ja sitruuna, mutta ripauksen vauhtia makumaailmaan tuo tuore inkivääri sekä soija.

Couscousta ei ole hetkeen lautasillamme ollut, innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan tätä superhelppoa lisuketta kun kaupassa silmiin osui täysjyväcouscous-paketti. Couscous on kyllä aivan superhelppo lisuke, kuudessa minuutissa valmista eikä tarvitse vahtia hellan äärellä kun couscous valmistuu kulhossa kiehuvan veden imeytyessä siihen. Onnistuu siis varsin helposti jopa työpaikan taukotilassa, jos käytössä on vedenkeitin tai mikro.

hunajainen kana ja couscous (2 of 3)

On muuten aivan ihanaa kun on viikonloppu! itsellä meinasivat päivät mennä iloisesti sekaisin apukokin lomaillessa, kun arjella ja viikonlopulla ei ollut mitään eroa. Rakastan arkirutiineja ja olenkin sukeltanut niihin onnellisena tällä viikolla minikokin ja omasta kesäflunssasta huolimatta. Kalenteriinkin on jo ilmestynyt kivoja puuhia loppukesälle ja alkusyksylle. Ensimmäisenä aloittelemme minikokin kanssa vauvauinnilla, muskariinkin lähdemme ja mitäs vielä, tekeminen ei tältä mammalomalaiselta lopu. Viikonlopuista tekee nyt erityisiä se, että silloin saamme nauttia minikokin kanssa apukokin seurasta aamusta iltaan.

Mutta siis, takaisin niihin reisiin! olen tehnyt kanan reisipaloista nyt useamman kerran ruokaa ja julistan sen tämänhetkiseksi suosikkiosaksi kanasta. Jatkoa seuraa varmasti, meillä on (tai ainakin minulla) aikamoinen kanavaihe menossa.

hunajainen kana ja couscous (3 of 3)

HUNAJAISET REIDET JA KASVISCOUSCOUS

 

2 hengelle

hunajaiset reidet

6 kanan reisipalaa
suolaa
1,5 tl raastettua inkivääriä
0,5 dl hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria
1 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 rkl soijaa

kasviscouscous

2 dl couscousta
2 dl vettä
2 pientä porkkanaa kuutioituna
1/4 paprika kuutioituna
1 dl kaalia suikaloituna
öljyä paistamiseen
1/2 sitruunan mehu
oliiviöljyä maustamiseen
suolaa ja mustapippuria
fetajuustoa murennettuna

TEE NÄIN:

1. asettele kanan reisipalat uunivuokaa, mausta suolalla
2. lämmitä uuni 180 asteeseen
3. sekoita kanojen marinadi: inkivääri, oliiviöljy, mustapippuri, sitruunamehu, valkosipulinkynnet ja soija
4. kaada marinadi kanojen päälle
5. paista kanoja uunin keskitasossa 180 asteessa n. 30-40 minuuttia
6. kun kanat ovat melkein valmiit kuutioi kasvikset couscousiin
7. kuullota kasviksia pannulla öljyssä hetki
8. keitä vesi couscousiin ja kaada couscous isoon kulhoon
9. lisää vesi couscousin sekaan, anna vetäytyä n. 6 minuuttia
10. lisää lopuksi kasvikset
11. mausta couscous vielä sitruunamehulla ja oliiviöljyllä
12. murenna lopuksi päälle feta

38 Comments