Skip to content

Avainsana: fine dining Tallinna

Ravintolavinkki Tallinnaan: Stenhus

2

Illallisen tarjosi ravintola Stenhus

Olimme muutama viikko sitten Tallinnassa viikonloppureissulla isäni luona. Itsetehtyjen herkkujen lisäksi kävimme myös ulkona syömässä ja pääsimme nauttimaan ensiluokkaisesta illallisesta erittäin tunnelmallisessa paikassa. Samalla juhlistimme apukokin syntymäpäivää hieman jälkikäteen.

Sain aiemmin alkuvuodesta kutsun tulla tutustumaan Schlössle – hotellin hotelliravintola Stenhusiin, jonka menu olisi pian uudistumassa. Ylellinen Schlössle-hotelli sijaitsee Tallinnan vanhassa kaupungissa ja vaikka emme käyneet tällä kertaa tutustumassa huoneisiin, oli hotellin aulassa ja ravintolassa ylellinen, mutta erittäin kotoisa tunnelma.

stenhus stenhus

Schlössle-hotelli ja sen Stenhus-ravintola täyttävät tänä vuonna kunnioitettavat 20 vuotta. Schlössle-hotelli oli perustettaessa, vuonna 1998, Tallinnan ensimmäinen viiden tähden hotelli ja ravintola Stenhus yksi Tallinnan ensimmäisiä fine dining- ravintoloita.

Schlössle-hotelli on pieni boutique-hotelli, jossa on 23 hotellihuonetta, ravintola ja kuulemani mukaan hurmaava kesäterassi (isäni oli käynyt hotellissa aiemmin). Itse haluaisin kovasti käydä tutustumassa hieman lämpimämmillä säillä tähän kesäterassiin, siellä järjestetään myös tapahtumia ja joka viikko tarjolla on mm. live-musiikkia ja pop-up grilli. Eikö kuulostakin ihanalta?

Ravintola Stenhus on monelle ehkä tuttu menneiltä vuosilta? ravintola tarjoaa laadukasta, hieman perinteisempää ruokaa kuin Tallinnan nykyiset uudet ravintolat, mutta lisää ruokiin aina jonkinlaisen twistin ja luottaa tunnelmassaan romanttiseen tyyliin, jossa hämärässä alakerran ravintolassa voi nauttia illallisen kynttilänvalossa. Moni voisi ajatella, että tällainen ravintola on jäykkä ja siellä pitää pönöttää, mutta me tunsimme olomme todella rennoiksi koko illan ja myös pieni minikokki oli erittäin tervetullut illalliselle. Hän sai tutkia ravintolan ja hotellin tiloja ja pötkötellä pöytämme ääressä olevalla sohvalla ruokailun lomassa. Hän sai myös illan parhaan jälkiruoan, mutta palataan siihen myöhemmin.

stenhus

Hotellin aulassa oleva  takka ja siellä palava tuli olivat minikokin mielestä jännittäviä. stenhus

Ravintola Stenhus ei halua profiloitua ainoastaan hotelliravintolaksi, jonne tullaan työlounaalle tai josta saa vain usean ruokalajin menuja vaan ravintola toivottaa tervetulleeksi myös kahvikupposelle tai nopealle aterialle. Ravintolan ystävällinen ja rento henkilökunta sekä tunnelma tuki tätä tavoitetta mielestäni hyvin.

Ja vihdoin pääsen itse ruokaan! ruoka oli koko illan erinomaista!

Ravintolan menussa on hauska idea. Jokainen ruokalaji on saanut inspiraationsa eri taideteoksista ja on ottanut joko makumaailmaansa tai annoksen ulkonäköön vaikutteita kuuluisista taideteoksista.

Kävi muuten myös niin hauskasti, että ravintola tuntui lukeneen ajatukseni. Olin saanut päähäni, että menulla olisi tartar, mutta ravintolaan saapuessamme kävi ilmi, että olin muistanut väärin. Sitten isäntämme Mihhail kertoi meille, että pääsisimme kokeilemaan annoksia myös maaliskuussa vaihtuvalta uudelta menulta, jolla oli kuin olikin tartar!

Rakastan tartaria.

Tämä tartar on uudella menulla nimeltään surf ’n turf. Tartarissa on yllätysmomenttina Itämeren makrillia ja kokin omia salaisia ainesosia. Erittäin, erittäin hyvää. Ilahdun aina kun saan erinomaisen tartarin eteeni ja kun saan syödä sen kaiken itse (minulla on välillä haasteita jakaa ruokaani). Tartar tarjoillaan itsetehtyjen keksien kanssa (jotka ovat muuten gluteenittomia ja laktoosittomia), joissa on mm. virolaista punajuurta ja erilaisia siemeniä.

stenhus

Toinen minulle tärkeä elementti ravintolassa on leipä. Saimme maisteltavaksi kahta eri leipää ja rakastuin palavasti tummaan leipään (sama juttu kävi ravintola Shelterin leivän kanssa, muistatteko?)
stenhus

Pääruokana söimme ankkaa, karitsan karetta ja peruaa ja minikokki turskaa. Hän tosi ahmi kokin tervehdyksen ja meidän muidenkin tervehdykset ja oli jo aika täynnä pääruokavaiheessa. Kokin tervehdys oli upea avokado-lohi-mätiannos joka olisi maistunut meille muillekin, emme vain ehtineet juuri maistelemaan omia annoksiamme kun eräs nuori mies ahmi meidänkin annoksemme parempiin suihin. stenhusEn ennen ollut suuri jälkiruokaihminen, mutta viime vuosina olen alkanut ymmärtämään niidenkin päälle. Tilasimme kaikki eri jälkiruoat ja minikokille annoksen jäätelöä.

Voi pojat.

Vaikka kaikki jälkiruoat olivat oikein maukkaita, oli hänen jäätelönsä illan paras päätös.

Minikokki sai annoksen piimäjäätelöä. Niin ihanan raikasta, hieman hapanta, kermaista, maukasta jäätelöä.

Jäätelö on päässyt jälkiruokalistalle, koska jäätelön makumaailma on muisto virolaisesta lapsuudesta. Ja se todella maistuu erinomaiselta.

*

RAVINTOLA STENHUS

 

Schlössle hotel, Pühavaimu 13/15, Tallinn, Estonia

Kommentointi suljettu

Ravintola Noa, Tallinna

Tykkää

Olen erityisen innoissani, että pääsen jakamaan tämän ravintolavinkin kanssanne. Ravintolavinkki suuntautuu Suomen sijaan Tallinnaan, tuohon ihan lähelle siis.

ravintola Noa (1 of 15) ravintola Noa (3 of 15) ravintola Noa (13 of 15)

Olen syönyt kesän ajan paljon ja erinomaisia ruokia ja nyt tuntuu, että kesä loppui aikamoiseen pamaukseen. Herkullisen kesän finaali!

Olen lukenut Restoran Noasta paljon hyvää ja ajanut sen ohi monta, monta kertaa. Olen aina ollut utelias näkemään miltä siellä näyttää sisällä ja miltä kehuttu ruoka maistuu.

Erinäisten sattumusten kautta päädyimme viime viikon Tallinnan reissullamme Noaan. Voi miten riemuitsin!

Noa on varsin uusi ravintolatulokas. Se avattiin viime vuonna (2014) mutta se vei ilmeisesti kaikkien sydämen, koska vielä samana vuonna Noa valittiin Viron parhaaksi ravintolaksi. Aikamoista.

Noa sijaitsee hengästyttävällä paikalla ja sen miljöö on ainutkertainen. En nyt äkkiä keksi mitään tunnelmallisempaa, kuin Noassa istuminen kasvot merelle päin ja hengästyttävän auringonlaskun katsominen. Elokuu on kyllä ehdottomasti paras aika käydä Noassa, auringonlaskut antavat todella parastaan.

Noassa voi ainakin näin kesäaikaan istua sisällä, terassilla ja ulkona. Lisäksi Noasta löytyy Chef’s Table, jossa tarjoillaan 5 – ja 7 ruokalajin menut. Me istuimme a’la carten puolella, jossa ruokalajien määrän sai vapaasti valita.

Kuuntelin mielenkiinnolla Noassa aiemmin vierailleiden lempiannoksia ja päädyin valitsemaan itselleni grillattua purjoa.

ravintola Noa (5 of 15)

Rehellisyyden nimissä on pakko myöntää että menulla mainittiin hollandaise-kastike ja sillä oli myös vaikutusta päätökseen.

Grillatun purjon sisällä (katsokaa miten upeat värit annoksessa!) oli valkosipuliperunoita, parsakaalia, hollandaise-kastiketta ja juustolastuja. Niiiin hyvää.

ravintola Noa (6 of 15)

Upealta näytti myös munakoisoannos.

ravintola Noa (8 of 15)

Apukokin alkupala (aikamoinen!) suolattu taimen kaikkine lisukkeineen oli upea. Siis yksinkertaisesti upean näköinen ja kuulemma myös makuinen. Itse iskin annoksessa haarukkani kurkkusalaattiin.

ravintola Noa (7 of 15)

Isäni Surf & Turf-annos häikäisi väreillään ja kauneudellaan. Pääsin maistamaan sitäkin, todella hyvää. Annos oli kasattu kekseliäästi ja erosi kyllä perinteisestä surf&turf-annoksesta.

ravintola Noa (14 of 15)

Päivän grillattua kala-annosta oli kehuttu minulle moneen otteeseen (en silti valinnut sitä) ja ihastelin sekä maistoin apukokin kala-annosta. Kala grillataan itselleni aiemmin tuntemattomassa Josper puuhilligrillissä. Kala ja sen lisukkeet olivat todella herkullisia.

ravintola Noa (15 of 15)

Itse tilasin pitkästä aikaa ribsejä, joka olikin todella iso annos. Siinä oli tekemistä vaikka suuriruokainen tapaus olenkin, etenkin kun lisukkeitakin oli laitettu runsaalla kädellä. Suloiset pienet porkkanat ja maukas granaattiomenasalsa veivät kielen mennessään.

Maistelimme toki myös jälkiruokia, mutta ilta hämärtyi niin vauhdilla ja Noassa oli niukka valaistus (tunnelmaa!) joten jälkiruoista ei ole kuvia. Mutta vakuutan, vannon ja lupaan että niitäkin kannattaa syödä. Mieluiten sillä tekniikalla että kaikki pöytäseurueen jäsenet syövät eri annoksen, kuten me, jotta pääset maistelemaan kaikkea tasapuolisesti. Näin toimimme itseasiassa koko ruokailun ajan. Onni ja autuus.

ravintola Noa (9 of 15) ravintola Noa (10 of 15) ravintola Noa (11 of 15)

Upea Noa. Suosittelen!

NOA Restaurant

Ranna Tee 3, Tallinn

Kommentointi suljettu