Skip to content

Avainsana: hävikistä herkuksi

Arkikulho ja ihana feta-ruohosipulikastike

Tykkää

arkikulho

Jokunen vuosi sitten meillä syötiin paljon tällaisia ” arkikulhoja ”. Arkikulhojen idea (meillä) on se, että kaivelen jääkaapista ja kuivakaapista mitä löytyy ja loihdin niistä parhaani mukaan kulhoruoan. Win-win. Ei ruokahävikkiä ja usein kulhoista tuleekin todella herkullisia.

Tämäkään kulhoruoka ei ollut poikkeus! apukokki katseli hieman epäilevänä touhujani, mutta otti epäilevät katseet takaisin kun pääsin syömään. Taapero tykkäsi myös, hän on viime aikoina tykännyt erityisen paljon bulgurista. Dippi taisi olla hänelle hieman liian valkosipulista, mutta muuten mausteiset kasvikset maistuivat hänellekin.

Arkikulho on siitä kiva, että sinne voi laittaa mitä vaan. Siis oikeasti, tässä ei ole ”sääntöjä” tai rajoituksia. Siksi arkikulho on aina erilainen. Meillä oli tällä kertaa kotimaisia tomaatteja, bulguria, kurkun jämät, uunissa paahdettuja kasviksia.

Kasvikset maustoin kurkumalla, paprikajauheella, zaa’tarilla ja suolalla.

Zaa’tar ei ehkä kuulu kaikkien maustekaappiin vakiovarusteena, mutta sitä saa nykyään isoista ruokakaupoista ja voit jäljitellä sitä kotonakin.

Suosittelen kurkkaamaan Viimeistä murua myöten -blogista tee se itse-seoksen ohje.

Yksi tärkeä elementti tässä arkikulhossa on feta-ruohosipulikastike. Se syntyi vähän vahingossa! halusin tehdä avokadokastiketta, mutta jokaikinen avokado oli pilalla (nyyh). Niinpä jouduin pohtimaan kastikeasiat aivan alusta asti uusiksi ja päätin yhdistää puolikkaan fetapaketin ja ruohosipulin. Todella hyvää! feta-ruohosipulikastike muistuttikin miten ihanaa feta on kastikkeissa ja dipeissä. Nam.

feta-ruohosipulikastike

 

ARKIKULHO JA FETA-RUOHOSIPULIKASTIKE

 

arkikulho

kasviksia, esim. tomaattia, kurkkua, paprikaa, sipulia

uunijuureksia, esim. porkkanaa, bataattia, perunaa hyvin maustettuna (paprikajauhe, kurkuma, zaa’tar, suola) kypsennettynä

bulguria, pastaa, kvinoaa, riisiä kypsäksi keitettynä ja oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla maustettuna

feta-ruohosipulikastike

1/2 pkt fetaa
1 ruukullinen ruohosipulia
1,5 dl ranskankermaa
1-2 valkosipulinkynttä
tujaus sitruunamehua

TEE NÄIN:

1. laita kaikki kastikeainekset korkeaan kulhoon ja surauta tasaiseksi tahnaksi, maista ja mausta tarpeen mukaan lisää

Kommentointi suljettu

Banaani- suklaakakku

1

Ennen uutta arkea, minulla oli aika monenlaista erilaista huolta ja paljon pohdittavaa. Yksi huolista oli se, että ehtisinkö enää leipomaan yhtä paljon (tai ylipäätään) kun palaisin töihin.

Ilokseni voin kertoa, että tämä huoli (kuten moni muukin) oli turha. Olen leiponut joka viikko jotain, useimpina viikkoina suolaista ja makeaa. Tein apukokin nimipäivän kunnaiksi maailman parhaita voisilmäpullia (vinkki! samalla reseptillä voi tehdä laskiaispullia!), erilaisia sämpylöitä, pizzaa ja viimeisimpänä banaani – suklaakakkua!

Olen nyt viime aikoina innostunut pizzahifistelystä ja sainkin työkaverilta blogivinkin, jonka neuvoilla aion onnistua pyrkimyksessäni leipoa maailman parasta pizzaa. Lisäksi apunani on Pizze-kirja, jota on ihana selailla. Kuten sisarensa Aglio & Olio, on Pizze täynnä italialaista ruokakulttuuria tarinoita.

Tämä banaani – suklaakakku syntyi hieman vahingossa. Selasin Vappu leipoo- kirjaa, jonka innoittamana olen tehnyt myös ihania brownieita.  Selatessani kirjaa huomasin että meillä oli hedelmäkorissa todella tummia banaaneja. Vapun kirjassa on banaanikakun ohje, mutta sovelsin sitä ja tein banaani – suklaakakkua. Ai että! tämä oli niin hyvää! löysin itseni etäpäivänä käsi kakkuvuoasta aivan liian monta kertaa. Leivoin tämän banaani – suklaakakun neliönmalliseen brownievuokaan, 21 cm x 21 cm ja leikkasin tarjoilua varten kakun n. sormenpaksuisiin paloihin. Usein banaanikakut tehdäät kuivakakkuvuokiin tai leipävuokiin, ehkä muistatte vielä tämän mustikka-banaanileivän, jota voisi myös kutsua kakuksi?

banaani- suklaakakku

BANAANI – SUKLAAKAKKU

21 cm X 21 cm vuokaan

2 kypsää, mustaa banaania
50 gr tummaa suklaata (väh. 70 %) sulatettuna
1 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
100 gr voita sulatettuna
2 dl ruskeaa sokeria
2 kananmunaa
1 dl piimää
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria / vaniljajauhetta
ripaus suolaa

voita vuoan voiteluun
muutama ruokalusikallinen korppujauhoja vuokaan
muutama rivi tummaa suklaata

TEE NÄIN:

1. muussaa kypsät banaanit haarukalla lautasella
2. sulata suklaa vesihauteessa
3. vatkaa sulatettu voi ja sokeri isossa kulhossa
4. lisää kananmuna
5. lisää sooda, vaniljasokeri /vaniljajauhe ja ripaus suolaa
6. lisää piimä ja muussattu banaani
7. lisää vehnäjauhot ja kaakaojauhe ja sekoita rauhallisesti tasaiseksi taikinaksi
8. lämmitä uuni 180 asteeseen
9. voitele vuoka ja lisää kuorruta vuoka korppujauhoilla
10. kaada taikina vuokaan
11. napsi suklaarivit yksittäisiksi paloiksi ja painele vuokaan
12. paista uunin keskitasossa n. 25 minuuttia, kokeile hammastikulla onko kakku valmis. Jos tikkuun ei jää taikinaa, on kakku kypsä. Varo paistamasta kakkua ylikypsäksi ettei se kuivu!

4 Comments

Sitruunarisotto tillillä

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Urtekram

Heiii! jäikö joulusta puuroriisiä yli? vaikka vaan desi? ei hätää! sitä ei tarvitse jättää kaapin pohjalle lojumaan ja odottamaan ensi vuotta, vaan sen voi käyttää pois hyllyltä notkumasta. Desistä puuroriisiä saa tehtyä kahdelle hengelle, jopa kolmelle jos ette ole supernälkäisiä, aivan ihanan risoton.

sitruunarisotto

Vuodenvaihteen kunniaksi tein lemppariani, sitruunarisottoa, jota en ole tainnut kotioloissa ennen tehdäkään. Kipakan sitruunainen risotto on samalla kermaisen pehmeää ja kun siihen lisää tillin, niin ihana makuelämys on valmis. Tässä siis oiva alkuruoka, pääruoka tai mikä vaan väliruoka vuodenvaihteen juhlallisuuksiin. Jos puuroriisiä on jäänyt yli enemmänkin, saat ruokittua useamman pussin jämillä.

sitruunarisotto

Itselläni oli käytössä pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Urtekramin luomu puuroriisi, sama jolla keiteltiin joulun riisipuurot. Aina ei siis tarvitse käyttää aitoa ja alkuperäistä risottoriisiä näihin risottohommiin, on ihan ookoo soveltaa. Mieluummin risotolla täytetty masu, kuin puuroriisin jämät kaapissa vuoden, eikös?

sitruunarisotto

Olen muutenkin koukussa Urtekramin riiseihin, heiltä löytyy puuroriisin lisäksi kattava valikoima muitakin luomuriisejä ja meillä on eniten käytössä tumma basmatiriisi.

Tästä risotosta vielä sen verran, että jos sitruunaisuus jännittää niin risottoon voi vaikka puolittaa sitruunamehun – ja raasteen määrän. Itse tykkään todella tymäkän sitruunaisesta risotosta ja määrät ovat reseptissä sen mukaiset. Teitä on siis varoitettu!

SITRUUNARISOTTO PUURORIISISTÄ

 

1,5-2 dl puuroriisiä
n. 8 dl kasvislientä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
4 sitruunan mehu puristettuna eli n. 3/4 dl
2 sitruunan kuori raastettuna
n. 2 dl parmesanjuustoa raastettuna

lisäksi

tilliä

TEE NÄIN:

1. lisää keskikokoiseen kattilaan nokare voita
2. lisää silputut sipulit ja kuullota ne läpikuultaviksi
3. lisää riisi ja sekoittele
4. lisää neste hiljalleen, noin desi – kaksi kerrallaan riisin ja sipuleiden joukkoon, laske lieden lämpötilaa jos seos kiehuu liikaa
5. raasta sitruunoiden kuori
6. purista sitruunoista mehu
7. raasta parmesan
8. kun risotto on lähes valmista, kaada sekaan sitruunamehu ja kuoriraaste, sekoita
9. lisää viimeiseksi parmesan ja sekoita
10. annostele lautasille ja koristele tillillä

Kommentointi suljettu