Skip to content

Avainsana: helppo sämpyläresepti

Bataattisämpylät

Tykkää

Olen taas pitkästä aikaa tehnyt sämpyläkokeiluja. Kokeileva keittiö on muutenkin ollut voimissaan, kun olen tehnyt mm. peltileipää ja puuromuffinsseja minikokillemme. Nämä bataattisämpylät sopivat myös perheen pienimmille ja niiden salaisuus on soseutettu bataatti. bataattisämpylät

Sämpylät eivät ole ilmavia tai kuohkeita, koska käytin taikinassa raastetun bataatin sijaan bataattisosetta, mutta ne ovat tuhteja ja oikein maukkaita. Apukokki söi monta! näistä saa oikein maukkaita ja täyttäviä aamiais, – tai eväsleipiä. Minusta oregano tuo ihanan lisämaun näihin sämpylöihin, kannattaa kokeilla.

Olen huomannut viime aikoina mainoksista, että juuresleivät ovat nyt kovassa nosteessa. Olkoon nämä sämpylät kotikokin versio juuresleivistä, näitä olisi kiva kokeilla muillakin juureksilla. Muistatte ehkä viime keväänä tekemäni kukkakaaliskonssit? juureksista on todella moneksi.

Olen myös tehnyt monenlaisia sämpylöitä, osassa on käytetty jo aiemminkin juureksia:

Porkkana-timjamisämpylätbataattisämpylätEhkäpä innostuit reseptistä niin, että upotat heti tänään kädet jauhoihin ja nautit uunituoreita sämpylöitä?

bataattisämpylät

BATAATTISÄMPYLÄT

 

50 gr tuorehiivaa
5 dl maitoa
(ripaus suolaa)
1 rkl oreganoa
2 dl kaurahiutaleita
n. 10 dl täysjyvävehnäjauhoja
1,5 dl bataattisosetta

TEE NÄIN:

1. kuori ja keitä bataatit kypsiksi, soseuta
2. lämmitä maito kädenlämpöiseksi
3. sekoita hiiva lämpimään maitoon ja lisää mausteet
4. lisää kaurahiutaleet
5. ryhdy lisäämään hiljalleen jauhoja ja alusta taikina
6. anna kohota n. 30 minuuttia liinan alla
7. lämmitä uuni 200 asteeseen
8. paista uunin keskitasolla n. 13-15 minuuttia uunin tehosta ja sämpylöiden koosta riippuen

Kommentointi suljettu

Herkkusämpylät

Tykkää

Olen jälleen postaamassa tänne sämpyläreseptiä, tämä ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen, vaikka minun ja sämpylöiden tie on ollutkin aika kivinen. Olen tämän vuoden puolella leiponut mm. nokkossämpylöitä, tattarisämpylöitä, blogin vanhemmista arkistoista löytyy myös porkkana-timjamisämpylöiden resepti sekä ihan perinteinen sämpyläresepti.

herkkusampylat-1-of-4

Miksikäs näitä nyt sitten kutsuisi? ensimmäisenä tuli mieleen piimäsämpylät, koska näissä on piimää, tai maalaissämpylät, koska näyttävät mielestäni aika rustiikkisilta?

herkkusampylat-2-of-4

Googlailin sämpyläreseptejä (juu, vaikka niitä on tosiaan täällä omassakin blogissa) kun kaipasin kipinää siihen, että minkälaisia sämpylöitä sitä nyt sitten leipoisi. Google esitteli minulle ensimmäisenä Murulit-blogin reseptin otsikolla ”Paras sämpyläresepti”, no ei siinä oikein auttanut kun ryhtyä tuumasa toimeen kun otsikko oli niin myyvä.

Näihin tosiaan laitoin maidon sijaan piimää, sitä kun oli jäänyt yli rosmariini-omenakakusta, hävikinminimoimishengessä oltiin siis liikkeellä. Jauhoina käytin Sunnuntain täysjyvävehnäjauhoja, aivan uusi tuttavuus, nappasin niitä leivontahimoissani perjantaina kaupasta mukaan. Minuun on todella iskenyt jokin kummallinen leipomiskuume. Yritin tiedustella ystäviltäni, että kuuluuko tämä leivontahuuma äitiyteen mutta ei kuulemma, olen siis saanut kipinän leipoa jostain muualta. Toki asiaa auttaa, että viime aikoina leipomukseni ovat onnistuneet mukavasti. Ennen lopputuloksien kanssa oli vähän niin ja näin. Kaipa tässäkin lajissa harjoitus todella tekee mestari, katsokaa nyt vaikka näitä sämpylöitä! vielä vuonna 2012 totesin blogissa olleeni 1,5 vuotta leipomatta sämpylöitä koska ne eivät koskaan onnistuneet. On tässä siis jotain edistystä tapahtunut.

herkkusampylat-3-of-4

Tuoreissa sämpylöissä on sitä jotakin. Uunituoreina riittää iso sipaus voita, myöhemmin tuhti pala juustoa päälle. Ihanaa!herkkusampylat-4-of-4

 

HERKKUSÄMPYLÄT

2 pellillistä

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl kädenlämpöistä piimää
25 gr tuorehiivaa
1 rkl kookossiirappia tai juoksevaa hunajaa
11 dl täysjyvävehnäjauhoja
2-3 tl suolaa

lisäksi

vehnäjauhoja leipomiseen

TEE NÄIN:

1. lämmitä vesi ja piimä
2, murenna hiiva kulhoon, lisää joukkoon kookossiirappi/hunaja ja rouhi joukkoon suola, sekoita
3. sekoita hiiva-siirappi-suolasekoitus vesi-piimäsekoitukseen
4. lisää hiljalleen jauhot, sekoita ja ryhdy vaivaamaan kun jauhoja on tarpeeksi
5. jätä taikina löysäksi, siten että se se irtoaa kulhon laidoista
6. ripottele vaivatun taikinan päälle jauhoja ja anna kohota vedottomassa paikassa 1,5 tuntia
7. kun taikina on kohonnut jauhoja leivonta-alusta ja kaada taikina alustalle, älä vaivaa taikinaa
8. taputtele taikina litteäksi ja leikkaa siitä pystysuunnassa kuusi osaa, joista leikkaat 2-3 sämpylää / osa
9. lämmitä uunia 250 asteeseen, peitä uunipelti leivinpaperilla ja nostele sämpylät pellille
10. paista uunissa n. 15 minuuttia uunista riippuen
11. anna jäähtyä peittämättöminä ja nauti

2 Comments

Nokkossämpylät

Tykkää

Taas on testattu uutta tässä kotikeittiössä!

Sain jokin aika sitten ystävältä pussin Helsinki Wildfoodsin nokkosjauhetta. En ole ennen käyttänyt nokkosta missään ruoanlaitossa, joten olin aika utelias sen suhteen. Äitini on ahkera nokkosien kerääjä ja kuivattaa sitä joka vuosi talven varalle. Täytynee käydä myös äidin varastolla jatkossa.

nokkossämpylät (1 of 9)

Minulla oli menossa viime kuussa sämpylöidenpaistobuumi ja teinkin apukokin ihmetykseksi eräänä sunnuntaina porkkanasämpylöitä. En tiedä muistaako kukaan, mutta minulla on tosiaan ollut jos jonkinlaista haastetta sämpylöiden kanssa. Ehkä olen oppinut vuosien varrella jotain, olenhan saanut aikaiseksi mm. herkullisia tattarisämpylöitä ja joskus aiemmin, todistetusti, onnistunut myös tavallisien sämpylöiden leipomisessa. nokkossämpylät (2 of 9)

Helsinki Wild Foods oli itselle uusi tuttavuus, he olivat ennen tätä nokkosjauhekokeilua vilahtaneet Instagramissani, mutta en ollut kokeillut heidän tuotteitaan. Kiitos V. kun toit minulle muutamia makupaloja! nokkossämpylät (3 of 9)

nokkossämpylät (4 of 9)

Käytin sämpylöihin alunperin Valion sämpyläreseptiä jota tuunailin. Puolitin myös määrän, jotta emme kahden hengen perheessä hukkuisi sämpylöihin. nokkossämpylät (5 of 9)

Yksi ihanimmista asioista leipomisessa on leivonnaisten taikinan kohottaminen. Kun taikinan saa kohoamaan (omalla kohdallani tämä ei ole itsestäänselvää joka kerta..) se antaa puhtia leipomiseen ja osviittaa että ollaan oikeilla jäljillä. Opin myös tässä reseptissä että sämpylätaikina kannattaa jättää aika kosteaksi, jotta sämpylöistä tulee meheviä. Testasin tätä taktiikkaa nyt kaksi kertaa ja totta se on. Lisää jauhoja voi lisätä sitten kun ryhdyt pyörittelemään taikinasta palloja, kostea taikina jää kiinni käsiin. nokkossämpylät (6 of 9)

Halusin tehdä pieniä sämpylöitä, niitä saat tällä reseptillä tehtyä n. 12 kappaletta. nokkossämpylät (7 of 9)

Sämpylät saivat nokkosjauheen lisäksi makua porkkanaraasteesta. nokkossämpylät (8 of 9) nokkossämpylät (9 of 9)

Voi että miten iloiseksi tulinkaan kun sämpyläni onnistuivat kaksi kertaa peräkkäin. Ilahdun pienistä asioista kuten huomaatte. Ja apukokki ilahtuu onnistuneista leipomuksista. Win-win tilanne siis molemmille.nokkossämpylät (2 of 3) nokkossämpylät (3 of 3)

 

NOKKOSSÄMPYLÄT

12 pientä sämpylää

2,5 dl maitoa
1 pss kuivahiivaa tai 25 gr tuorehiivaa
1 rkl hunajaa
1 tl suolaa
1 rkl nokkosjauhetta
1 porkkana raastettuna
1,5 dl kaurahiutaleita
n. 3-4 dl vehnäjauhoja
0,5 dl voita sulatettuna

lisäksi

jauhoja sämpylöiden muotoiluun
maitoa voiteluun

TEE NÄIN:

1. lämmitä maito kädenlämpöiseksi
2. kaada maito isoon kulhoon
3. lisää hiiva maidon joukkoon
4. lisää hunaja, suola, nokkosjauhe ja porkkanaraaste
5. lisää kaurahiutaleet
6. lisää jauhot vähitellen, muista jättää taikina kosteaksi
7. nosta taikina kohoamaan lämpimään paikkaan (tai vesihauteeseen) liinan alle
8. kun taikina on kohonnut jauhota kädet ja ota taikinasta pieniä nokareita (riippuen siitä minkä kokoisia sämpylöitä haluat tehdä)
9. pyörittele taikinasta palloja ja nosta ne uunipellille
10. kohota sämpylöitä vielä pellillä
11. voitele sämpylät maidolla
12. paista pieniä sämpylöitä 200 asteessa n. 10-12 minuuttia

Kommentointi suljettu