Skip to content

Avainsana: jogurttikastike salaatille

Viikon ruokavinkit 10/2018

1

Mukavaa uutta viikkoa! onko muillakin jo se ihana tunne, että kevät on todella saapunut? koin aikamoisia epätoivon hetkiä perjantaina iltapäivästä kun näin ikkunasta, että taas satoi räntää / lunta. No, onneksi se suli nopeasti pois ja ehdimme käydä viikonloppuna ulkoilemassa kauniissa, aurinkoisessa kevätsäässä jossa aurinko jo lämmitti poskia. Siis lämmitti! aikamoista. Ehkä tässä voi kohta jo pakata nuo talvivaatteet pois.

Tuleva uusi viikko on aika kiireinen, itsellä on töissä kalenteri niin tupaten täynnä, että täytyy ihan vetää henkeä ennen kuin hyppää taas työmoodiin. Viikonloppuna odottavat useammat syntymäpäiväjuhlat ja kyläilyreissu. Hauska viikko siis tulossa!

Tässä teille uuteen viikkon muutamat ruokavinkit, mm. meksikolainen picadillo jonka olinkin jo aivan unohtanut ja loppuviikolle tuplasuklaakeksit, jos vaikka viikonloppuna leivotuttaa.

Muistutan myös, että aiemmassa postauksessa on herkullinen Epic- illalliskassiarvonta käynnissä aina keskiviikkoon saakka. Nam!

 

Punajuuri-vuohenjuustosalaatti

Meksikolainen lounas:Picadillo & tostadas

Maalaissalaatti & parmesan-jogurttikastike

Kermainen kasviskeitto

 

Kreikkalainen pinaatti-fetapiirakka

https://52weeksofdeliciousness.com/2016/01/22/kadet-taikinassa-tuplasuklaakeksit/

1 kommentti

Graavilohisalaatti & raikas salaattikastike

Tykkää

Idea tähän sunnuntailounaaseen syntyi viikkoa edeltävänä sunnuntaina lastenkutsuilla. Olimme kummipoikani 5-vuotisjuhlissa ja hänen äitinsä, joka on velho keittiössä, oli loihtinut hyvin samantyyppisen lohisalaatin, mutta wasabi-kastikkeella. Salaatti oli niin hyvää ja se jäi kummittelemaan mieleeni koko viikoksi. Niinpä torstain tullen, kun klikkailin ruokia Prisman kauppakassipalveluun, klikkasin ruokakoriin myös tuoretiskiltä graavilohta.

graavilohisalaatti-1-of-2

Sen verran haluaisin mainita, että rakastan ruokakaupassa käymistä. Minulla on kaksi vakikauppaa, lähellämme oleva pieni K-kauppa josta haen pienet, puuttuvat asiat ja läheinen isompi marketti. Nyt olemme taas palanneet hetkellisesti tilaamaan ruokia Prisman kauppakassipalvelusta aikaa säästääksemme. Huomasimme nimittäin eräänä perjantai-iltana, että pääsimme kauppareissulta kotiin vasta klo 18 jälkeen ja ennen kuin kassit on purettu ja ruoka laitettu on minikokin nukkumaanmenoaika yllättänyt meidät ja perheen yhteinen aika jäi vähäiseksi. Perjantaina apukokkikin on usein väsynyt, minä myös vaikka lomalla olenkin ja olisi ihanaa syödä rauhassa ja siten, että koko perhe on vielä hyväntuulinen. Minikokilla alkaa olemaan vitsit vähissä nukkumaanmenon lähestyessä, tiedätte varmasti tunteen. Siksi päätimme, että emme nyt tällä hetkellä käy joka perjantai fyysisesti kaupassa vaan tilaamme ruoat noutopalveluna Prisman noutopisteelle. Se on oikein kiva vaihtoehto meidän perheelle, joka haluaa tehdä viikon ruokaostokset kerralla ja säästää kaupassa käytettyä aikaa yhdessä olemiseen. Iso plussa kauppakassipalvelulle siitä, että sitä kautta voi tilata myös tuoretiskiltä lihaa ja kalaa.

Mutta, niin, tämä salaatti siis! kaikessa yksinkertaisuudessaan salaattiin tulee graavilohta, salaattipeti johon itse laitoin valkokaalia, ituja ja rucolaa. Päälle yrttejä ja koko homman kruunaa turkkilaiseen jogurttiin tehty salaattikastike.

Salaatin kaverina söimme Suolaa ja hunajaa-blogin reseptillä tehtyä focacciaa, joka sai kohota rauhassa kotona kun me olimme vauvauinnissa. Sanoinkin apukokille kun leivän tuoksu valtasi kodin, että elämä on kyllä ihanaa.
graavilohisalaatti-2-of-2

GRAAVILOHISALAATTI & RAIKAS SALAATTIKASTIKE

4 hengelle

salaatti

200 gr graavilohta
4 dl valkokaalia silputtuna
100 gr ituja
1 pss vihreää salaatti / rucolaa yms.
1 rkl oliiviöljyä
mustapippuria

kastike

2 dl turkkilaista jogurttia
1 pienen sitruunan mehu
1 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
0,5 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa ja mustapippuria

lisäksi

tuoreita yrttejä koristeluun

TEE NÄIN:

1. valmista ensin salaattikastike sekoittamalla kaikki raaka-aineet kulhossa, jotta se ehtii maustumaan
2. pese ja silppua kaali
3. pese idut
4. pese ja revi salaatti / rucola
5. asettele salaatit ja idut tarjoiluastialle, lorauta päälle oliiviöljyä ja rouhi päälle mustapippuria
6. lisää lohi
7. lisää yrtit
8. lisää lopuksi kastike

Kommentointi suljettu

Minikokin nimiäiset & juhlaruokareseptejä

1

Minikokin nimiäisiä vietettiin aiemmin tässä kuussa eräänä yllättävän aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä. Päiväksi oli luvattu sadetta ja sitä tulikin aamupäivästä, mutta juhlien alkaessa aurinko alkoi pilkottaa,  lämpötila nousi kohtuullisiin asteisiin ja osa vieraista viihtyi upouudessa terassipaviljongissa. Juhlat onnistuivat yli odotusten. Olin haaveillut pienistä, rennoista nimiäisistä joissa ei pönötettäisi vaan vietettäisiin aikaa yhdessä syöden ja juoden. Sain kaiken mitä toivoin ja vähän enemmän. Minikokkikin oli mallikelpoinen juhlasankari ja nautti päiväunista eri syleissä muutamaa tankkaushetkeä lukuunottamatta. Juhlien jälkeen koko perhe oli väsynyt mutta kovin onnellinen.

Lueskelin paljon eri keittokirjoja inspiraatiota etsiskellessä. Näiden juhlien ruokien teeman tulisi olla helppo ja hyvää. Kuusiviikkoisen, vauhdikkaan minikokin kanssa ei kovin pitkiä kokkaussessioita ehtisi järjestämään vaikka olisikin apukäsiä. Minikokki ei nimittäin malttanut ennen juhlia nukkua päiväunia lainkaan vaan halusi viettää aikaa meidän keittiössä touhuavien kanssa, tämä on toki hyvä merkki tulevaisuutta ajatellen. Mielessä siintävät jo ajat kun minikokki kokkailee keittiössä äidille ja apukokille.. sitten muutaman vuoden päästä.

juhlaruokareseptejä

Lopulta päädyin tekemään kolmea eri salaattia, joista lopulta minikokin mummu teki yhden. Lisäksi tein Suupaloja-kirjan inspiroimana lihapulla-tomaatti-feta-basilikavartaita ja minikokoisia toast skageneita wasabitwistillä.

Suolaisten lisäksi tarjolla oli mummun tekemää juustokakkua, apukokin tekemään vohvelinakukakkua, kummitädin tekemää porkkanakakkua ja Say it with a Cake-kakkunaiselta tilattu fantasiakakku. Kiitos kaikille avusta, kaikki oli niin kovin herkullista!

juhlaruokareseptejä

Alla muutamia nimiäisreseptejä, joista suosittelen nappaamaan tarjoiluehdotuksia esimerkiksi ihan kulman takana oleviin valmistujaisiin tai kesän muihin juhliin.

juhlaruokareseptejä

LIHAPULLAVARTAAT

20 hengelle

800 gr naudan jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
0,5 -1 dl ranskankermaa
mausteet: mustapippuria, valkosipulijauhetta, kuivattua oreganoa, chilijauhetta

lisäksi

2 prk kirsikkatomaatteja
1 pkt fetaa
2 puskaa tuoretta basilikaa

hammastikkuja

TEE NÄIN:

1. sekoita isossa kulhossa jauheliha, korppujauhot, kananmuna ja ranskankerma
2. sekoita hyvin käsin
3. lisää mausteet
4. pyörittele taikinasta minilihapullia
5. paista lihapullat uunissa 200 asteessa n. 10 – 15 minuuttia, pullien koosta riippuen
6. puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa feta pieniksi paloiksi
7. kun lihapullat ovat jäähtyneet (ne voi myös tehdä jo edellispäivänä valmiiksi) työnnä hammastikkuun ensin lihapulla, sitten fetajuustopala (varovasti ettei juusto murru), kirsikkatomaatin puolikas ja viimeiseksi basilika
juhlaruokareseptejä

MINI TOAST SKAGENIT

20 hengelle

2 pakettia kaurapaahtoleipää
250 gr pussi pakastettuja katkarapuja
2 prk smetanaa
1 prk Creme Bonjour Wasabi-tuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl sitruunamehua
mustapippuria
yrttisuolaa

TEE NÄIN:

1. sulata ravut
2. sekoita smetana, tuorejuusto ja jogurtti
3. mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla
4. sekoita sulaneet ravut kastikkeeseen ja anna maustua jääkaapissa hetki jos mahdollista
5. leikkaa paahtoleipäsiivusta pieniä pyöreitä paloja, esim. servettirenkaalla
6. paahda paahtoleipäpaloja uunissa 200 asteessa n. 10 min kunnes ne ovat rapeita ja saaneet kauniin värin
7. asettele paahtoleipäpalat tarjoiluastiaan ja lisää päälle katkarapukastiketta
nimiäiset_ruoat (6 of 8)

BULGURSALAATTI

20 hengelle

5 dl keitettyä bulguria
3 isoa tomaattia
1 prk kalamataoliiveja
1 prk artisokansydämiä
1 prk esikeitettyjä punaisia linssejä
2 vartta kevätsipulia
1 puska tuoretta basilikaa
2-3 rkl sitruunamehua
0,5 dl oliiviöljyä

kastike

3 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl hunajaa
0,5 rkl inkivääriä raastettuna
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. keitä bulgur
2. pilko tomaatit ja kevätsipuli, basilika sekä artisokansydämet
3. lisää isoon kulhoon bulgur, kevätsipuli, artisokka, tomaatti ja oliivit sekä basilika
4. lisää sitruunamehu ja oliiviöljy, sekoita
5. tee kastike sekoittamalla ainekset keskenään
6. tarjoile salaatti ja kastike erikseen

juhlaruokareseptejä

PERUNA-PEKONISALAATTI

20 hengelle

2 kiloa perunoita keitettynä
1 pakettia pekonia
2 valkosipulista suolakurkkua
1 purkki tuoretta ruohosipulia
2 prk kermaviiliä
4 valkosipulinkynttä
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria ja yrttisuolaa
öljyä paistamiseen

TEE NÄIN:

1. kuori ja pilko perunat
2. keitä perunat kypsiksi
3. käytä kypsät perunat vielä pannulla öljyssä jotta ne saavat kauniin värin
4. paista pekoni rapeaksi ja silppua se
5. silppua ruohosipuli
6. tee kastike sekoittamalla kermaviili, silputut valkosipulinkynnet, sitruunamehu, suola ja pippuri
7. lisää perunat, pekoni ja kastike isoon kulhoon, sekoita
8. lisää ruohosipuli ja sekoita vielä
9. maista ja mausta lisää jos tarve

nimiäiset_ruoat (8 of 8)

 

 

2 Comments