Skip to content

Avainsana: juhlaruokaa

Munakoisopizzat

2

En yleensä fanita korvikepizzoja, koska tavallinen pizza on niin hyvää, mutta nämä munakoisopizzat olkoot poikkeus. Jo ihan siksi, etten näitä tehdessä ajatellut että korvaisin tavallista pizzaa vaan ne olivat yksi osa illallista, jossa oli montaa eri pientä ruokaa.

munakoisopizzat

Minun oli alunperin tarkoitus tehdä melanzanea , mutta muutin mieleni jostain syystä viime hetkellä, enkä vähiten tämän kuvan nähtyäni. Isäni oli tulossa kylään ja jääkaappia piti tyhjentää tulevan matkan tieltä, joten tein montaa pientä ruokaa jääkaapin antimista. Niinpä pöytään kannettiin paahdettuja perunoita ja bataattia (kiitos rouva Gastronaatti kun muistutit miten hyvää peruna on!), lihapullia, tomaatti-avokadosalaattia ja munakoisopizzoja.

Nämä ovat kyllä näppäriä tehdä ja kaiken a ja o näissä munakoisopizzoissa on tomaattikastike. Itse tein jälleen tomaattikastikkeen tällä Samasta padasta-reseptillä ja annoin kastikkeen porista pannulla lähes tunnin ennen kuin lisäsin ne munakoisojen päälle. Lisäsin kastikkeeseen tällä kertaa myös ripauksen chiliä.

Nämä sopivat isommallekin porukalle, näitä on helppo tehdä isompi satsi. Minä tein neljälle kaksi munakoisollista pizzoja, niitä jäi yhden munakoison verran yli kun muutakin ruokaa oli niin paljon. Eli väittäisin, ilman sen suurempia lisukkeita, että kahdesta munakoisosta syö neljä henkeä pääruokana.

munakoisopizzat

MUNAKOISOPIZZAT PITKÄÄN HAUDUTETULLA TOMAATTIKASTIKKEELLA

4 hengelle

2 munakoisoa
1 dl korppujauhoja
suolaa
2 palloa buffalamozzarellajuustoa
tuoretta basilikaa tarjoiluun

tomaattikastike

4 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
öljyä paistamiseen
1 tlk (á 400 gr) tomaattimurskaa
1 rkl balsamicoa
ripaus chilijauhetta
1/2 tl mustapippuria
1 rkl kuivattua oreganoa

TEE NÄIN:

1. aloita keittämällä tomaattikastike, silppua sipulit ja kuullota niitä keskilämmöllä öljyllä pannulla
2. lisää tomaattimurska, balsamico ja mausteet
3. anna porista miedolla lämmöllä n. 30-45 minuuttia, maista ja mausta lisää jos tarve
4. viipaloi munakoisot ohuiksi siivuiksi
5. ripottele munakoisojen päälle suolaa, anna itkettyä 15 minuuttia ja pyyhi suola pois
6. ripottele munakoisosiivujen päälle korppujauhoja ja paista viipaleita uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia
7. nosta munakoisot uunista, lisää tomaattikastike
8. revi vielä mozzarellaa viipaleiden päälle ja paista uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut kauniin värin
9. tarjoile tuoreen basilikan kanssa

2 Comments

Kevyt kesälounas: salaattinyytit

Tykkää

Olemme hieman lipsuneet kevyistä lounaista täällä reissussa, salaatit ovat vaihtuneet parmesankanaan, ihaniin tapaksiin (jotka ovat valtavia täällä!) ja muihin herkkuihin.

Maanantaina suunnittelimme jälleen parin seuraavan päivän aterioita ja ehdotin, että tekisin lounaaksi salaattinyyttejä jauhelihalla ja kasviksilla. Ne saivat kannatusta ja olivatkin oikein passeli lounas. Etenkin kun edellispäivänä olin ahmaissut lounaaksi kinkku-manchegosalaattia, friteerattuja mustekalarenkaita, valkosipulisia katkarapuja sekä pari friteerattua perunaa vieressä istuvan insinööriystävän lautaselta. Ja leipää, koska se on niin syntisen vaaleaa ja hyvää täällä. Iltapalaksi söimme vielä talon miesten tekemiä lämpimiä leipiä.

Salaattinyytit ovat suhteellisen nopea lounas ja niiden täytteitä voi vaihdella maun mukaan. Insinööriystävä teki vielä maukkaan kastikkeen nyyteille.

Salaattinyyteissä on hyvä käyttää rapeaa salaattia, kuten sydänsalaattia. Täytteeksi sopii esim. paistettu jauheliha tai kanafileistä leikatut suupalaset.

Nyyttien kasvistäyte muodostui tomaatista (ne ovat täällä taivaallisia!), ananaksesta, avokadosta, paprikasta ja sipulista. Mausteeksi suolaa, mustapippuria ja reippaasti limemehua.

Jauhelihan maustoin simppelisti suolalla, pippurilla ja chilijauheella.

Nyyttien päälle ripottelin murustettua fetaa.

Todella hyvää ja täyttävää, kunhan tekee tarpeeksi nyyttejä.

SALAATTINYYTIT

sydänsalaattia
tomaattia
paprikaa
sipulia
avokadoa
ananasta
limemehua
jauhelihaa tai kanaa (mausta chilillä, suolalla ja pippurilla)
fetaa murustettuna

TEE NÄIN:

1. pilko kasvikset ja hedelmät, sekoita ne kulhossa ja mausta limemehulla, suolalla ja pippurilla
2. kuori ja pese sydänsalaatin lehdet
3. paista ja mausta jauheliha/kana
4. levitä sydänsalaatin lehdet lautaselle, lisää lehtien päälle liha ja päällimmäiseksi kasvis-hedelmäseos ja kruunaa annos murennetulla fetalla


Kommentointi suljettu

Minikokin nimiäiset & juhlaruokareseptejä

1

Minikokin nimiäisiä vietettiin aiemmin tässä kuussa eräänä yllättävän aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä. Päiväksi oli luvattu sadetta ja sitä tulikin aamupäivästä, mutta juhlien alkaessa aurinko alkoi pilkottaa,  lämpötila nousi kohtuullisiin asteisiin ja osa vieraista viihtyi upouudessa terassipaviljongissa. Juhlat onnistuivat yli odotusten. Olin haaveillut pienistä, rennoista nimiäisistä joissa ei pönötettäisi vaan vietettäisiin aikaa yhdessä syöden ja juoden. Sain kaiken mitä toivoin ja vähän enemmän. Minikokkikin oli mallikelpoinen juhlasankari ja nautti päiväunista eri syleissä muutamaa tankkaushetkeä lukuunottamatta. Juhlien jälkeen koko perhe oli väsynyt mutta kovin onnellinen.

Lueskelin paljon eri keittokirjoja inspiraatiota etsiskellessä. Näiden juhlien ruokien teeman tulisi olla helppo ja hyvää. Kuusiviikkoisen, vauhdikkaan minikokin kanssa ei kovin pitkiä kokkaussessioita ehtisi järjestämään vaikka olisikin apukäsiä. Minikokki ei nimittäin malttanut ennen juhlia nukkua päiväunia lainkaan vaan halusi viettää aikaa meidän keittiössä touhuavien kanssa, tämä on toki hyvä merkki tulevaisuutta ajatellen. Mielessä siintävät jo ajat kun minikokki kokkailee keittiössä äidille ja apukokille.. sitten muutaman vuoden päästä.

juhlaruokareseptejä

Lopulta päädyin tekemään kolmea eri salaattia, joista lopulta minikokin mummu teki yhden. Lisäksi tein Suupaloja-kirjan inspiroimana lihapulla-tomaatti-feta-basilikavartaita ja minikokoisia toast skageneita wasabitwistillä.

Suolaisten lisäksi tarjolla oli mummun tekemää juustokakkua, apukokin tekemään vohvelinakukakkua, kummitädin tekemää porkkanakakkua ja Say it with a Cake-kakkunaiselta tilattu fantasiakakku. Kiitos kaikille avusta, kaikki oli niin kovin herkullista!

juhlaruokareseptejä

Alla muutamia nimiäisreseptejä, joista suosittelen nappaamaan tarjoiluehdotuksia esimerkiksi ihan kulman takana oleviin valmistujaisiin tai kesän muihin juhliin.

juhlaruokareseptejä

LIHAPULLAVARTAAT

20 hengelle

800 gr naudan jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
1 kananmuna
0,5 -1 dl ranskankermaa
mausteet: mustapippuria, valkosipulijauhetta, kuivattua oreganoa, chilijauhetta

lisäksi

2 prk kirsikkatomaatteja
1 pkt fetaa
2 puskaa tuoretta basilikaa

hammastikkuja

TEE NÄIN:

1. sekoita isossa kulhossa jauheliha, korppujauhot, kananmuna ja ranskankerma
2. sekoita hyvin käsin
3. lisää mausteet
4. pyörittele taikinasta minilihapullia
5. paista lihapullat uunissa 200 asteessa n. 10 – 15 minuuttia, pullien koosta riippuen
6. puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa feta pieniksi paloiksi
7. kun lihapullat ovat jäähtyneet (ne voi myös tehdä jo edellispäivänä valmiiksi) työnnä hammastikkuun ensin lihapulla, sitten fetajuustopala (varovasti ettei juusto murru), kirsikkatomaatin puolikas ja viimeiseksi basilika
juhlaruokareseptejä

MINI TOAST SKAGENIT

20 hengelle

2 pakettia kaurapaahtoleipää
250 gr pussi pakastettuja katkarapuja
2 prk smetanaa
1 prk Creme Bonjour Wasabi-tuorejuustoa
1 dl turkkilaista jogurttia
2 tl sitruunamehua
mustapippuria
yrttisuolaa

TEE NÄIN:

1. sulata ravut
2. sekoita smetana, tuorejuusto ja jogurtti
3. mausta sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla
4. sekoita sulaneet ravut kastikkeeseen ja anna maustua jääkaapissa hetki jos mahdollista
5. leikkaa paahtoleipäsiivusta pieniä pyöreitä paloja, esim. servettirenkaalla
6. paahda paahtoleipäpaloja uunissa 200 asteessa n. 10 min kunnes ne ovat rapeita ja saaneet kauniin värin
7. asettele paahtoleipäpalat tarjoiluastiaan ja lisää päälle katkarapukastiketta
nimiäiset_ruoat (6 of 8)

BULGURSALAATTI

20 hengelle

5 dl keitettyä bulguria
3 isoa tomaattia
1 prk kalamataoliiveja
1 prk artisokansydämiä
1 prk esikeitettyjä punaisia linssejä
2 vartta kevätsipulia
1 puska tuoretta basilikaa
2-3 rkl sitruunamehua
0,5 dl oliiviöljyä

kastike

3 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl hunajaa
0,5 rkl inkivääriä raastettuna
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. keitä bulgur
2. pilko tomaatit ja kevätsipuli, basilika sekä artisokansydämet
3. lisää isoon kulhoon bulgur, kevätsipuli, artisokka, tomaatti ja oliivit sekä basilika
4. lisää sitruunamehu ja oliiviöljy, sekoita
5. tee kastike sekoittamalla ainekset keskenään
6. tarjoile salaatti ja kastike erikseen

juhlaruokareseptejä

PERUNA-PEKONISALAATTI

20 hengelle

2 kiloa perunoita keitettynä
1 pakettia pekonia
2 valkosipulista suolakurkkua
1 purkki tuoretta ruohosipulia
2 prk kermaviiliä
4 valkosipulinkynttä
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria ja yrttisuolaa
öljyä paistamiseen

TEE NÄIN:

1. kuori ja pilko perunat
2. keitä perunat kypsiksi
3. käytä kypsät perunat vielä pannulla öljyssä jotta ne saavat kauniin värin
4. paista pekoni rapeaksi ja silppua se
5. silppua ruohosipuli
6. tee kastike sekoittamalla kermaviili, silputut valkosipulinkynnet, sitruunamehu, suola ja pippuri
7. lisää perunat, pekoni ja kastike isoon kulhoon, sekoita
8. lisää ruohosipuli ja sekoita vielä
9. maista ja mausta lisää jos tarve

nimiäiset_ruoat (8 of 8)

 

 

2 Comments