Skip to content

Avainsana: juomat

Kesän coolein drinkki: marjaisa punaviinispritzer

Tykkää

Yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

punaviinispritzer marjoilla (1 of 12)

Voi Suomen kesä! juuri kun postailen teille tästä ihanasta kesäisestä, viilentävästä, coolista drinkki-ideasta, on Suomen kesä päättänyt siirtyä tauolle. Aurinko on hellinyt meitä ihanasti viime aikoina ja niiden säiden (ja yhden terassi-illan) jälkeen ajatuksissa on ollut vain viilentävät, herkulliset juomat.

Olin ensin aikeissa tehdä sangriaa lähestyvän Espanjan matkamme kunniaksi, mutta pyörsin puheeni viime hetkellä, koska mieleni teki sittenkin jotain uutta. Tykkään juoda valkoviinispritzereitä, joten veikkasin tätä tehdessä, että pitäisin tästä punaviiniversiostakin. En olekaan aiemmin moista tehnyt saati maistanut, mutta nyt tiedän että myös punaviinistä voi saada aikaiseksi kevyen kesäjuoman.

Kuten näkyy juoma on tuhdin punainen ja lisäsin lasiin kesän kunniaksi yllinkyllin kauden parhaita marjoja. Tätä juodessa saa janon sammutettua ja tuhdin annoksen vitamiineja kauden marjoista. Juu, tiedän että yleensä alkoholijuomista, tai drinkeistä puhuttaessa ei juuri mainita sanaa vitamiinit tai terveellisyys. Mutta, totta se vaan on, tässä ihanassa kesäjuomassa on paljon tervellisiä ainesosia.

Marjaisassa punaviinispritzerissä käytetty The Original M8 punaviini tehdään Etelä-Australiassa, välimerellisellä Riverlandin viinialueella. Viiniä kehuttiin marjaisaksi, kirsikkaiseksi ja vadelmaiseksi. Ei siis ihme että juomassani on molempia. Jotta juomasta ei olisi tullut liian makeaa, sekoitin siihen marjaisaa vissyä ja salaista asettani sitruunamehua.
punaviinispritzer marjoilla (4 of 12)

Olen raskauden jälkeen juonut todella vähän punaviiniä, sen juominen on jotenkin takellellut, mutta tämä kesäinen ja marjainen punaviinispritzer oli juuri sitä mitä olen kaivannut. Kunhan ne upeat kesäsäät palaavat, aion istua siemailemassa tätä takapihallani minikokin mentyä untenmaille. Voisinpa tehdä kannullisen apukokin kotiinpaluun kunniaksi! en nyt muutenkaan suosittele tekemään tätä laseittain, tämä on nimittäin niin hyvää että joudut ramppaamaan jatkuvasti keittiössä jos teet tätä lasillisen kerrallaan. Uskokaa vaan. punaviinispritzer marjoilla (5 of 12) punaviinispritzer marjoilla (6 of 12)punaviinispritzer marjoilla (8 of 12) punaviinispritzer marjoilla (10 of 12)

Nyt kun marjakausi on kuumimmillaan ja parhaimmillaan, suosittelen lämpimästi muistamaan seuraavan ohjeen ”enemmän on enemmän” eli hullutelkaa juoman kanssa! älkää kitsastelko marjojen ja hedelmien kanssa vaan toteuttakaa villeimmätkin ideat. Tämä juoma vain pitää siitä, että sen kanssa hullutellaan. Siksi tuikkasin omaani vielä koristeeksi basilikaapunaviinispritzer marjoilla (11 of 12) punaviinispritzer marjoilla (12 of 12)

PUNAVIINISPRITZER

1 osa punaviiniä
2 osaa marjavissyä
1-2 tl sitruunamehua
kauden marjoja ja hedelmiä sekä yrttejä

TEE NÄIN:

1. lisää lasiin (tai kannuun, suosittelen kannua) punaviini, vissy ja sitruunamehu, sekoita
2. lisää marjat ja koristeet
3. tarjoile jääkylmänä

 

Valviran ohjeistuksen mukaan postauksessa esiintyvää viiniä ei saa kommentoida. Muut kommentit ovat tervetulleita!

Kommentointi suljettu

Vesimelonijäätelö

Tykkää

Suomen kesä on hellinyt meitä toukokuussa ja kesäkuun alussa upeilla säillä. Toivon hartaasti, hiljaa mielessäni, että nämä ihanat kesäsäät palaavat piakkoin ja saamme nauttia aurinkoisista sekä lämpimistä säistä. Tänään näyttää jo lupaavalta! Olemme kyllä varautuneet huonoihin kesäsäihin varaamalla matkan Espanjaan, mutta mökkeilyä ja muita kesäaktiviteetteja silmälläpitäen olisi mukavaa että lämpöä olisi hiukan enemmän kuin viime kesänä. Kyllä ajan sai viime kesänäkin kulumaan, vaikka emme käyneetkään Helsingin ja Espoon ihanilla saarilla päiväretkillä tai maanneet takapihalla hikoilemassa aurinkotuolissa. Luin paljon, grillasimme säästä huolimatta paljon, risteilimme, mökkeilimme ja lepäsimme.

vesimelonijäätelö (2 of 6)

Koska olen ollut lomalla lähes koko kevään, ensin mahaa kasvatellen ja sen jälkeen minikokin kanssa, olen saanut nauttia vähän kaikenlaisista keleistä lomaillessa. Nyt tulevaa, toivottavasti kuumaa, kesää silmäillen tein viime viikolla meille aivan ihanat, raikkaat vesimelonijäätelöt. Innostuin ajatuksesta luettuani Asennemedia-kollega Tuulian Wellberries-blogin vesimelonislushista.

Tein samantyyppistä vesimelonijuomaa muutaman kerran vieraille, jotka kävivät ihastelemassa minikokkia ja päätin kokeilla samansuuntaista ideaa mehujäissä. Toimii!
vesimelonijäätelö (4 of 6)

Nämä viilentävät taatusti kuumana kesäpäivänä. Vesimeloni on muutenkin aivan ykkösjuttu kesällä. Tykkään syödä sitä salaattina, myös vesimeloni”pizza” on ihanaa, sitä on mukava rouskutella ihan sellaisenaankin. Vesimelonislush maistui meille ja vieraille erinomaisesti. Omassani, ja näissä mehujäissä, on vesimelonia, limeä ja mintun sijaan inkivääriä. Voit halutessasi lisätä myös hieman sokeria.
vesimelonijäätelö (5 of 6)

Mikäs tällaisia on popsiessa kuumana kesäpäivänä? vesimelonijäätelö on helppo  tehdä ja muutaman tunnin pakastamisella sinulla on itsetehtyä mehujäätä pakastimessa. vesimelonijäätelö (6 of 6)

VESIMELONIJÄÄTELÖ

6 puikkoa jäätelöä

1/2 vesimeloni
1 limen mehu
2 cm tuoretta inkivääriä raastettuna
(sokeria maun mukaan, ei pakollinen)

TEE NÄIN:

1, kuori vesimeloni ja inkivääri
2. purista limestä mehu
3. raasta inkivääri
4. lisää raaka-aineet blenderiin, sekoita ja kaada jäätelöpuikkomuotteihin
5. lisää jäätelötikut
6. pakasta

4 Comments

3 x slush eli kylmät maitojuomat kuumaan kesään

Tykkää

Yhteistyössä Asennemedia ja GoGreen

Toukokuu on jo lupaus kesästä ja lämpenevistä säistä, olihan meillä jo muutama hellepäivä kuun alussa. Tulevan kesän kunniaksi fiilistelin jo kotikeittiössä kuumia kesäpäiviä, jolloin hiki virtaa aurinkorasvaisella iholla, taivas on silmiäsärkevän sininen ja linnut laulavat puissa. Kuulostaa paratiisilta. Idyllin saattaa rikkoa satunnainen ylilentävä lentokone, mutta muuten paratiisissani on hiljaista. Tosin, ehkä minikokkikin saattaa jokusen äänen päästää ellei ole juuri nukahtanut päiväunille.

Kuumaan kesään kuuluu ehdottomasti kylmät juomat. Kyllä, olen optimisti ja tästä kesästä tulee hellekesä. Jos ei muuten, niin ainakin lomamatkallamme Espanjassa on heinäkuussa helle.

tropical slushie (1 of 7) Tässä paratiisimielikuvassani makoilen minikokin ja apukokin kanssa värikkäällä viltillä ja juomme aikuisten kesken kylmää juomaa isosta lasista pillillä omalla takapihalla keskipäivän auringon paahtaessa eteläterassillemme. Meillä on edessä aivan ihana kesä apukokin ja minikokin kanssa. Apukokki viettää pitkää lomaa ja saamme nauttia Suomen kesästä täysin rinnoin pienen perheemme kanssa. Tänä kesänä takapihaamme koristaa myös pieni terassille pystytetty pihapaviljonki, jonka suojissa voi nautiskella kesästä myös sadesäällä.

Osaksi tätä paratiisi- ja lomafiilistelyä pääsivät tällä kertaa GoGreenin maidottomat maitojuomat, kuten makeuttamaton mantelijuoma, makeuttamaton kookosjuoma ja makeuttamaton luomu soijajuoma. Kaksi edellisistä, mantelijuoma sekä soijajuoma, ovat toukokuun uutuustuotteita, jotka ovat juuri saapuneet valikoimiin. GoGreen onkin maidottomien, pähkinäpohjaisten juomien edelläkävijä ja tuotekehityskään ei ole kaukana kotoa, vaan löytyy naapuristamme Ruotsista. Nämä tuotteet ovatkin vastaus monen maitoa välttelevän toiveisiin, tunnen useammankin henkilön jolle perinteiset maitotuotteet aiheuttavat haasteita.

Meillä apukokki kärsii eniten vatsavaivoista jos käyttää perinteisiä maitotuotteita, joten nämä maidottomat maitojuomat ovat erityisen hyvä vaihtoehto hänelle. Plussaa myös uusista makeuttamattomista sekä luomulaatuisista maitojuomista ja siitä että juomat ovat myös gluteenittomia. Näitä voin tosiaan turvallisesti tarjota apukokille ilman että joudun kärsimään kotona jälkiseurauksista.

tropical slushie (2 of 7)

Tein näistä maitojuomista kylmänviileitä slusheja eli kylmiä, maustettuja maitojuomia. Slushit löysin Pinterestistä ja lähdin soveltamaan omia makuelämyksiä kesäparatiisiini. Sluheja voi tehdä rajattomin eri makuyhdistelmin ja mitä enemmän jäitä lisäät juomaan, sitä kylmempää juomaa saat. Suosittelen myös blendaamaan juoman kunnolla, jotta siitä tulee koostumukseltaan kuohkeaa. Huomioithan että mitä enemmän jäitä lisäät juomiin, sitä enemmän kannattaa lisätä myös makuja. Itse tein juomat 5-6 jääpalalla ja reseptien määrät on merkitty sen mukaan.

Tein slusheja kolmella eri maitojuomalla ja kolmella eri makuyhdistelmällä. Olipa hauskaa, tykkään yhdistellä makuja ja kokeilla uusia juttuja. Tulipa muuten mieleen että näistä maku- ja maitoyhdistelmistä saisi varmaankin tehtyä aika ihania jäätelöitä! niitä täytyykin kokeilla seuraavaksi kun löydän jäätelömuottini kaapin perältä pölyttymästä.

tropical slushie (6 of 7)

Suurena lakritsi- ja salmiakkifanina halusin tietenkin tehdä lakuslushin. Lakridsin suolaiseen lakritsisiirappiin yhdistin raikkaan inkiväärin ja juomasta tulikin todella vinhan makuinen! Lakujuoman pohjana toimi Go Greenin makeuttamaton luomu mantelimaito.

LAKUSLUSH

1 annos

3 dl makeuttamatonta luomu mantelimaitoa
1-2 rkl suolaista lakritsisiirappia (esim. Lakrids)
1 tl raastettua inkivääriä
5-6 jääpalaa

Suklaa tulee itsellä hyvänä kakkosena mitä herkkuihin tulee, joten tokihan minun piti kokeilla tehdä myös suklainen slush! appelsiinin ja suklaan yhdistelmä on niin makoisa.

tropical slushie (5 of 7)

SUKLAA-APPELSIINISLUSH

1 annos

3 dl makeuttamatonta luomu soijajuomaa
2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 appelsiinin mehu ja hieman kuorta (luomu)
5-6 jääpalaa

Makeuttamaton soijajuoma oli loistava pohja tälle suklaiselle juomalle, jota sopisi hyvin myös kesäisten illallisten jälkiruoaksi! ehkä sinne voisi myös tujauttaa hieman appelsiinilikööriä makua tuomaan. Jos haluat, voit sulattaa esim. raakasuklaata tähän vielä koristeeksi.

Kesää fiilistellessä tuli myös mielihalu trooppisiin hedelmiin ja nappasin mukaani vielä makeuttamatonta kookosjuomaa. Inspiraatio lähti siitä kun pohdin pina coladaa, joten yhdistin kookosjuomaan pakastettuja hedelmiä, kookoshiutaleita ja aurinkorasvan tuoksun.

tropical slushie (4 of 7)

TROOPPINEN SLUSH

1 annos

3 dl makeuttamatonta kookosmaitojuomaa
1 dl pakastettuja tai tuoreita hedelmiä kuten ananasta, melonia tms.
1-2 tl juoksevaa hunajaa
5-6 jääpalaa

koristeeksi kookoshiutaleita

TEE NÄIN:

1. valmista slushit lisäämällä ainekset blenderiin ja sekoita kunnes jäät ovat murskaantuneet juomaan. Juoman tulee olla kuplivaa ja kuohkeaa.
2. tarjoile heti

Mikä slush olisi eniten sinun makuusi? ja jos kehittelisit kylmän juoman, mitkä maut yhdistäisit omassa slushissasi?

Kommentointi suljettu