Skip to content

Avainsana: kasviskeitto

Viikon ruokavinkit 2/18

Tykkää

 

Ensimmäinen työviikko jäi jo taakse ja nyt aloittelen vuoden toista. Ensimmäisen viikon jälkeen väsyttää, mutta mieli on virkeä(hkö) ja iloinen. Töissä on kivaa! en ole ihan niin pihalla kuin kuvittelin ennen työhönpaluuta. Illat vietän tiiviisti minikokin kyljessä ja yritän kysellä mitä kaikkea kivaa hän on apukokin kanssa päivän aikana touhunnut. Minikokki puhuu vielä hieman valikoivasti mutta yksittäisiä sanoja alkaa ilmaantua koko ajan lisää. Ensimmäiset tutustumiskäynnit päiväkodissakin on nyt tehty ja tällä viikolla alkaa päiväkotiura sitten ihan oikeasti.

Olen itse jatkanut hyväksi havaitsemaani tapaa syödä lounaalla kevyemmin ja pääasiassa kasvisruokaa (poislukien torstait, jolloin Ruoholahdessa on The Alexanders-ruokarekka joka on yksi parhaista asioista työhönpaluussa) ja illalla syömme perheen kanssa yhteisen aterian ja jotain ehkä tukevampaa. Tämä toimi ainakin ensimmäisen työviikon erinomaisesti!

Nyt saan myös nauttia vielä viikon apukokin herkuista, hän tekee nyt lomallaan aina päivällisen ja olen saanut syödäkseni mm. uunilohta ja bataattitikkuja, lohikeittoa ja lasagnea. Aivan ihanaa päästä valmiiseen pöytään työpäivän jälkeen. Ihana apukokkini!

Tässä vuoden toinen ruokavinkkikooste ja hei, kannattaa käydä kurkkaamassa myös Hannan soppa-blogin viikon ruokalista, sieltä löytyy aivan ihania herkkuja myös!

Omenasalaatti kikherneillä ja inkiväärillä

Hapanimeläkanaa

Vihreä kasviskeitto

Kesäpasta

Valkosipulibataatit

Valkosipulinuudelit

 

 

 

 

Kommentointi suljettu

Aivan ihana linssikeitto

2

linssikeitto

Linssit! tuo keittiöni yksi suosituimmista raaka-aineista ja helppo tapa saada maukasta ruokaa pöytään. Rakastan linssejä! olen myös opettanut apukokin, jos ei nyt rakastamaan niin ainakin, pitämään linsseistä ja minikokki syö myös linssejä todella mielellään.

Sain vinkin tähän ihanaan keittoon ystävältä Suolaa ja hunajaa-blogista. Taaperoarjen kommelluksien lisäksi puhumme usein ruoasta, mistäs muustakaan. Hän oli tehnyt Gastronaatti-hengessä ruokaa ”mitä jääkaapista löytyy” – tyylillä ja tekaissut omien sanojensa mukaan ehkä elämänsä parhaan linssisopan. Pakkohan sitä oli kokeilla itsekin!

Sopasta tuli myös minun pienillä tuunauksillani todella todella hyvää. Eli resepti tulee nyt pienellä viiveellä jakoon blogiinkin. Myönnän, että tätä soppaa syötiin jo reippaasti viime vuoden puolella, mutta joulun puskiessa päälle en ehtinyt tätä silloin postaamaan. Linssikeitto onkin ehkä sopivampi nyt tammikuussa, kun ihmiset ajattelevat jo muita herkkuja kuin jouluruokia.

Kokeilin keitossa ensimmäistä kertaa ikinä kuivattua korianteria! toimii! olen ollut hieman epäileväinen kuivatun korianterin suhteen, mutta ainakin tässä sopassa se toimi todella kivasti. Tällä kertaa purkki ei siis jää pölyttymään kaappiin vaan pääsee käyttöön.

AIVAN IHANA LINSSIKEITTO

 

n. 4 hengelle

2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua korianteria
1 tl jeeraa eli juustokuminaa
0,5 – 1 tl chilijauhetta
1 rkl mustapippuria
suolaa
400 gr tomaattimurskaa
n. 1-1,5 litraa kasvislientä
3 dl kuivia, punaisia linssejä
öljyä paistamiseen

lisäksi

ranskankermaa tarjoiluun

TEE NÄIN:

1. lämmitä kattila keskilämmölle
2. lisää öljy
3. silppua sipulit ja lisää kattilaan
4. paista sipuleita kunnes ne muuttuvat läpikuultaviksi
5. lisää mausteet ja sekoita ne hyvin sipuleihin
6. lisää tomaattimurska ja kasvisliemi
7. lisää linssit ja keitä kunnes linssit ovat kypsiä
8. mausta vielä suolalla
9. tarjoile ranskankerman ja ruisleivän kanssa

2 Comments

Viikon ruokavinkit 14

Tykkää

Ajatelkaa, ensi viikolla on joulu! onneksi vasta ensi viikolla, en ole ehtinyt uhraamaan vielä montaakaan ajatusta joulun ruoille. Ja koska arki on arkea vaikka joulu lähestyykin, tässä postauksessa jälleen tuttuun tapaan viikon ruokavinkit.

Aloittakaamme vinkillä, johon voi varautua hyvissä ajoin eli pakastepelmeneillä. Suosittelen ostamaan niitä muutaman pussillisen pakkaseen, niistä saa loihdittua ihanan aterian koko perheelle. Mikä olisikaan ihanampaa kuin höyryävän kuumat pelmenit pakkaspäivänä?

Hyvää pakastimesta: pelmenit

Laiskan kokin kikhernepasta

Toinen puolivalmis arjen pelastaja on ehdottomasti RUMMOn pastakastikkeet.. kyllä, suoraan purkista!

Parasta juuri nyt: RUMMO

Pekoni-purjopasta

Chorizo-tomaattipasta & yrttiöljy

Minestronekeitto eli täydellinen mökkisoppa

Aasialainen kasviskeitto

Arjen pikaiset: aasialainen lohi & kaalisalaatti

Kommentointi suljettu