Skip to content

Avainsana: lisuke

Hunajaiset reidet ja kasviscouscous

Tykkää

Täällä on jälleen oltu kanaruokien huumassa. Edellinen, parmesan-sitruunakuorrutettu kana-postaus oli blogin suosituin postaus pitkään aikaan, ihanaa että sielläkin innostutaan kanaherkuista. Olen rohkaistunut kanaruokien laitossa nyt kun tiedän, että osaan sittenkin tehdä mehevää kanaa. Usein kanaruokani tuppasivat jäämään hieman kuiviksi, mutta kokeilemillani uuniresepteillä lopputulos on ollut loistava joka kerta.

hunajainen kana ja couscous (1 of 3)

Arki-illan ateriaksi tämä oli oikein hyvä, suosittelen ostamaan n. 3 kanan reisipalaa / syöjä, koska luu vie oman osansa. Tai sitten me olemme vain suuriruokaisia apukokin kanssa. Makumaailmassa kohtasivat jälleen hunaja ja sitruuna, mutta ripauksen vauhtia makumaailmaan tuo tuore inkivääri sekä soija.

Couscousta ei ole hetkeen lautasillamme ollut, innostuin pitkästä aikaa kokeilemaan tätä superhelppoa lisuketta kun kaupassa silmiin osui täysjyväcouscous-paketti. Couscous on kyllä aivan superhelppo lisuke, kuudessa minuutissa valmista eikä tarvitse vahtia hellan äärellä kun couscous valmistuu kulhossa kiehuvan veden imeytyessä siihen. Onnistuu siis varsin helposti jopa työpaikan taukotilassa, jos käytössä on vedenkeitin tai mikro.

hunajainen kana ja couscous (2 of 3)

On muuten aivan ihanaa kun on viikonloppu! itsellä meinasivat päivät mennä iloisesti sekaisin apukokin lomaillessa, kun arjella ja viikonlopulla ei ollut mitään eroa. Rakastan arkirutiineja ja olenkin sukeltanut niihin onnellisena tällä viikolla minikokin ja omasta kesäflunssasta huolimatta. Kalenteriinkin on jo ilmestynyt kivoja puuhia loppukesälle ja alkusyksylle. Ensimmäisenä aloittelemme minikokin kanssa vauvauinnilla, muskariinkin lähdemme ja mitäs vielä, tekeminen ei tältä mammalomalaiselta lopu. Viikonlopuista tekee nyt erityisiä se, että silloin saamme nauttia minikokin kanssa apukokin seurasta aamusta iltaan.

Mutta siis, takaisin niihin reisiin! olen tehnyt kanan reisipaloista nyt useamman kerran ruokaa ja julistan sen tämänhetkiseksi suosikkiosaksi kanasta. Jatkoa seuraa varmasti, meillä on (tai ainakin minulla) aikamoinen kanavaihe menossa.

hunajainen kana ja couscous (3 of 3)

HUNAJAISET REIDET JA KASVISCOUSCOUS

 

2 hengelle

hunajaiset reidet

6 kanan reisipalaa
suolaa
1,5 tl raastettua inkivääriä
0,5 dl hunajaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 tl mustapippuria
1 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 rkl soijaa

kasviscouscous

2 dl couscousta
2 dl vettä
2 pientä porkkanaa kuutioituna
1/4 paprika kuutioituna
1 dl kaalia suikaloituna
öljyä paistamiseen
1/2 sitruunan mehu
oliiviöljyä maustamiseen
suolaa ja mustapippuria
fetajuustoa murennettuna

TEE NÄIN:

1. asettele kanan reisipalat uunivuokaa, mausta suolalla
2. lämmitä uuni 180 asteeseen
3. sekoita kanojen marinadi: inkivääri, oliiviöljy, mustapippuri, sitruunamehu, valkosipulinkynnet ja soija
4. kaada marinadi kanojen päälle
5. paista kanoja uunin keskitasossa 180 asteessa n. 30-40 minuuttia
6. kun kanat ovat melkein valmiit kuutioi kasvikset couscousiin
7. kuullota kasviksia pannulla öljyssä hetki
8. keitä vesi couscousiin ja kaada couscous isoon kulhoon
9. lisää vesi couscousin sekaan, anna vetäytyä n. 6 minuuttia
10. lisää lopuksi kasvikset
11. mausta couscous vielä sitruunamehulla ja oliiviöljyllä
12. murenna lopuksi päälle feta

38 Comments

Kesäillan menu

Tykkää

Voi pojat ja tytöt! joskus maanantaikin voi olla yhtä juhlaa. Sade piiskasi aiemmin tällä viikolla ja kesämieli oli hieman kateissa. Onneksi ruokahalu on ja pysyy sekä ystävät, jotka ymmärtävät hyvän ruoan päälle. Sade ei myöskään haittaa jos on grillimaja, kuten ystävillämme. Minikokkikin viihtyi siellä ensin apukokin sylissä kantorepussa ja sen jälkeen pötköttelemässä tyytyväisenä jokellellen kun aikuiset söivät pääruokaa. Jälkiruoka meni kurkusta alas hieman kiireellä, kun minikokin kärsivällisyys ja iltaväsymys painoi jo päälle, saimme syödessämme kuulla vauvan oopperalaulutaitoja.

Olin tosiaan, hauskana sattumana,  bongannut aiemmin samana maanantaina Lidlin uusimman Liedellä-lehden mutta en ehtinyt edes selaamaan sitä läpi ennen illan rientoihin lähtöä. Mikä hauska sattuma siis olikaan, kun kyläpaikassa oltiin suunniteltu illan menua samaisesta lehdestä! menulla oli myös HS:n julkaisemat, Henri Alénin savustetut perunat sekä naudanlihapihvit ja grillattua varhaiskaalia.

kesäillan menu (1 of 6)

Alkupaloiksi söimme Liedellä-ruokalehden katkarapuvartaita (tosin ilman varrasta tällä kertaa) kanadalaiseen tapaan ja savustettuja perunoita mäti-smetanakastikkeella. Huhhejaa, en ole koskaan savustanut perunoita mutta aion savustaa niitä heti uudelleen. Tässä kannattaa kyllä olla tarkkana ettei tule liikaa savun makua pottuihin, joten 5-7 min on aivan maksimi. kesäillan menu (2 of 6) kesäillan menu (3 of 6)

Pääruoaksi grillattiin naudan pihvit sekä varhaiskaalia ja täytettyjä jalapenoja. kesäillan menu (4 of 6)

Jälkiruoaksi saimme niiiiiiiiiin hyvää sitruunapannacottaa ja rosmariinimansikoita, jotka olivat myös Liedellä-lehdestä. Lehden alkuperäisessä reseptissä oli tehty possetia ja kokkimme muutti sen possetista pannacotaksi, lisäsi vaniljatankoa ja liivatetta. Aivan mielettömän hyvää! ajattelen jälkiruokaa edelleen lämmöllä. kesäillan menu (5 of 6)

Sen lisäksi että ruoka oli todella hyvää oli se myös helppoa valmistaa. Etukäteisvalmisteluja vaati ainoastaan jälkiruoka. Tällainen menu on helppo koota ihan arki-iltanakin vaikka ei lomalla olisikaan.
kesäillan menu (6 of 6)

KESÄILLAN MENU

alkupalat

katkarapuja kanadalaiseen tapaan

savustetut perunat ja mäti-smetanakastike (resepti alla)

pääruoka

grillatut naudanlihapihvit suolalla ja pippurilla

grillattua varhaiskaalia

tuorejuustotäytettyjä jalapenoja

jälkiruoka

sitruunaposset ja rosmariinimansikat

*

SAVUSTETUT PERUNAT JA MÄTI-SMETANAKASTIKE

alkuperäinen resepti HS / Henri Alén

1 kg uusia perunoita
vettö
suolaa
öljyä

lisäksi

mätiä
1 dl smetanaa
tuoretta tilliä
2 kpl hapankorppuja
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. keitä pestyt uudet perunat suolavedessä kypsiksi, valuta perunat
2. leikkaa perunoiden päädyistä pieni pala pois ja puolita perunat
3. sivele perunoille öljyä ja savusta n. 5 minuuttia, anna jäähtyä
4. valuta mäti
5. vatkaa smetana kuohkeaksi ja sekoita varovasti joukkoon mäti
6. silppua tilli ja sekoita se smetana-mätikastikkeeseen, jätä hieman tilliä koristeeksi
7. murskaa hapankorput muruksi
8. nosta perunat lautaselle, lisää päälle mäti-tilli-smetanakastiketta ja kruunaa annos hapankorppumurulla

Kommentointi suljettu

Viikonlopun menu: nyhtöpossua, avokadoriisiä ja kurkkusalaattia

Tykkää

Nyt voitte unohtaa googlettamisen ja pohtimisen mitä sitä tänä viikonloppuna oikein syötäisiin! tarjolla olisi aivan ihana annos lisukkeineen, only for you!

nyhtöpossu avokadoriisi kurkkusalaatti (1 of 3)

Tiedättekö, kun jäin äitiyslomalle ehdin kokkailemaan apukokille aina ruoan valmiiksi kun hän saapui töistä kotiin. Olin vähän salaa haaveillut, että ehtisin edes joskus tekemään samaa kun minikokki on saapunut maailmaan (vauvojenhan piti nukkua paljon..?). No, salaiset haaveet toteutuivat nyt, minikokin ollessa 9 viikkoinen. Ehdin sateisen ja myrskyisen päivän aikana hauduttelemaan nyhtöpossua 8 tuntia, tekemään kurkkusalaatin hyvissä ajoin maustumaan jääkaappiin, pyöräyttämään kastikkeen nyhtöpossulle ja tekemään avokadoriisin apukokin touhutessa minikokin kanssa ruoan viimeistelyvaiheessa. On myös hyvä jos on nopea käsistään ja pystyy tekemään montaa asiaa samaan aikaan, minikokin päiväunet ovat tällä hetkellä vielä aika lyhyitä, joten jos niiden aikana aikoo tehdä jotain, on parasta pistää hösseliksi.

Nyhtöpossua syötiin meillä jossain vaiheessa paljon, se on helppo ruoka tehdä ja siitä riittää yleensä useammallekin. Pitkän tauon jälkeen olen nyt haudutellut possua kaksi kertaa tänä keväänä ja tällä kertaa tein ensimmäisen kerran itse kastikkeen erikseen possulle. Kiva kastikeresepti, josta otin mallia, löytyi Pinterestistä.

Kaikenkaikkiaan todella kiva ruoka. Avokadoriisi jää myös varmasti meillä ruokalistalle jatkossakin ja kurkkusalaatistahan en ole koskaan luopunutkaan. Se on ihanaa!

nyhtöpossu avokadoriisi kurkkusalaatti (2 of 3)

Että on täällä vauvakuplassa niitä leppoisiakin päiviä (ei varmaan kyllä pitäisi huudella niistä julkisesti, leppoisat päivät tuppaavat aina päättyvän siihen kun niistä kehaisee jollekin, heh) jolloin ehtii tekemään ruokaa ajatuksen kanssa eikä vain häthätää siksi että on nälkä ja jotain on pakko syödä.
nyhtöpossu avokadoriisi kurkkusalaatti (3 of 3)

Nyt kun apukokki jää useamman viikon lomalle minun ja minikokin iloksi, ehdin varmasti tekemään ruokaa useamminkin ja lupaan jakaa parhaimmat kesäreseptit täällä blogissa.

NYHTÖPOSSUA, AVOKADORIISIÄ JA KURKKUSALAATTIA

4 hengelle

NYHTÖPOSSU

1 kg porsaan niskaan / lapaa / kassleria
öljyä paistamiseen

pintamauste lihalle

suolaa ja pippuria

liemi

10 kokonaista mustapippuria
3 laakerinlehteä
1 rkl paprikajauhetta
2 luomulihaliemikuutiota
2 litraa vettä (tai sen verran että liha peittyy edes puoliksi)

TEE NÄIN:

1. mausta liha suolalla ja pippurilla sekö paista lihaan kaunis pinta paistinpannulla öljyssä
2. lämmitä uuni 200 asteeseen
3. kaada uunivuokaan liemiainekset
4. lisää liha
5. paista uunissa n. 45 minuuttia 200 asteessa ilman kantta
6. laske uunin lämpötila 125 asteeseen ja laita kansi päälle, anna hautua uunissa vähintään 6 tuntia. Tarkista välillä että nestettä on edelleen lihapalan puoliväliin.

kastike

1 dl balsamicoa
1 dl ketsuppia
0,7 dl kookossokeria
0,7 dl hunajaa
2,5 rkl Worchestershire-kastiketta
suolaa ja mustapippuria
2 valkosipulinkynttä

TEE NÄIN:

1. kun nyhtöpossu alkaa olla uunissa valmista, sekoita kastikkeen ainekset kulhossa
2. kaada kastike paistinpannulle, lämmitä keskilämmölle ja sekoita kunnes kastike on tahmeaa ja paksua
3. maista ja mausta lisää jos tarve
4. sekoita kastike nyhtöpossuun juuri ennen tarjoilua

AVOKADORIISI

2 avokadoa
2 limen mehu
3 dl keitettyä, tummaa riisiä
tuoretta korianteria
suolaa ja pippuria

TEE NÄIN:

1. keitä riisi
2. muussa kulhossa avokado, purista sekaan limen mehu
3. mausta suolalla ja pippurilla
4. sekoita kypsä riisi avokadotahnaan

KURKKUSALAATTI

1 kurkku
1 dl tuoretta basilikaa
1 pieni punasipuli
0,5 dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria

TEE NÄIN:

1. siivuta kurkku
2. silppua puna- ja valkosipuli
3. silppua basilika
4. sekoita kurkku, sipulit ja basilika kulhossa
5. sekoita öljy ja etikka kurkkusalaattiin
6. mausta suolalla ja pippurilla

3 Comments