Skip to content

Avainsana: maissisalaatti

Maissi -fetasalaatti

Tykkää

Viime viikonloppuna tuntui todella että kesä on saapunut. Nautimme ihanista, aurinkoisista ja lämpimistä päivistä pääosin ulkona. Kävimme pyöräilemässä, puistossa, touhusimme omalla takapihalla. Minikokki asuisi ulkona ympärivuorokautisesti, siellä on niin paljon kaikkea uutta ja jännittävää.

Minun ajatukseni harhailevat istutuslaatikoiden (mistä saisi innostuksen takaisin?!) ja ruoan ympärillä, olen myös käyttänyt takapihaa pitkästä aikaa kuvauspaikkana.

Kannattaakin kurkata keskiviikkona tänne, silloin jaan herkullisten (taaperoystävällisten) karpalo-suklaapallojen ohjeen.

maissi-fetasalaatti

Olen päätynyt aika nopeasti tänä vuonna tilanteeseen, jossa kaipaan uusia lisukeideoita grilliruoalle. Mieluiten niitä hieman kevyempiä mutta kelpuutan myös mättövaihtoehdot.

Olemme tehneet todella monta kertaa grillattua perunasalaattia , joka on koukuttavaa ja helppo tehdä nopeallakin aikataululla. Nyt halusin kuitenkin hieman vaihtelua grillipöytään ja tein tämän raikkaan maissisalaatin innoittamana uuden version.

Odotan muuten jo tohkeissani ensimmäisiä maissintähkiä! tähän salaattiin käytin vielä esikeitettyjä maisseja tölkistä, toimii hyvin niinkin. Tai vielä enemmän makua saat jos grillaat esikeitetyt maissitähkät ja leikkaat niitä salaattiin.

MAISSI-FETASALAATTI

6 annosta

150 gr fetaa murennettuna
2 dl esikeitettyä maissia
1 puska tuoretta korianteria
1 iso punasipuli
1 sitruunan mehu
muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. murenna salaattikulhoon feta
2. valuta maissit ja lisää ne kulhoon
3. silppua korianteri ja punasipuli ja lisää ne kulhoon
4. purista sekaan kokonaisen sitruunan mehu
5. lisää sekaan muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä
6. rouhi sekaan vielä mustapippuri
7. sekoita ja anna maustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua

Kommentointi suljettu

Kesän parhaat grilliherkut

Tykkää

Kesän kuumin grilliruokakooste on täällä! tässä postauksessa on listattuna herkullisimmat liharuoat, lisukkeet ja muut härpäkkeet joita tarvitset kuuman kesän grilli-iltoihin.

GRILLIVARTAAT & CHIMICHURRI-KASTIKE

grillivartaat ja chimichurri (4 of 6)

NAKKIPANNU & AVOKADODIPPI

nakkipannu (3 of 15)

ANGUS PICANHA & TOMAATTISALAATTI

Angus Picanha & tomaattisalaatti (4 of 4)

GRILLATTU SALAATTI

IMG_20140714_172454

GRILLATTU LOHI, INKIVÄÄRIKASTIKE JA VIHREÄ SALAATTI

grillattu lohisalaatti ja inkiväärikastike (8 of 8)

GRILLATTU FETASALAATTI

vuodenparhaat (11 of 16)

GRILLATUT PORKKANAT

grillatut porkkanat (4 of 6)

GRILLATTU VARHAISKAALI

grillattu varhaiskaali (3 of 4)

RAPUVARTAAT

IMG_2482

GRILLATTU MAISSISALAATTI

maissisalaatti (4 of 5)

HERKKUMAISSI

IMG_5973

LISUKKEET

parsakaalia ja fetaa (3 of 4)

PARSAKAALIA JA FETAA

kesäkurpitsaa aasialaisittain (1 of 1)

KESÄKURPITSAA AASIALAISITTAIN

linssisalaatti (2 of 4)

LINSSISALAATTI

broccolinisalaatti (1 of 5)

BROCCOLINISALAATTI MANSIKOILLA

parsakaali-mansikkasalaatti (2 of 2)

PARSA-MANSIKKASALAATTI

nopea avokadolisuke (7 of 8)

AVOKADOTAHNA

suupaloja ja lohkoperunat (7 of 10)

LOHKOPERUNAT JA SALMOJERO-KASTIKE

3x dippi

PARHAAT DIPIT & SOOSIT

tomaattidippi (2 of 4)

TOMAATTIDIPPI

valkosipuli-chilikurkut (4 of 5)

VALKOSIPULI-CHILIKURKUT

Löytyisiköhän tästä satsista teillekin suosikkeja grilliin tai lempparilisukkeita grilliruoan lisukkeeksi?

Kommentointi suljettu

Raikas maissisalaatti

Tykkää

Kesäisien salaattien sarja jatkuu!

Kuten jo edellisessä postauksessa totesin, parasta kesässä on ruoka. Ja lomassa myös! olemme menneet koko loman tähän saakka teemalla ähky, ja menemme varmasti loputkin samalla teemalla, apukokin kanssa. Voi tätä herkuttelun ja syömisen määrää. En kyllä valita, ehen, on ollut ihanaa ehtiä tekemään paljon ruokaa, nauttia grillaamisestaja ja ehtiä ravintoloihin.

Teimme viime viikonloppuna mökillä aivan ihanaa, raikasta maissisalaattia. Olen suuri maissin  ystävä ja melkein joka grillauksella on saatava maissia jyrsittäväksi. Tällä kertaa maissista tehtiin lisukesalaatti possulle.

maissisalaatti (2 of 5)

Salaatti on helppo tehdä ja jos haluaa, voi oikaista reseptissä käyttämällä esikeitettyjä maisseja. Suosittelen kuitenkin malttamaan ja ostamaan makeita, raakoja maissintähkiä ja esikeittämään ne itse.

maissisalaatti (3 of 5)

Maissien ollessa kattilassa voit samalla pilkkoa salaatin muut ainekset ja maustaa sen.

Aivan ihana kesäsalaatti, halutessaan voit lisätä salaattiin vielä esim. murustettua fetaa tai vuohenjuustoa.

Kesäruokaa parhaimmillaan. Tähänkin löysin inspiksen Pinterestistä, sieltä olen löytänyt monta ideaa ja vinkkiä ruoanlaittoon. Kannattaa kurkata Pinterest-tililleni ja klikata itsensä seuraajaksi, jos haluat tietää mistä inspiroidun.

Herkullista alkanutta viikkoa!

maissisalaatti (4 of 5)

MAISSISALAATTI

4 hengelle
3 tuoretta maissintähkää (myös esikeitetyt käyvät)
2 isoa tomaattia
1 punasipuli hienonnettuna
1 dl tuoretta basilikaa hienonnettuna
1,5 – 2 tl limemehua
3 rkl laadukasta oliiviöljyä
1 tl luomuyrttisuolaa

TEE NÄIN:

1. aloita puhdistamalla maissit.
2. seuraavaksi keitä maissit suolavedessä kypsiksi.
3. kun maissit kypsyvät kattilassa, pilko tomaatit, sipuli, basilika ja sekoita joukkoon limemehu ja öljy sekä mustapippuri.
4. kun maissit ovat kypsyneet grillaa niihin kaunis, tumma pinta.
5. nyrhi maissintähkistä maissinjyvät pois, suolaa vielä kevyesti ja siirrä salaattipohjaan. Voit tarjoilla salaatin joko kylmänä tai kuumana.
6. sekoita maissit salaattipohjaan, maista ja mausta lisää jos tarve.

Kommentointi suljettu