Skip to content

Avainsana: mustikkainen jälkiruoka

Kaura-mustikkaruudut

Tykkää

kaura-mustikkaruudut (1 of 3)

Voi taivaallinen piirakka sentään! bongasin entisen Maku.fi-kollegan Lunni leipoo-blogin resepteistä niin herkullisen näköisen mustikka-murupiirakan reseptin että sitä oli pakko ryhtyä leipomaan juhannukseksi. Pellillinen kaura-mustikkaruutuja syötti viisi aikuista kolmella kahvikerralla ja taisi ruutuja jäädä senkin jälkeen vielä syötäväksi.

Resepti oli mieluinen eli helppo, tein muutamia muokkauksia ja otin vapauden korvata raaka-aineita. Lunnin ruudut ovat kyllä huomattavasti kauniimmat katsoa, myönnän sen itsekin, mutta uskon että molemmat onnistuivat makuelämyksessä täydellisesti.

Vaihdoin vehnäjauhot kaurajauhoihin ja koska ricottaa ei lähikaupasta löytynyt, vaihdoin sen tilalle mascarponen. Ei huono vaihto ollenkaan. Maissitärkkelyksen unohdin kokonaan ja huomasin sen puuttuvan vasta kun kaura-mustikkaruudut olivat onnellisesti uunissa. Hups! mutta eipä tuo lopputulosta pahentanut. Käytin myös sokerina tavallisen sokerin lisäksi kookossokeria, jonka toffeemaiseen makuun olen rakastunut. Uskon, että myös pohjan valkoisen sokerin voi korvata kookossokerilla, mutta tajusin alkaa soveltamaan sokereiden kanssa vasta täytteessä ja murupäällisessä.

Ilman Lunnia en olisi tajunnut lisätä kardemummaa ja vaikka se olikin meillä täytteen mausteena eikä murupäällisessä, oli kardemumma mustikan kanssa aivan ihana yhdistelmä. Vielä loraus vaniljakastiketta näiden kaura-mustikkaruutujen päälle ja ihana kesäherkku oli valmis.

Olisi ollut ihanaa käyttää näihin kotimaisia, itsepoimittuja mustikoita, mutta niiden aika ei ihan vielä ole. Mökilläkin kurkin vaunulenkillä mustikkapöheikköön ja totesin, että mustikkaa on kyllä tulossa mutta olivat vielä ihan vihreitä raakileita. Malttia siis tarvitaan vielä tovi. kaura-mustikkaruudut (2 of 3)

KAURA-MUSTIKKARUUDUT (gluteeniton)

1 pellillinen

pohja

150 gr voita sulatettuna
3 munaa
3 dl sokeria
3 dl maitoa
6 dl kaurajauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte

200 gr mustikoita
250 gr mascarponejuustoa
150 gr tuorejuustoa
2 dl kookossokeria

3 kananmunaa
1 rkl sitruunamehua
1/3 tl kardemummaa

murupäällinen

100 gr kylmää voita
2 dl kookossokeria

2 dl kaurajauhoja

TEE NÄIN:

1. valmista ensin pohja, aloita sulattamalla voi
2. vaahdota sokeri ja kananmunat
3. lisää joukkoon hieman jäähtynyt voisula
4. sekoita jauhot ja leivinjauhe
5. siivilöi jauhosekoitus taikinaan, sekoita tasaiseksi
6. levitä pohjataikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille
7. lämmitä uuni 200 asteeseen
8. valmista täyte sekoittamalla mascarpone, tuorejuusto, sokeri, kananmunat, sitruunamehu ja kardemumma
9. kaada täyte pohjan päälle
10. lisää mustikat
11. valmista murupäällinen nyppimällä kylmä voi sokerin ja jauhojen kanssa, ripottele täytteen päälle
12. paista uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia kunnes paistos on saanut kauniin pinnan

kaurajauhot ja kookossokeri saatu blogin kautta Urtekramilta

2 Comments

Sitruunaiset mustikkaleivokset

Tykkää

Tässäpä oiva vinkki pääsiäisen herkkupöytään, jos tulevien pitkien juhlapyhien syömiset ovat vielä mietinnässä. Ihastuin Pinterestissä näihin sitruunaisiin mustikkaleivoksiin ja tein niitä erään lauantai-illan jälkiruoaksi. Apukokki toimi koemaistajana ja totesi että nämä ovat vaarallisen hyviä. Eli, hyvät ystävät, teitä on varoitettu.

Itse aloitin pääsiäisruokien pohdinnan jo helmikuun puolella, olen siis hyvissä ajoin ollut liikkeellä. Ei ole kyllä ollut tapana, yleensä havahdun näihin juhlapyhiin hieman myöhässä. Pinterest on vain niin hirmuisen näppärä kun sinne voi jemmailla mielekiintoisia reseptejä helposti tulevaisuuden varalle.

sitruunaiset mustikkaleivokset (2 of 9) sitruunaiset mustikkaleivokset (3 of 9) sitruunaiset mustikkaleivokset (4 of 9) sitruunaiset mustikkaleivokset (5 of 9)

Alkuperäinen resepti löytyy Say Yes-blogista.  Uskaltauduin hieman tuunaamaan reseptiä, mm. vaihdoin tavallisen sokerin kookoksenkukkasokeriin johon olen kovin ihastunut tällä hetkellä. Reseptissä voi käyttää hyvin myös pakastemustikoita, mustikoiden kausi kun ei vielä maaliskuussa ole. Itse satuin löytämään pensasmustikoita kaupasta kun toteutin tämän reseptin. Yleensä meillä on talviaikaan käytössä pakastetut, kotimaiset mustikat.

Sain myös käytettyä pakastimen kätköistä joulusta jääneet torttutaikinalevyt, joista tein leivokset. Alkuperäisessä reseptissä taidettiin käyttää voitaikinaa. Leivoksiin voi toki käyttää myös hedelmiä ja maustaa tuorejuuston haluamallaan maulla. Itse satun rakastamaan sitruunaa, joten siitä en suostunut tinkimään. Vaniljasokerin sijaan käytin vaniljajauhetta.

Ei ehkä kevein jälkiruoka, mutta todella helppoa ja hyvää. Juuri sellaisesta pidän. Tulevan pääsiäisen lisäksi nämä sopivat erinomaisesti brunssipöytään ja kesällä olisi ihanaa tehdä näitä tuoreista, itsepoimituista mustikoista. Ne eivät vaan koskaan ehdi leivonnaisiin kun ne popsitaan mustikkapuskasta sellaisenaan.

Suosittelen myös tökkimään kunnolla haarukalla reikiä taikinaan jotta ne eivät paisu ihan mahdottomuuksiin. Muutama oma leivos näytti aika hurjalta kun olin tehnyt reikiä liian vähän ja ne kohosivat huikeisiin mittasuhteisiin. Onneksi tärkeintä on maku.

sitruunaiset mustikkaleivokset (6 of 9) sitruunaiset mustikkaleivokset (7 of 9) sitruunaiset mustikkaleivokset (8 of 9)

Leivokset viimeistelin tomusokerilla ja sitruunankuoriraasteella.

SITRUUNAISET MUSTIKKALEIVOKSET

12 leivosta

6 levyä torttutaikinaa / voitaikinaa
200 gr maustamatonta tuorejuustoa
2-3 rkl sitruunamehua
0,5 tl vaniljajauhetta
2 rkl sokeria
4 dl mustikoita

voiteluun

1 muna
3 rkl vettä

lisäksi

tomusokeria
sitruunakuorta raastettuna

TEE NÄIN:

1. sulata taikinalevyt
2. leikkaa ne puoliksi ja painele haarukalla reunoihin kuviot
3. töki haarukalla reikiä joka puolelle pohjaa, jotta se ei paistaessa kohoa liikaa
4. sekoita tuorejuusto, sitruunamehu, sokeri ja vanilja
5. nosta ruokalusikallinen tuorejuustoa leivonnaisten pohjalle, levitä
6. pese / sulata mustikat
7. lisää n. ruokalusikallinen mustikoita tuorejuuston päälle, painele hieman jotta ne pysyvät kunnolla leivonnaisen päällä kun ne paistuvat
8. sekoita muna ja vesi
9. voitele muna-vesisekoituksella leivoksien reunat
10. lämmitä uuni 200 asteeseen
11. paista leivoksia n. 12-14 minuuttia uunista riippuen, käännä uunipelti välillä jos takana olevat leivokset alkavat tummua liikaa. Tarkkaile leivoksia paistaessasi niitä etteivät ne tummu liikaa.
12. koristele tomusokerilla ja raastetulla sitruunankuorella
13. tarjoile

Jos valmistat leivokset etukäteen kuten itse tein, suosittelen lämmittämään niitä hetken uunissa ennen tarjoilua. Lämpimänä leivokset ovat parhaimmillaan.

 

4 Comments