Skip to content

Avainsana: nopea salaatti

Linssisalaatti + parhaat salaattireseptit

Tykkää

Kuten varmaan jo tiedätte, olen suuri linssifani. Linssireseptejä on valtavat määrät blogissa ja kaikki syömäni linssiateriat eivät toki edes ehdi blogiin saakka.

Viime aikoina olen hurahtanut (linssi)salaatteihin ja olenkin tehnyt niitä monen eri ruoan kylkiäisiksi. Helppoa, terveellistä, edullista ja hyvääkin vielä! aika vastustamaton kombo siis.

parhaat salaattireseptit

Tämä, kuten moni muukin ruokani viime aikoina syntyi täysin suunnittelematta ja sellaisella sopivalla hetkellä kun pieni minikokkimme veteli sikeitä makuuhuoneessa. Arvaatte, että ehdin tosiaan valmistaa ja kuvata ruoan, mutta syöminen siirtyi kun hän aavisti jälleen äidin aikovan syödä. parhaat salaattireseptit

Salaatissa yhdistyvät niin moni oma lempijuttuni! on linsseja, fetaa, basilikaa ja sipulia. Mausteita ja oliiviöljyä, niin ja sitä sitruunamehua. Tavallaan on ollut myös virkistävää, kun ei ehdi kauheasti suunnittelemaan ruokia etukäteen ja vaikka suunnittelisi, ne harvoin toteutuvat ihan suunnitellusti. Spontaanisti kokatessa ja jääkaapin antimia hyödyntäessä tulee joskus aivan loistavia oivalluksia. Eikä vaan joskus, vaan usein.

Tiettyjä raaka-aineita löytyy kaapeista aina, kuten tosiaan fetaa, basilikaa ja linssejä. Sipuleitakin täytyy olla pöydällä aina kulhollinen. Kun on aina hyviä perusjuttuja saatavilla, saa pienessä kiireessä tai sen enempää suunnittelematta aikaiseksi aivan ihania ruokia.

En tiedä oletteko huomanneet, mutta salaatit ovat myös vallanneet tämän blogin viime aikoina!

Blogista löytyykin salaatti-tagin alta 149 hakutulosta! ne eivät toki ole kaikki viime aikojen tuotoksia, mutta olin aika yllättynyt monta salaattia mahtuu näihin blogivuosiin.

Alla olevassa listassa teille muutama oma salaattisuosikkini:

Grillattu lohisalaatti ja inkiväärikastike

Porkkana-feta-kvinoasalaatti

Parsa-mansikkasalaatti

Grillattu fetasalaatti

Aasialainen porkkana-lehtikaalisalaatti

Tonnikala-avokado-kaalisalaatti

Mummun saksalainen perunasalaatti

Bulgur-salaatti & peruna-pekonisalaatti

parhaat salaattireseptit

 

LINSSISALAATTI

2 hengelle

1 prk esikeitettyjä vihreitä tai punaisia linssejä
1-2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl yrttisuolaa
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1 salottisipuli (tai punasipuli)
2 dl tuoretta basilikaa silputtuna
1 dl fetaa murustettuna
mustapippuria

TEE NÄIN:

1. huuhtele linssit
2. sekoita isossa kulhossa kaikki salaatin ainekset, maista ja mausta lisää jos tarve

2 Comments

Värien loistoa – ihana salaatti

Tykkää

Nyt kuumimmilla kesähelteillä maistuvat salaatit, melkein missä muodossa tahansa. Sen lisäksi että kuumalla ei aina jaksa syödä lämmintä ruokaa, ovat salaatit myös parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta.

Kreikassa tuli toki syötyä salaattia joka päivä, sehän on selvä, mutta vielä kotonakin minulla kolotti salaattihammasta. Halusin tehdä ruokaisan salaatin, joka pitäisi myös nälkää. Kurkkasin jääkaappiin ja sieltä löytyneistä aineksista syntyi tämä värikäs ja herkullinen salaatti!

IMG_6077

Värikäs kesäsalaatti

4-5 porkkanaa
10 valkosipulinkynttä
1/2 cosmopolitan salaatti tai muuta vihreää lehtisalaattia
1/2 keltainen paprika
2 tomaattia
1/2 iso punasipuli
kourallinen parmesanjuustolastuja tai muuta juustoa
luomu yrttisuolaa, valkopippuria ja chilijauhetta sekä kuivattua rosmariinia
oliiviöljyä
*
2 dl bulguria
4 dl vettä
1 tkl kurkumaa

salaatinkastike
oliiviöljyä ja sitruunamehua, mustapippuria

Aloita kuorimalla ja pilkkomalla porkkanat pieniksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet.

Siirrä porkkanat ja valkosipulinkynnet kulhoon, lisää reilusti oliiviöljyä ja mausteet (luomu yrttisuolaa, valkopippuria ja chilijauhetta sekä kuivattua rosmariinia). Sekoita ja paista uunissa 250 asteessa n. 10 minuuttia, varo etteivät porkkanat ja sipulit pala.

Keitä bulgur. Kiehauta 4 dl vettä ja lisää bulgur kiehuvaan veteen. Mausta kurkumalla ja anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes bulgur on imenyt veden. Anna bulgurin jäähtyä.

Pese ja revi salaatti, pilko paprika, tomaatti ja sipuli, raasta parmesanjuusto.

Anna myös porkkanoiden ja valkosipuleiden jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

Sekoita burlgur ja salaattiainekset keskenään. Mausta oliiviöljyllä ja sitruunamehulla, rouhi päälle mustapippuria. Lisää porkkanat ja valkosipulit. Lisää kastiketta tarvittaessa. Lisää viimeiseksi juustolastut.

Kommentointi suljettu

Kvinoa-katkarapusalaatti

Tykkää

Taas tulee resepti siitä iki-ihanasta Chrissy Freerin Superviljat-kirjasta, en mahda sille mitään. Päivät pitkät tekisi vain mieli popsia herkkuja sen kirjan kansien välistä. Nyt jätin kirjan vähäksi aikaa lainaan, joten palaan muistelemaan viime viikon herkkuja. Minulla Superviljat-kirjasta myös yksi jälkiruokapostaus tulossa, johon tulee mm. marjoja ja viskiä, pysykää siis kuulolla!

kvinoa-katkarapusalaatti

Alkuperäisessä reseptissä tässä käytettiin hirssiä, mutta koska nappasin kaupasta mukaan ainoastaan kvinoaa ja hirssijauhoja tein tämän tällä kertaa kvinoasta. Hirssi on itselle aika tuntematon vilja, joten täytyy kyllä käydä nuuskimassa lähikaupan hyllyt vielä uusiksi jospa siellä olisi hirssiä.

Salaatissa yhdistyy moni minulle rakas vihreä ruoka; vihreä parsa, avokado, korianteri, vihreä chili..vielä kun lisää tymäkästi raikasta limeä ja hyvää oliivöljyä on sellainen herkku lautasella että tähän jää koukkuun. Mutta ei haittaa, terveellistähän tämä on!

KVINOA – KATKARAPUSALAATTI

4 dl valmista kvinoaa (käytin GoGreenin kvinoaa)
(1/2 tl kasvisliemijauhetta)
2-3 dl katkarapuja
3-4 vihreää parsaa
1 kypsä avokado
1-2 limen mehu
1/3 puska korianteria
1 dl hyvää oliiviöljyä
1 tuore, vihreä chili

TEE NÄIN:

1. aloita keittämällä vesi kvinoaa varten. Sekoita kvinoasuurimot kiehuvaan veteen ja siirrä sivuun imeytymään. Voit halutessasi maustaa kvinoan keitinveden esim. luomukasvisliemijauheella.
2. pese ja kuori parsa. Mausta parsa suolalla, pippurilla ja paista voissa pannulla.
3. sillä välin kun parsa kypsyy pannulla, kuori ja leikkaa avokado pieniksi paloiksi, silppua korianteri ja chili.
4. pyöräytä (sulatetut, jos käytät pakasterapuja) katkaravut pannulla parsojen joukossa nopeasti.
5. nosta parsat jäähtymään, sekoita kvinoaa lusikalla jotta vesi imeytyy tasaisesti.
6. sekoita kastike: oliiviöljy, limen mehu ja vihreä chili.
7. pilko jäähtynyt parsa pieniksi suupaloiksi. Nosta kvinoa tarjoiluastiaan ja sekoita joukkoon kaikki vihreät. Lisää lopuksi chili-limekastike. Sekoita ja mausta tarvittaessa lisää esim. limen mehulla.
8. nauti.

Salaatin voi toki tehdä myös kuumana ruokana, jätä silloin jäähdytyssessiot väliin.

Kirja saatu arvostelukappaleena

5 Comments