Skip to content

Avainsana: pastaresepti

Raakamakkarapasta

Tykkää

Tässä vielä yksi pastareseptilisäys taannoiseen parhaat pastat-postaukseen. Tätä pastaa syötiin meillä viime kuussa, pääsiäisenä ja ihastuin siihen kovin. Alkuperäisen innostuksen tähän makkarapastaan sain Suusta Suuhun-blogin Alisalta, joka postasi maaliskuussa chorizo-pastasta. Itse satuin olemaan pääsiäisen alla lihatukussa ja silmäni kiinnittyivät tiskillä raakamakkaroihin. Ostin meille pääsiäisen kunniaksi lammasmakkaroita ja ne sopivat tähän pastaan ihanasti.

raakamakkarapasta (1 of 7)

Pastana käytin apukokkia ajatellen Semperin penneä, sellaista tummempaa versiota, jossa on enemmän kuitua. Syön itse, jos en syö tuorepastaa, aina tummempaa, täysjyväpastaa ja oli mukava löytää sellaista myös gluteenittomana. Penne olikin mukavaa vaihtelua spagettiin. raakamakkarapasta (2 of 7)

Pastassa oli myös ihanien, pulleiden raakamakkaroiden lisäksi kasviksia. Suosikkiani lehtikaalta, punaista paprikaa, sipulia ja tietenkin myös valkosipulia. Lisämakua voi antaa itsetehdyllä pestolla, mutta pasta on maukas ilmankin. Meillä sattui olemaan pestoa kaapissa kun ryhdyin tätä pastaa tekemään. enkä voinut vastustaa sen lisäämistä. raakamakkarapasta (3 of 7) raakamakkarapasta (5 of 7) raakamakkarapasta (6 of 7)

Aika upeat värit pestossa, eikös? pestoon en kyllästy ikinä. Se sopii niin hyvin kaikkeen ruoanlaittoon, olen sivellyt sitä aamiaisleivälle, syönyt munakkaan kanssa, maustanut sillä pastan, syönyt sitä lusikalla sellaisenaan.. olen todellinen pestofani!raakamakkarapasta (7 of 7)

Lammasmakkarassa on aivan oma, erityinen makunsa. Todella ihana lisä pastaan.

RAAKAMAKKARAPASTA

2 hengelle

4 dl penne-pastaa
2 valkosipulinkynttä
1/2 iso sipuli tai yksi pieni sipuli
3-4 raakamakkaraa
2 ruotoa lehtikaalta
1/3 paprika
1 dl pestoa
öljyä paistamiseen
parmesanjuustoa
mustapippuria
sitruunamehua
muutama basilikanlehti

TEE NÄIN:

1. keitä pasta lähes kypsäksi
2. lisää paistinpannulle öljy sekä raakamakkarat
3. paista makkaraoita keskilämmöllä
4. silppua sipulit, pese ja silppua lehtikaali ja paprika
5. lisää kasvikset pannulle, varo että sipulit eivät pala
6. nosta makkarat pannulta, viipaloi ne ja lisää takaisin pannulle
7. kaada pannulle pasta
8. lisää pesto, sekoita
9. rouhi päälle mustapippuria ja purista hieman sitruunamehua
10. annostele pasta, raasta päälle parmesanjuusto, koristele basilikalla ja tarjoile

Kommentointi suljettu

Parsakaali-tomaatti-fetapasta

Tykkää

Minusta on ihanaa löytää uusia blogeja ja sieltä mielenkiintoisia reseptejä ja ideoita omaan kotikeittöön. Olen tällä hetkellä aivan hullaantunut Cookie + Kate-blogiin, josta löysin myös edellisen postauksen kukkakaalikeiton. Olin jotenkin todella innostunut kaikesta kasvisruoasta palattuani minipyrähdykseltä Saksasta, siellä tuli syötyä niin paljon ja niin tuhdisti että sanoin apukokille sunnuntai-iltana palattuani kotiin, että haluan iltapalaksi vain porkkanaa.

parsakaalipasta (1 of 3)

Nyt maanantaina maistui taas jo ruoka vanhaan malliin, mutta olin vähän vahingossa koko päivän kasvislinjalla. Lounaaksi söin Epic Foodsin ihanaa punajuurikeittoa (lämmin suositus ko. palvelulle, ihania ruokia ja täsmällinen toimitus!) ja illalliseksi piti syödä linssikeittoa, mutta sitten näin Cookie + Katen pastapostauksen ja se oli menoa..

parsakaalipasta (2 of 3)

Ooooo.. oooo..ooo!

Santsasin kaksi kertaa. Söin siis kolmen ihmisen annokset.

Mutta tiedättehän kun ruoka on niin hyvää että ei voi lopettaa syömistä? minulle tämä oli juuri sellaista ruokaa. Asiaa auttoi toki myös hillitön nälkä ja karsea sää, pasta on lohturuokaa parhaimmillaan.

parsakaalipasta (3 of 3)

PARSAKAALI-TOMAATTI-FETAPASTA

täysjyväpastaa
4 dl parsakaalia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
öljyä paistamiseen
0,5 tl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
0,5 tl kuivattuja chilihiutaleita
7-8 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 dl laadukasta fetaa

TEE NÄIN:

1. keitä pasta al denteksi suolavedessä.
2. silppua ja pese parsakaali ja sipulit.
3. lämmitä paistinpannu keskilämmölle.
4. lisää öljy.
5. lisää sipulit ja parsakaali pannulle.
6. mausta sitruunamehulla, mustapippurilla ja chilihiutaleilla.
7. varo että sipulit eivät ruskistu, paista kunnes ne ovat pehmenneet.
8. valuta valmis pasta, kaada pannulta sipulit ja parsakaali öljyn kera pastakattilaan.
9. silppua tomaatit ja murenna feta.
10. lisää ne kattilaan.
11. lisää siemenet ja sekoita.
12 mausta lisää jos tarve.

Kommentointi suljettu

Tomaatti-persiljapesto

Tykkää

Olen aikamoinen pesto – ja pastafani, mikä ei varmaankaan tule kenellekään siellä ruudun takana yllätyksenä. Tällä kertaa intohimoni johdatteli minut tomaatti-persiljapeston pariin.

Pasta, tuo kesällä hyljeksitty, ihana ruoka jota voisin syödä aina ja koko ajan. Pastaan on vaikea kyllästyä, mutta kesällä se aina unohtuu ja muistuu mieleen vasta kun lomat on pidetty ja töihin on palattu.

Pinterestissä seikkaillessani törmäsin hauskoihin pestopastaresepteihin ja huomasin himoitsevani aurinkokuivattuja tomaatteja. Niistä oli siis päästävä tekemään pastaa. Pestoja on maailmassa monenmoisia, yksi suosikkini on perinteinen pesto – basilikapesto, mutta on todella hauskaa kokeilla myös muunlaisia yhdistelmiä pastan kanssa, kuten tätä tomaatti-persiljapestoa.

Aurinkokuivatut tomaatit ja persilja olivat huikea yhdistelmä.

Tomaatti-persiljapesto tomaatti-persiljapesto

Söin tomaatti-persiljapestoa pastalla kaksi päivää putkeen, eikä ihme. Annoksessa yhdistyvät lempparijutut!

TOMAATTI-PERSILJAPESTO

4 annosta

200 gr täysjyväspagettia

200 gr aurinkokuivattuja tomaatteja
0,5 dl auringonkukansiemeniä
0,5 rkl sitruunamehua
2 rkl parmesanjuustoa raastettuna
1 dl tuoretta persiljaa silputtuna
1 tl mustapippuria myllystä
2 rkl vettä
1 valkosipulinkynsi silputtuna

TEE NÄIN:

1. kiehauta suolattu pastavesi ja lisää spaghetti.
2. lisää sauvasekoittimen monitoimiosaan aurinkokuivatut tomaatit öljyineen, auringonkukansiemenet, sitruunamehu, raastettu parmesanjuusto, tuore silputtu persilja, mustapippuri, vesi ja silputtu valkosipulinkynsi.
3. surauta tasaiseksi tahnaksi, maista ja mausta lisää jos tarve.
4. valuta spaghetti ja sekoita pesto pastan joukkoon. Koristele persiljalla ja raasta parmesanjuustoa annoksen päälle.

Kommentointi suljettu