Skip to content

Avainsana: pekonisalaatti

Perunaa, pekonia ja sipulia

Tykkää

… niistä on helppo ja herkullinen kesälounas tehty.

perunaa, pekonia sipulia

Eikä siinä vielä kaikki!

Nyt kesällä tulee syötyä ehkä hieman erilailla kuin normaalisti. Olen myös inspiroitunut yhdestä sun toisesta ystävästä ja alkanut soveltaa enemmän jääkaapin sisällön mukaan kuin ennen, olen (myönnän) hieman laiskistunut siinä suhteessa.

Olin kävelemässä kotiin asioilta ja pohdin pää sauhuten, että mitä helppoa ja nopeaa tekisin meille lounaaksi. Mietin, että pasta on aina nopea lounas, mutta sitä ei nyt juuri sinä päivänä tehnyt mieli. Sitten muistin, että kaapissa on näin kesällä aina pussillinen uusia perunoita. Laitoin apukokille viestin, että laittaa perunat kiehumaan ja keksin loput kotona.

Hyvän keksinnön teinkin! asiaa auttoi, että meillä oli pitkästä aikaa paketti pekonia kaapissa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan keitin perunat, paistoin pekonia, pyöräytin perunat pekonin rasvassa pannulla ja silppusin kevätsipulin.

No, oli tässä yksi pieni twistikin. Tein lisäksi aivan ihanan ja raikkaan avokado-kermaviilikastikkeen, joka toi tähän tuhtiin annokseen ripauksen raikkautta ja lisää vihervoimaa. Kannattaa laittaa kastikkeeseen reilulla kädellä sitruunaa, niin saat aika tuhdista annoksesta jo tosi paljon raikkaammaan.

Tämä on niin helppo ja näppärä ruoka, että suosittelen tehtäväksi myös mökillä, tämän voi tehdä helposti myös isommalle porukalle. Sopii muuten myös aamiaisella, paista vielä lisäksi kananmmuna päälle niin aika ihana aamiaisherkku on valmis.

Koska kesällä peruna on (mielestäni) parhaimmillaan, klikkaa TÄSTÄ blogin muihin perunaresepteihin ja ihastu.
perunaa, pekonia sipulia

PERUNAA, PEKONIA JA SIPULIA + RAIKAS AVOKADO-KERMAVIILIKASTIKE

2 hengelle lounaaksi

10 pientä tai keskikokoista varhaisperunaa
5 siivua pekonia
2 kevätsipulia varsineen

avokado-kermaviilikastike

1 avokado
1 dl tuoretta basilikaa
2 dl kermaviiliä
1/2 – 1 sitruunan mehu
ripaus suolaa ja pippuria

TEE NÄIN:

1. keitä perunat napakan kypsiksi
2. paista pekonit rapeiksi, älä pese pannua kun olet valmis
3. pyöräytä keitetyt perunat (voit halkaista isoimmat) pekonin rasvassa pannulla
4. silppua kevätsipulit
5. tee avokado-kermaviilikastike lisäämällä kaikki ainekset monitoimilaitteeseen ja surauta kastikkeeksi, maista ja mausta lisää jos tarve
6. nosta perunat lautaselle, silppua pekoni ja lisää perunoiden sekaan
7. koristele kevätsipulilla
8. laita viimeiseksi annoksen päälle kastike

Kommentointi suljettu

Linssi-pekonisalaatti

Tykkää

Palasin eilen Saksasta ja toin mukanani (muutaman ylimääräisen kilon) saksankielisen ruokalehden. Ahmaisin lehden hetkessä jo reissussa ja merkkailin mielenkiintoiset reseptit ylös. Tämä linssi-pekonisalaatti kiinnitti huomioni heti, vaikka sitä tehdessä homma lähtikin vähän lapasesta ja salaatista tuli kyllä jotain ihan muuta kuin mitä lehdessä oleva resepti oli. No mutta, tärkeintähän on että ruoka on hyvää.

Kirjoittelen vielä vähän enemmän reissustani tällä viikolla, pitää ensin antaa viikonloppuna syötyjen ruokien laskeutua. Vielä tänä aamuna tuntui että minulla ei välttämättä koskaan enää ole nälkä, niin paljon tuli syötyä viikonloppuna vaikka en syönyt edes kahta lämmintä ateriaa päivässä! mutta mummo tekee parhaat ruoat, ei ole helppoa kieltäytyä santsilautasesta kun tarjolla on herkkuja joita harvoin pääsee syömään.

Linssi-pekonisalaattini oli kyllä ihanan ruokaisa ja parasta siinä on se, että siihen voi tosiaan lisäillä mitä ikinä haluaa, kuten itsekin tein.

IMG_4728

Linssi-pekonisalaatti

Linssit

2 dl lihalientä
2 dl appelsiinimehua
1 sipuli silputtuna
2 dl punaisia linssejä

Aloita silppuamalla sipuli. Lisää pieneen kattilaan nesteet, linssi ja sipulisilppu. Anna porista miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia.

Kun linssit ovat kypsiä, siivilöi sipulit ja linssit. Sekoita ne kastikkeeseen (alla)

Sillä aikaa kun linssit ja sipulit porisevat kattilassa valmista lämpimät lisukkeet.

Lämpimät lisukkeet

2 porkkanaa
1 kokonainen valkosipuli
1/2 pekonia
rypsiöljyä, valkopippuria ja rosmariinia

Kuori ja pilko porkkanat sopiviksi suupaloiksi, kastele rypsiöljyllä ja mausta pippurilla ja kuivatulla rosmariinilla.

Puolita valkosipuli, lorauta päälle öljyä.

Paahda porkkanat ja valkosipulit uunissa grillivastuksen alla n. 220 C n. 15 minuuttia.

Paista pekoni kuumalla pannulla rapeaksi. Pilko.

Salaattipohja

1 pss vihreää salaattia
1/3 kurkku
1 tomaatti
1/3 punainen parika

Pese ja revi salaatti, pilko kasvikset ja lisää ne salaattikulhoon.

Kastike

3 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl dijon-sinappia

Sekoita oliiviöljy, valkoviinietikka ja dijon-sinappi valutettujen linssien ja sipulin sekaan.

Mausteet
suolaa ja mustapippuria, sitruunamehua

Aloita salaatin kasaaminen salaattipohjasta. Lisää pohjan päälle linssi-sipulisekoitus, pekoni, porkkanat ja kylkiäisiksi vielä paahdettu valkosipuli.

Jos olet oikein hurjalla tuulella, voit lisätä salaatin päälle muutaman lastun parmesanjuustoa.

Mausta salaatti rouhaisulla suolaa, pippuria ja lorauksella sitruunamehua.

Kommentointi suljettu

Herkkusalaatti

Tykkää

Pari viikkoa sitten sunnuntaina oli havaittavissa pientä päänsärkyä ja jomotusta. Tuijotin jääkaappiin ja pohdin että millä oloa helpottaisi ja silmäni osuivat ensin pekoniin, siitä tankoparsaan, sen jälkeen huomasin sinihomejuuston ja viimein muistin että perunoitakin oli.

Näin syntyi sunnuntai-illan pelastaja, monien makujen tuhti salaatti joka ei jätä ketään nälkäiseksi.

Herkkusalaatti

HERKKUSALAATTI

2 perunaa ohuiksi viipaleiksi siivutettuna (voit jättää myös perunan pois, itse tein kaksi eri versiota salaatista)
2-3 vihreää tankoparsaa
1 porkkana
1 punasipuli
2 pss jääsalaattia
1/2 kurkku
1 tomaatti
1/2 pkt pekonia
1 avokado
tuoretta persiljaa
sinihomejuustoa tai muuta juustoa oman maun mukaan (itse laitoin toiseen salaattiin sinihomejuustoa ja toiseen jääkaapista löytynyttä juustoraastetta)

voita paistamiseen
suolaa, pippuria ja valkosipulia perunoiden maustamiseen

oliiviöljyä
balsamicoa
sitruunamehua

TEE NÄIN:

1. siivuta perunat ja paista ne kypsiksi ja kauniin ruskeiksi joko pannulla voissa tai uunissa pellillä öljyssä.
2. mausta perunat suolalla, pippurilla ja joko tuoreella valkosipulilla tai valkosipulimausteella.
3. kypsennä parsa ja pekoni pannulla.
4. tee jääsalaatista salaattipohja, lisää päälle sipuli, tomaatti, kurkku, avokado.
5. mausta oliiviöljyllä, sitruunamehulla ja lorauksella balsamicoa.
6. kun perunat, parsa ja pekoni ovat kypsiä kaada ne salaattipohjan päälle.
7. lisää viimeiseksi juusto ja persilja.
8. nauti ja sulattele rauhassa kotisohvalla hyvän kirjan tai elokuvan parissa.

Muista osallistua Helsingin Kulinaarisen Instituutin kokkauspaja-arvontaan!

5 Comments