Skip to content

Avainsana: ruoan kotiinkuljetus

Syksyn soppakooste & arjen taklausta

Tykkää

Meillä on nyt siirrytty vahvasti syysruokiin eli keittoihin. Yritän tehdä vähintään yhden keiton joka viikko, useimmiten jonkin kasvispohjaisen sosekeiton, johon lisään linssejä tai kikherneitä, nämä keitot ovat minikokin lemppareita.

Suolaa ja hunajaa- blogissa oli juuri hyvä ja ajankohtainen kirjoitus arjen taklaamisesta ja tähän postaukseen sopivasti lohisopan resepti.

Arjen taklaaminen onkin aikamoinen laji! olin tammikuussa töihin palatessani aivan kauhusta jäykkänä että miten tästä arkirumbasta selviäisi. Epäilin myös, että elämä olisi pelkkää kiirettä ja stressiä päiväkotireissuineen ja pitkän työmatkani takia.

Onneksi nyt, n. 10 kuukautta töihinpaluun jälkeen, voin sanoa että ei tämä arki oikeasti ole yhtään hassumpaa- se on itseasiassa tosi sujuvaa. 

Olemme erehdyksen ja yrityksen kautta löytänyt arkeen sujuvuuden, aikaa on toki vähemmän moneen asiaan kuin ennen, mutta siihenkin on tottunut ja olen priorisoinut itselle tärkeitä asioita. Tein henkisesti myös tuon Jonnan mainitseman rimanalennuksen viime keväänä ja nyt tuntuu, että ihan turhaan jännitin ja stressasin uutta elämänvaihetta etukäteen.

Toki ymmärrän, että uudet asiat ja näinkin suuret elämänmuutokset saavatkin jännittää ja on varmasti ihan hyväkin vähän ottaa kierroksia. Onneksi niitä kierroksia saa sitten laskettua.

Meillä arjessa suurimpina apulaisina ovat arkiruokien kotiinkuljetus, ennakointi ja ruokasuunnittelu ja minikokin mummu. Nämä kaikki kun laskee yhteen niin kasassa on todella toimiva kombo. En edes muista koska olisin viimeksi stressannut arkilogistiikasta, selviän nykyään jo hyvällä suunnittelulla myös viikoista kun apukokki on työmatkalla (ja hän niistä viikoista kun minä olen työmatkalla).

Olen myös nyt syksyn aikana löytänyt sisäisen rouva Gastronaattini . Kun ennen arkibravuurini oli loihtia jääkaapin jämistä torstaisin herkkuaterioita, olen nyt löytänyt itseni sunnuntaisin keittiöstä valmistamassa ruokaa alkuviikolle. Useimmiten teen keittoa, joka valmistuu nopeasti tai pidempää valmistusaikaa vaativia ruokia kuten kaalilaatikkoa, lihapullavuokaa tai lasagnea. Usein saatamme iskeä haarukkamme tähän ruokaan jo sunnuntai-iltana, mutta teen niin ison satsin että siitä riittää vähintään maanantaillekin. Näin koen että arkiviikko lähtee sujuvasti käyntiin kun maanantaina voi työpäivän päätteeksi vain istua pöytään sen isompia valmistamatta.

Nautin silti edelleen ruoanlaitosta arkena, en vain jaksa tehdä mitään kovin työlästä. Meillä on onneksi päivällisaika siirtynyt hieman myöhemmäksi ja useimmiten istumme syömään Pikku Kakkosen jälkeen, minikokki jaksaa useimmiten odottaa ruokaa pienen välipalan voimin. Näin minulla on aikaa valmistaa meille ruoka, jos sitä ei valmiina ole.

Toinen millä taklaan arkea ovat Epicin kotiintoimitetut ruoat (*ruoat saan osana kaupallista yhteistyötä).

Nautin myös seuraavan viikon ruokalistojen suunnittelusta enkä enää stressaa vaikka suunnitelmat eivät yleensä toteudu sataprosenttisesti, jos päästään edes puoleen siitä, niin olen tyytyväinen! mutta suunnittelun ansiosta kaapissa on aina jotain mistä voi loihtia aterian.

Ja sitten arjen voi täysin sekoittaa minikokin flunssa / vatsatauti / enterorokko / korvatulehdus joka pistää työ- ja arkiviikon aivan uusiksi. Siinäpä onkin suunnittelijalle sulattelemista!

Miten teillä taklaillaan arkea?

Niin ja alla vielä syksyinen soppakooste.

*

Raikas siskonmakkarakeitto sitruunalla ja kasviksilla

Sipulikeitto ja rapeat juustoleivät

Tomaattikeitto & paahdetut kikherneet

Linssi- kasviskeitto

Aivan ihana linssikeitto

 

1 kommentti

Tuoreita marjoja kotiovelle & arvonta

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö, Marjatkotiin.fi

Meidän perheessä marjoja kulutetaan ympäri vuoden ja paljon. Talvella syömme marjoja smoothieissa ja puurossa, kesäisin sellaisenaan, jogurtin kanssa, leivonnaisissa, ruoissa.. saamme tuhottua muutaman litran marjoja yhdessä illassa oman perheen kesken. Minikokki rakastaa kaikenlaisia marjoja ja syökin niitä usein välipalana tai iltapalalla.

marjat kotiin marjat kotiin

 

Viime vuonna kävimme keräämässä itse pakkaseen mansikoita läheiseltä mansikkapellolta, mutta emme ehtineet missään välissä lähtemään mustikkametsään. Olin huomannut viime kesänä mainoksen yrityksestä, joka toimitti marjoja (myös mm. herneitä, hunajaa ja, sieniä omenamehua!) kotiinkuljetettuna. No, suurena verkkokauppafanina ja myös sopivan laiskana, päätin kokeilla palvelua ja tilasin meille kotiinkuljetettuna kotimaisia mustikoita.

 

marjat kotiin

 

Palvelusta jäi todella hyvä fiilis, marjat saapuivat sovitusti ja olivat hyvässä kunnossa saapuessaan. Pakastimme suurimman osan mustikoista ja söimme niitä pakastimesta sellaista vauhtia, että mustikat olivat loppu jo ennen joulua.

 

marjat kotiin

 

Nyt olenkin erityisen innoissani siitä, että pääsin tekemään Marjatkotiin.fi:n kanssa yhteistyötä! tänä kesänä emme ehtisi missään välissä itse poimimaan marjoja, joten tämä yhteistyö on todellinen onnenpotku. Olemme heti loman alussa kaksi viikkoa Kroatiassa ja sitten meillä on edessä muutto (juu, täällä ruudun toisella puolen ollut ollut hieman haipakkaa viime aikoina…) joten on erittäin epätodennäköistä että aikaa ja energiaa riittäisi marjanpoimintaan.

 

marjat kotiin

 

MARJATKOTIIN.FI

 

  • Yritys toimittaa kotimaisia, lähitiloilta poimittuja tuotteita kotioville katkeamattomassa kylmäketjussa. Kesäisin toimituksessa ovat marjat, sienet, herneet sekä uuden sadon hunaja vastapoimittuina ja talvella edelliskesän marjat pakasteina ja mehuina sekä hunajaa.

 

  • Kun teet tilauksen, voit valita itsellesi parhaiten sopivan toimitusajankohdan kolmen (3) tunnin tarkkuudella. tarkempi toimitusaika ilmoitetaan 30 minuutin tarkkuudella edellisiltana (tekstiviestillä) ja kuski lähettää viestin lähtiessään, mistä voit seurata kuljetuksen saapumista reaaliajassa. Itse seurasin silmä kovana koska ne marjat saapuvat ja aivan ajallaan tulivat.  Kuljettajat toimittavat tilaukset Oiva-luokituksen saaneilla kylmäkuljetusautoilla kotiovellesi.

 

  • Marjatkotiin.fi- sivustolta näet helposti mitkä tuotteet ovat milloinkin satokausituotteita ja koska niitä toimitetaan. Lisätietoa tilaamisesta, löydät täältä.

 

 

  • HUOM! yritys antaa marjoille tuoreustakuun. Jos tuotteiden tuoreudessa on huomautettavaa, voit olla yhteydessä asiakaspalveluun ja tuotteet hyvitetään sinulle.

 

MITEN MEILLÄ SUJUI?

Sieltä ne mansikat, herneet, luomuhunaja ja taivaallinen omenamehu saapuivat kotiovellemme priimakunnossa. Mansikat olivat todella laadukkaita ja pakastinkin heti toisen laatikollisen minikokin verottaessa kuormaa samaa tahtia kun minä siivosin mansikoita.

Ihanaa!

marjat kotiin

ARVONTA!

Nyt yksi onnellinen voi voittaa 5 kg mansikkaa kotiinkuljetettuna!

Jätä kommenttiboksiin kommentti, mitä tekisit voittamillasi mansikoilla. Söisitkö heti, pakastaisitko, leipoisitko..?! ja jos on hyviä mansikkareseptejä, niitä saa toki myös laittaa jakoon.

Ennen osallistumista, käythän tarkistamassa Marjatkotiin.fi:stä että asut toimitusalueella.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy ensi keskiviikkona 4.7. klo 23.59

 

61 Comments

Epic.fi – valmiit ruoat suoraan kotiin (+arvonta)

2

Kaupallinen yhteistyö, Epic.fi

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, on äitiys tehnyt minusta joissakin asioissa laiskan tai ainakin mukavuudenhaluisemman. Laiska on sanana kovin negatiivinen.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana oppinut päästämään irti joistakin langoista ja ulkoistamaan tehtäviä ja asioita. Meillä käy siivooja, tilaan ruokatarvikkeet kotiovelle ja tilaan nykyään myös valmiita ruoka-annoksia kotiovelle. Olen usein tilannut Epiciltä illalliskassin, jos apukokki on ollut reissussa tai pojat ovat olleet keskenään kotona minun ollessani poissa (tiedän, palvelu on ehkä liiankin hyvää ollakseen totta!). Olen aina ollut hirmu tyytyväinen ruokiin ja ne ovat todella olleet pelastus, kun olen ollut itsekseni kotona ja olen saanut vain avata oven, lämmittää ruoat ja that’s it.

epic

Nyt ei ole kuitenkaan kyse niistä toisista ruokakassipalveluista, joita olen myös testannut, vaan Epic.fi:n palvelusta, jossa voit tilata illallisen valmistettuna (!) ja kotiinkuljetettuna. Tämän helpommaksi ei voi enää mennä!

illalliskassi

Epicillä on kahdenlaisia ruokakasseja, lounaskassi ja illalliskassi. Olen testannut lounaskassia töissä, mutta tässä postauksessa keskityn illalliskassiin.

Kun jäin äitiyslomalle alkuvuodesta 2016 lähettelin Epicin tiimille Instagramin kautta toiveita, että he laajentaisivat jakelualuettaan Vantaalle. Aikaa kului ja lopulta huomasin vuoden 2017 syksyllä, että toiveeni on vihdoin toteutettu. Ei siis auttanut kuin tilata ja testata Epicin illalliskassia. Olin hurjan tyytyväinen palveluun, kuten olin ollut jo aiemmin lounaskassiin.

MITEN HOMMA TOIMII?

Miten homma sitten oikein toimii illalliskassin kanssa?

Ruoat tulee tilata vähintään 2 päivää ennen toimitusta TÄÄLTÄ. Valitse annokset, valitse toimituspäivä – ja aika, lisää tietosi, päätä maksatko heti vai toimituksen aikana ja klik.

Illalliskassin minimitilaus on 35 euroa.

Sitten vain odotat että toimituspäivä saapuu ja saat ruoat kotiovelle.

epic

epic

Nyt moni miettii, että miksi ruoat tulee tilata jo kaksi päivää ennen toimitusta? tämä on siksi, että kaikki ruoat tehdään tilauksesta ja näin Epic pystyy säätelemään ruokahävikin määrää kun tilaukset ovat tiedossa etukäteen ja ruokaa voidaan valmistaa vain tarvittava määrä.

Itse tilaan aina neljä annosta, niistä syömme n. 2 päivää riippuen monta ruokailijaa on pöydässä. Aika usein otan mukaan myös smoothien, ne ovat minikokin suurta herkkua.

Annokset toimitetaan kylminä ja jos ne ovat lämmitettäviä, niissä on ohjeet uuni – ja mikrolämmitykseen. Meillä ei ole mikroa, mutta uunissa lämmittäminen sujuu mukavasti, ruoat tulevat uunin kestävissä laatikoissa (kansi pitää toki ottaa pois).

MISTÄ TIEDÄN TOIMITTAAKO EPIC KOTIINI?

Jos et olet varma oletko Epicin toimitusalueella, voit tarkistaa asian TÄÄLTÄ.

Epicillä illalliskassin kotiinkuljetus ei myöskään maksa mitään, maksat siis vain ruoasta.

epic

Eikös kuulostakin tosi ihanalta ja helpolta?

FUN FACTS

  • Epic käyttää kuljetuksissaan biokaasu- ja sähköautoja, minkä lisäksi yksi kuski toimittaa aina useamman toimituksen samalla ajokerralla
  • Epicin kartonkipakkaukset, joissa ruoka toimitetaan, voi hävittää biojätteenä
  • Sinulla ei tarvitse olla mitään ruoka-aineita kotona, vaan Epicin annokset ovat valmiita syötäväksi sellaisenaan
  • Epicin ruokalistojen suunnittelusta ovat vastanneet Savoyn ja Palacen entinen keittiöpäällikkö Marko Laine sekä yksi Suomen arvostetuimmista fine dining-kokeista, Petteri Luoto.
  • Kaikki ruoat kokataan Espoossa sijaitsevassa keittiössä

ARVONTA

Lopuksi pääsen arpomaan teille 2 kpl 40 euron illalliskassilahjakortteja! Eli kaksi onnellista voittajaa pääsee testaamaan Epicin illalliskassipalvelua ilmaiseksi.

Huomioithan osallistuessasi, että palkinto koskee vain illalliskassia. Tarkista myös, että asut toimitusalueella.

Arvontaan voi osallistua kertomalla kommenttiboksissa onko Epic sinulle entuudestaan tuttu palvelu. Muista jättää kommentin kanssa myös sähköpostiosoitteesi sille merkitylle paikalle. 

Arvonta alkaa nyt ja päättyy ensi keskiviikkona, 11.4.2018, klo 21. 

58 Comments