Skip to content

Avainsana: ruokaisa salaatti

Tonnikalasalaatti couscousilla ja pestolla

Tykkää

tonnikalasalaatti

Mikähän siinä onkin, että kesälomaa edeltävä aika on aina niin hektistä? meillä se tuntuu erityisen hektiseltä tänä vuonna, koska meillä on aikomuksena myös muuttaa kesäloman aikana. Huh, onneksi lähdemme heti loman alkaessa Kroatiaan lepäämään pariksi viikoksi!

Kiireen keskellä on ollut haastavaa keksiä terveellistä ja hyvää syötävää, olen hyödyntänyt Epicin palveluita* ja oikaissut usein. Tämänkin postauksen salaatti on oikaisu, sieltä mennään mitä kaapista löytyy. Mielikuvitusta tuntuu olevan aivan nolla prosenttia mutta kiva silti huomata, että saan nostettua pöytään maukkaita pikaruokia omaan tyyliin.

Minun teki itseasiassa mieli Nizzan salaattia sinä päivänä kun tämä salaatti syntyi, mutta oikaisin toteutuksessa ja lähdin Nizzasta eri teille. Jotta salaattiin saatiin vähän enemmän ruokaisuutta, lisäsin siihen täysjyväcouscousia joka on minikokin suosiossa. Lisäksi salaattiin eksyi fetaa, paprikaa, kotimaista sipulia varsineen, muutama kananmuna, vihersalaattia ja tonnikalaa.

Kastikkeeksi tein valmispestosta ja kermaviilistä sekoituksen, jota maustoin parilla tujauksella sitruunaa. Jos sinulla on aineksia itsetehtyyn pestoon, suosittelen tekemään kastikkeen alusta asti itse. Itsetehty pesto on niin hyvää!

tonnikalasalaatti

TONNIKALASALAATTI COUSCOUSILLA & PESTOKASTIKKEELLA

4 hengelle

1 prk MSC-tonnikalaa
2 dl keitettyä couscousia
3 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu
1/2 paprika
2 sipulia varsineen
1 lehtisalaatti
3 kananmunaa kovaksi keitettynä

kastike

0,5 – 1 dl pestoa (joko itsetehtyä tai valmista)
2 dl kermaviiliä

TEE NÄIN:

1. keitä couscous ohjeen mukaan ja anna jäähtyä
2. mausta couscous oliiviöljyllä ja sitruunamehulla
3. pese paprika, sipulit ja salaatti
4. revi salaatti ja silppua muut kasvikset
5. valuta tonnikala
6. keitä kananmunat koviksi
7. sekoita kulhossa jäähtynyt couscous, kasvikset tonnikala
8. lisää keitetyt ja jäähdytetyt kananmunat
(9. valmista pesto)
10. sekoita pesto ja kermaviili, mausta sitruunamehulla

Kommentointi suljettu

Pastasalaatti pekonilla ja grillatuilla kasviksilla

Tykkää

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia & Knorr

pastasalaatti

 

Olemme viime aikoina viettäneet todella paljon aikaa ulkona, ihan omalla takapihalla. Olimme siellä myös viime viikonloppuna kun säät olivat jälleen mitä upeimmat ja kukaan perheestä ei malttaisi olla sisällä hetkeäkään ylimääräistä.

Olin suunnitellut tekeväni viikonloppuna Knorrin fondikampanjaan pekonipastaa kasviksilla. Lämmin sää sain mieleni muuttumaan, en voinut kuvitellakaan syöväni mitään lämmintä lounasaikaan. Lisäksi pastasalaatissa on se hyvä puoli, että se vain paranee jääkaapissa, joten sitä kannattaakin tehdä reilu satsi.

pastasalaatti

 

Knorrin fondit ja fondit ylipäätään ovat minulle aika tuntematon tuote. Voin laskea kahden käden sormilla ne kerrat kun muistan käyttäneeni ruoanlaitossa fondeja. En edes osaa sanoa miksi, etenkin nyt kun testasin Knorrin lihafondia, tuntui sen käyttö todella helpolta ja pasta sai siitä juuri sopivasti makua. En ole koskaan aiemmin tajunnut lisätä mitään muuta maustetta kuin suolaa pastan keitinveteen! aikamoista, tässähän oppii koko ajan uutta.

Fondit ovat tosiaan todella helppokäyttöisiä. Itse laitoin kaksi litraa vettä kattilaan, neljä ruokalusikallista fondia ja kun vesi kiehui, lisäsin pastan. Siinäpä se. Itselläni tuntuu välillä olevan haasteita liemikuutioiden kanssa, kun ne eivät aina liukene käyttämääni veteen, niin ainakaan fondien kanssa ei tarvitse miettiä tätä.

 

pastasalaatti

 

Koska kamppiksen teemana oli minikokki keittiössä, niin myös tästä syytä lautasillemme päätyi pastaa. Hän rakastaa pastaa. Pekonia myös, kuten isänsä. Minä taas rakastan grillattuja, yrttisiä kasviksia kahden edellämainitun lisäksi sekä kipakkaa sitruuna-sinappikastiketta, niin annos oli todella koko perheen mieleen.

Mutta ei huolta, jos kotoa ei löydy grilliä, kasvikset voi tehdä myös uunissa joko grillivastuksella tai ihan perinteiseen tyyliin. Tärkeintä on, että kasvikset saavat makua paahtamisesta. Etenkin kesäkurpitsa tarvitsee minun mielestäni hieman apua, koska on niin kovin vaatimattoman makuinen kasvis.

 

pastasalaatti

 

Minikokki pääsi avustamaan annoksen kasaamisessa, mutta hänellä oli enemmän mielessä syöminen kuin mikään muu. Pieni apulainen napsi lautaselta ruokaa siihen tahtiin, että minua hieman kauhistutti löytyisikö lautaselta enää mitään kuvattavaa hetken päästä. Onneksi tein ison satsin!

Vinkkaan myös, että tämä salaatti on erinomainen kesäruoka monessakin mielessä! lounaaksi töihin, evääksi retkelle, piknikruoaksi tai grilliruoan lisukkeeksi.

Jossain vaiheessa kesää odotan, että pääsen hakemaan mm. yrtit tähän salaattiin suoraan omalta takapihalta. Sitä odotellessa.

pastasalaatti

Sinne menevät pekonit parempiin suihin….

pastasalaatti

 

PASTASALAATTI PEKONILLA JA GRILLATUILLA KASVIKSILLA

2 l vettä
4 rkl KNORR lihafondia
200 gr pastaa

6 siivua pekonia rapeaksi paistettuna
1 dl esikeitettyä / grillattua maissia
1 kesäkurpitsa
1 paprika
1 punasipuli
2 rkl oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 rkl oreganoa

1 ruukku tuoretta basilikaa
1 dl parmesanjuustolastuja

kastike

0,5 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 tl dijon-sinappia
2 valkosipulinkynttä silputtuna

TEE NÄIN:

1. laita pastan keitinvesi kiehumaan
2. lisää lihafondi
3. lisää pasta ja keitä kypsäksi
4. anna pastan jäähtyä
5. pilko kasvikset ja mausta ne
6. grillaa kasviksia kunnes ne saavat hieman väriä
7. sekoita kasvikset jäähtyneen pastan sekaan
8. lisää maissi kasvisten ja pastan sekaan
9. paista pekoni rapeaksi ja silppua se
10. lisää pekoni pastan ja kasvisten sekaan
11. silppua tuore basilika ja lisää se salaattiin
12. vuole juustohöylällä parmesanista lastuja ja lisää ne salaattiin
13. sekoita kastike ja sekoita se pastasalaattiin
14. jos ehdit, anna pastasalaatin maustua hetki ennen jääkaapissa ennen tarjoilua

Kommentointi suljettu

(Loppu)viikon ruokavinkit 13

Tykkää

 

Viikon ruokavinkit tulevat tällä viikolla maanantaista poiketen keskiviikkona (rentouttavaa itsenäisyyspäivää kaikille!), koska maanantaina olikin herkuttelun aika! jos ette ole jo käyneet kurkkaamassa herkullisen jouluruokalahjan reseptiä, niin äkkiä maanantain postaukseen. Olkoon nämä siis loppuviikon ruokavinkit!

Joulu lähestyy vauhdilla, mutta ihan vielä ei ole jouluruoan aika, eihän? itse yritän malttaa jouluruokien kanssa lähemmäksi joulua etten ehdi kyllästymään niihin kesken pyhien. Itse olen yleensä silti jo Tapaninpäivänä valmis siirtymään eteenpäin muunlaisiin ruokiin. Kuitenkin, jos olet vaikka viettämässä tai järjestämässä pikkujouluja viikonloppuna, muutama näistä ruoista kannattaa laittaa korvan taakse. Myös siitä johtuen en postaa nyt ihan perinteisimpiä arkiruokavinkkejä vaan mm. enemmän salaatteja ja leipiä.

Peltilihis kaalilla

Rouheinen focaccia

Flatbread ja valkosipuliöljy

Itsetehdyt bagelit

Max 30 min ja punainen linssi-lehtikaali-chorizopata

Ihan parhaat papuleivät

Omenasalaatti kikherneillä ja inkiväärillä

Kukkakaalisalaatti linsseillä

Lehtikaalisalaatti kanttarelleilla ja pekonilla

Sitruunainen lohisoppa

 

 

 

 

Kommentointi suljettu